Ella Timonen jatkaa Punamustissa
PK-35 Vantaa on solminut jatkosopimuksen maalivahti Ella Timosen kanssa. Toisen kautensa Punamustissa aloittavan Timosen sopimus kattaa kauden 2027.
20-vuotias Timonen on syntyperäinen vantaalainen, jonka ensimmäinen junioriseura oli Pakkalan Palloseura. Pisimmän osuuden juniorivuosistaan hän vietti kuitenkin Vantaan Jalkapalloseuran riveissä. VJS:ssä hän pääsi lopulta pelaamaan myös ensimmäiset aikuisten pelinsä Ykkösessä ja Kakkosessa.
Kauden 2025 Timonen vietti Pallokerho-35:n riveissä ja siirtyi sieltä viime talvena PK-35 Vantaan paitaan. Hän teki ensiesiintymisensä naisten pääsarjassa heti sarja-avauksessa, kun hän torjui Punamustat vierasvoittoon Tampereen Ilvestä vastaan. Yhteensä Timonen pelasi kauden aikana seitsemän Kansallisen Liigan ottelua, kuusi Liigakarsintasarjan ottelua ja kaksi Kansallisen Cupin ottelua.
PK-35 Vantaan maalivahtivalmentaja Sam Jammeh on tyytyväinen Timosen jatkosopimukseen. Hänen mukaansa päättyneen kauden pohjalle on hyvä rakentaa seuraavia kehitysaskelia.
– On mahtavaa, että Ella jatkaa. Hän pääsi nyt pelaamaan ensimmäisen kunnon liigakautensa. Ellan kausi oli tosi positiivinen ja nousujohteinen. Hän todisti pystyvänsä pelaamaan liigassa ja auttamaan joukkuetta. Oli ilo nähdä se valtava kehitys talvesta loppukauteen. Odotan innolla, että pääsemme jatkamaan työntekoa, Jammeh sanoo.
Myös Timonen kokee kehittyneensä kauden aikana paljon. Hän odottaa jo innolla toista kauttaan Punamustien mukana.
– Minulla on todella tyytyväiset fiilikset jatkosopimuksesta PK-35 Vantaan kanssa! Otin viime kaudella isoja askelia pelaajana, joten niiden päälle on hyvä lähteä rakentamaan tulevaa kautta. Uskon, että meillä on joukkueena paljon potentiaalia, ja on mahtavaa aloittaa uusi kausi yhdessä.

