UUTISET

Punamustille niukka tappio Kuopiossa

3.5.2025

 

 

Punamustille niukka tappio Kuopiossa

PK-35 Vantaan toukokuun vieraspelikiertue alkoi lauantaina Kuopiossa. Hyvä taistelu ei tuottanut sarjapisteitä, kun KuPS vei voiton lukemin 1–0.

Punamustien sarjakauden ensimmäinen vierasottelu pelattiin Kuopion koleassa ja tuulisessa kevätsäässä. Ensimmäinen maalintekopaikka avautui kotijoukkueelle jo kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Ana Paula Silva Santos pääsi laukomaan rangaistusalueen rajan sisäpuolelta. Vieraiden maalia vartioinut Saija Suni venyi kuitenkin huipputorjuntaan ja ohjasi pallon yläriman yli.

KuPS siirtyi kuitenkin johtoon jo viidennellä minuutilla. Osuma syntyi kulmapotkutilanteesta, kun Aada Nurmi pääsi ohjaamaan pallon päällään etualueelta maalia kohti. Nurmen ohjaus painui lopulta puolustajien jalkojen välistä verkon perukoille ja savolaiset siirtyivät heti alkuminuuteilla 1–0-johtoon.

Myös PK-35 Vantaalle avautui avausjaksolla muutama kelpo tilaisuus maalintekoon. Lähimpänä maalintekoa vieraat kävivät 16. minuutilla kulmapotkutilanteessa. Elisa Ikonen pääsi puskemaan hyvin, mutta kuopiolaispuolustaja onnistui pysäyttämään pelivälineen aivan maaliviivalla. Punamustien pelaajat ryntäsivät terävästi irtopalloon, mutta KuPS-maalivahti Nelli Hautamäki ehti lopulta vangitsemaan pallon viime hetkillä.

KuPS sai jo avausjaksolla useita kulmapotkuja, mutta PK-35 Vantaa puolusti omaa maalin edustaansa hyvin ja pääsi pääsääntöisesti ensimmäisenä pääpalloihin. Aivan huippupaikkoja ei avausvartin jälkeen nähty, joten tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1–0-johtolukemissa.

Vaikka KuPSilla oli ottelussa enemmän pallonhallintaa, onnistui PK-35 Vantaa pitämään toisella jaksolla kotijoukkueen hyvin poissa aivan vaarallisimmilta maalintekoalueilta. Kuopiolaiset pääsivät laukomaan rangaistusalueen rajan takaa, mutta Suni koppasi kaukaa tulleet yritykset varmaotteisesti.

Vieraat hakivat loppuun asti tiukasti tasoitusosumaa, mutta merkittävää painostusjaksoa Punamustien loppukiri ei tuottanut. Paras tilaisuus tasoitukseen avautui 89. minuutilla, kun Elisa Ikonen pääsi keskittämään päätyrajan tuntumasta maalin edustalle. Netta Koso ei aivan ylettynyt puskemaan ja keskitys päätyi taka-alueelle Elina Peltokankaalle, joka ei kuitenkaan osunut palloon kunnolla.

PK-35 Vantaa jäi lopulta maaleitta ensimmäistä kertaa tänä vuonna, joten pisteet jäivät Kuopioon lukemin 1–0.

”Ristiriitaiset fiilikset”

Päävalmentaja Riku Remeksen mukaan vierasottelusta jäi kaksijakoinen olo. Punamustien pelaamisessa oli paljon hyvää, mutta pisteitä Savosta ei irronnut kotiinviemisiksi.

– Pelistä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Siinä mielessä olen pettynyt, että jäi tunne, että enemmän olisi ollut otettavissa. Toisaalta olen tosi tyytyväinen siihen, miten pelaajat tekivät töitä. KuPS on laadukas joukkue, mutta osoitimme, että pystymme pelaamaan heitä vastaan tasaväkisesti vieraissakin, Remes sanoi.

– KuPS piti enemmän palloa, mutta pidimme heidät pääosin poissa vaarallisimmilta paikoilta. Heillä oli pari vaarallista paikkaa, mutta muuten lähinnä helppoja kaukolaukauksia. Meilläkin oli muutamia hyviä jaksoja ja muutama hyvä paikka tasoitukseen, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan.

KuPS-ottelun opit käydään huolellisesti läpi, kun joukkue aloittaa valmistautumisen kohti ensi viikonloppua.

– Otamme tästä pelistä mukaan positiiviset asiat ja selkeimmät kehityskohteet. Ainakin meidän pitää käyttää koko kenttää paremmin leveyssuunnassa. Puramme pelin tarkemmin vielä alkuviikosta ja käännämme katseet seuraavaan peliin.

Punamustien vieraskiertue jatkuu viikon päästä sunnuntaina 11.5. Åland Unitedia vastaan Ahvenanmaalla. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran lauantaina 24.5., jolloin vieraaksi saapuu Helsingin Palloseura.

KuPS – PK-35 Vantaa (1–0)

5´ 1–0 Aada Nurmi

Avauskokoonpano:

3 Stina Virkkala

6 Elisa Ikonen

8 Hilla Romppanen (79´Netta Koso)

10 Wilma Forsblom

12 Saija Suni

14 Melisa Arifi

17 Emilia Kupsanen (70´ Elina Peltokangas)

24 Helmi Kumpulainen (70´ Karoliina Autio)

25 Inga Ek (79´ Elina Mankki)

26 Roosa Toivanen

29 Ella Koivu

Vaihtopelaajat:

1 Irea Virtanen Espejo

2 Vilja Kuri

4 Eevi Leppänen

9 Netta Koso

11 Elina Mankki

15 Karoliina Autio

19 Elina Peltokangas

23 Tuulia Mikkola

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot