Lammin Säästöpankki mukaan PK-35 Vantaan matkalle
PK-35 Vantaa on solminut yhteistyökumppanuuden Lammin Säästöpankin kanssa. Yhteistyön pohjana toimivat yhteiset arvot ja taloudellisesta hyvinvoinnista huolehtiminen.
Yhteistyön myötä Lammin Säästöpankki on mukana mahdollistamassa PK-35 Vantaan urheilullisten tavoitteiden toteutumista ja mahdollisimman ammattimaisen toimintaympäristön luomista. Samalla yhteistyö edistää ja tukee Lammin Säästöpankin näkyvyyden kasvua erityisesti Vantaalla.
Lammin Säästöpankki on paikallinen ja välittävä pankki, jolle vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea hyviä tekoja. Ne koostuvat muun muassa sitoutumisesta paikalliseen yhteisöön, nuorten tulevaisuuteen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Lammin Säästöpankki jakaa osan tuloksestaan paikallisten yhteisöjen hyvinvointiin, koulutukseen ja tutkimukseen.
PK-35 Vantaan myynti- ja markkinointikoordinaattori Anna Tervon mukaan yhteistyö rakentuu yhteisen arvopohjan ympärille.
– Olen todella iloinen solmimastamme yhteistyösopimuksesta. Lammin Säästöpankki tulee olemaan näkyvä yhteistyökumppanimme, jonka kanssa jalkaudumme muun muassa Vantaan kaduille ja ostoskeskusvilinään. Meitä ohjaavat samat arvot: naisten kilpaurheilun ammattimaistuminen, nuorten hyvinvointi ja sukupuolten välinen tasa-arvo. Tältä pohjalta tulemme myös viestimään teemalla taloudellinen hyvinvointi. On tärkeää, että pelaajat oppivat pitämään taloudestaan huolta uransa eri vaiheissa, Tervo sanoo
– On mahtavaa päästä seuraamaan PK-35 Vantaan matkaa ja rakentama tasa-arvoisempaa urheilukulttuuria! Yhteistyö tarjoaa meille hienon mahdollisuuden tukea paikallista urheilua ja samalla lisätä tietoisuutta taloudellisen hyvinvoinnin merkityksestä. Haluamme olla mukana ihmisten arjessa – ei vain pankkipalveluiden kautta, vaan myös konkreettisesti esimerkiksi kentän laidalla, sanoo Lammin Säästöpankin viestintäpäällikkö Katja Korsinkin.
Yhteistyö näkyi konkreettisesti jo uuden kauden sarja-avauksen alla, kun PK-35 Vantaan pelaajat jalkautuivat Myyrmannin ostoskeskukseen jakamaan Lammin Säästöpankin tarjoamia vapaalippuja.