UUTISET

Punamustien viikkokatsaus: viikko 7

15.2.2021

Päättyneellä viikolla riitti jälleen tapahtumia muun muassa Suomen Cupin parissa. Alkanut viikko sen sijaan on Punamustien joukkueelle rauhallinen, kun tarkoituksena on ladata akkuja ennen seuraavaa tiukkaa harjoittelujaksoa.

 

Suomen Cupissa jatkoon

PK-35 Vantaa varmisti lauantai-iltapäivänä jatkopaikkansa Suomen Cupissa, kun joukkue tasasi Myyrmäessä FC Hongan kanssa pisteet lukemin 1-1. Roosa Bröijer vei Punamustat avausjaksolla johtoon, mutta espoolaiset nousivat toisen jakson alussa tasoihin. Kahden pelatun ottelun jälkeen PK-35 Vantaa johtaa lohkoaan kolmen pisteen erolla FC Honkaan nähden.

Lohkovoiton ja toisen jatkoonmenijän kohtalo selviää lohkon päättävässä FC Hongan ja TiPSin keskinäisessä ottelussa. Ottelun ajankohta tarkentuu myöhemmin. Suomen Cupin puolivälierät pelataan 20. – 21. maaliskuuta.

FC Honka -ottelun otteluraportin voi lukea TÄÄLTÄ.

 

Ottelulähetyksestä positiivista palautetta

Lauantain Suomen Cupin ottelu näytettiin suorana lähetyksenä SolidSport-palvelun kautta. Kyseessä oli ensimmäinen Punamustien omana tuotantona toteutettu maksullinen ottelulähetys. Kokeilu oli onnistunut ja palaute on ollut positiivista. Pyrimme koko ajan kehittämään palvelua, jotta pystymme tarjoamaan kotikatsomoihin mahdollisimman laadukkaita lähetyksiä.

Seuraavia suoria lähetyksiä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan tulevista harjoitusotteluista.

 

Joukkue viettää ansaittua lomaa

Punamustien joukkue viettää alkaneen viikon alkajaisiksi muutaman päivän ansaittua lomaa. Alkuviikko on joukkueharjoituksista vapaa, mutta pelaajat suorittavat sen aikana muutaman omatoimisen fysiikkaharjoitteen. Yhteisharjoitukset jatkuvat jälleen perjantaina, jolloin ohjelmassa on heti muun muassa juoksutestit.

 

Terveystilanne paranee viikko viikolta

PK-35 Vantaan terveystilanne on jälleen hieman viikon takaista tilannetta parempi. Sophie Maidell harjoittelee jälleen täysipainoisesti ja pelasi jo viikonlopun cup-ottelussa muutaman minuutin. Samalla Maidell teki ensiesiintymisensä Punamustien riveissä. Lisäksi viime viikon omaehtoisessa koronakaranteenissa viettänyt maalivahti Sanni Solehmainen palaa joukkueen lyhyen loman jälkeen jälleen harjoitusvahvuuteen.

Emmi Mäensivu seurasi vielä FC Honka –ottelua sivusta, mutta tällä viikolla puolustaja pääsee jälleen harjoittelemaan normaalisti. Netta Koso ja Aurora Troberg sen sijaan kuntoutuvat edelleen vammoistaan eivätkä toistaiseksi osallistu pallollisiin harjoitteisiin.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.