PK-35 Vantaa jatkoi vuoden ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa siitä, mihin se viikko sitten harjoitusottelussa jäi. Paikallisvastustaja Tikkurilan Palloseura kaatui Suomen Cupin lohkovaiheen avausottelussa selvin numeroin 1-4.
Vuoden ensimmäinen Vantaan derby eteni avausjaksolla varsin tasaisissa merkeissä. Molemmilla joukkueilla oli omat pallonhallintajaksonsa ja molemmat pyrkivät aktiivisesti ylöspäin. Yhteistä joukkueille oli myös se, että vaarallisimmat tilanteet syntyivät pääosin nopeista hyökkäyksistä.
Ottelun avausmaali nähtiin viidennellätoista peliminuutilla. Roosa Bröijer tarjoili oikealta laidalta nappikeskityksen takatolpalle ja Wilma Forsblom pääsi jatkamaan pallon päällään etualueelle. Reetta Suomela oli tilanteessa hyvin hereillä ja ohjasi pelivälineen lähietäisyydeltä maaliin.
Punamustien ensimmäinen johto ei kuitenkaan kestänyt minuuttia pidempään, sillä TiPS iski tasoituksen heti 17. minuutilla. Joanna Tynnilä pääsi karkaamaan vasemmalta laidalta ja tarjoili hyvän matalan keskityksen keskustaan. Pallo tavoitti lopulta Anna Nurmen, joka laukoi pallon rangaistuspilkun kohdalta vastustamattomasti verkon perukoille ja nosti TiPSin tasoihin.
Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä Punamustilta nähtiin vahva viisiminuuttinen. Joukkueen kapteeni Sanna Saarinen pääsi laukomaan kahteen otteeseen rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta tikkurilalaisten maalia vartioinut Riina Isokääntä onnistui koppaamaan molemmat yritykset. Oona Sevenius sen sijaan pääsi laukomaan hyvän nopean hyökkäyksen päätteeksi, mutta laukaus suuntautui ohi maalin. Vahvan jakson neljäs paikka avautui niin ikään Seveniukselle Forsblomin hienon läpisyötön päätteeksi, mutta TiPS-vahti Isokääntä selvitti läpiajotilanteen.
Punamustien painostus kuitenkin palkittiin lopulta 31. minuutilla. Saarinen antoi oikealta laidalta hyvän sivuvapaapotkun maalille ja lopulta Sevenius pääsi ohjaamaan pallon pelaajaruuhkan keskeltä maaliin.
Noin neljä minuuttia ennen avausjakson päättymistä TiPSin Jenna Topralle avautui hyvä tilaisuus maalintekoon, mutta Punamustien maalivahti Velma Oikarinen onnistui vangitsemaan pelivälineen. Toisessa päässä pallo sen sijaan saatiin vielä verkkoon asti. Pelattiin jo avausjakson lisäaikaa, kun loppuvuodesta juuri TiPSistä PK-35 Vantaan riveihin siirtynyt Laura Kölhi tarjoili vasemmalla jalallaan hyvän vapaapotkun taka-alueelle. Roosa Toivanen tuli tilanteeseen vahvasti ja pääsi puskemaan, mutta pusku kolahti ylärimaan. Suomela oli kuitenkin tilanteessa hyvin hereillä ja pääsi siirtämään irtopallon läheltä sisään. Suomelan illan toisen osuman myötä tauolle lähdettiin Punamustien 1-4-johtolukemissa.
Pelin luonne säilyi toisella jaksolla varsin samanlaisena kuin ensimmäisellä puoliskolla. Keskialueella peli oli tasaista ja parhaat maalintekotilaisuudet avautuivat joko nopeista tilanteenvaihdoista tai erikoistilanteista, joissa molemmissa PK-35 Vantaa oli lauantai-iltana vastustajaansa tehokkaampi. TiPSillä oli omat pallonhallintajaksonsa, mutta itävantaalaisilla oli vaikeuksia päästä vierasjoukkueen puolustusmuodon läpi maalintekotilanteisiin. Lisäksi vieraat onnistuivat hyydyttämään ison osan tikkurilalaisten vastahyökkäysyrityksistä.
Avausjakson alkupuolella Punamustien Sevenius esitti vahvan tempokuljetuksen ja eteni rangaistusalueen rajan tuntumaan asti. Hienon ottelun pelannut hyökkääjä pääsi myös laukomaan, mutta veto suuntautui suoraan maalivahdin syliin. Toisessa kenttäpäädyssä TiPSin pelaaja pääsi laukomaan hyvästä paikasta etualueelta, mutta Oikarinen torjui laukauksen kulmapotkuksi.
PK-35 Vantaa lisäsi johtoaan tunnin täyttyessä. Tilanne käynnistyi Toivasen pitkästä pallosta ja Suomela pääsi etenemään kohti itävantaalaisten päätyä. Lopulta Suomela tarjoili pallon Seveniukselle, joka laukoi pallon rangaistusalueen rajan tuntumasta tarkasti taka-alakulmaan. 60 minuutin pelin jälkeen tulostaululla loistivat siis jo lukemat 1-4 vieraiden hyväksi.
Punamustien kurinalainen puolustuspeli toimi Korson hallissa hyvin ja TiPS pidettiin tehokkaasti poissa aivan vaarallisimmilta maalintekoalueilta. Viisitoista minuuttia ennen päätösvihellystä itävantaalaisille avautui kuitenkin lyhyen ajan sisään peräti kolme tilaisuutta maalintekoon. Tia Hälinen pääsi yrittämään kahdesti ja vaihdosta kentälle tullut Melinda Koivula kerran, mutta varmaotteisesti esiintynyt Oikarinen ei ollut yllätettävissä.
Pelin lähestyessä loppuaan kiire alkoi näkyä TiPSin pelaamisessa ja hyökkäykset päättyivät usein hätäisiin ratkaisuihin. PK-35 Vantaa sen sijaan taisteli jokaisen tilanteen loppuun asti hyvällä asenteella, iski tiukasti kiinni ja teki kotijoukkueen pelaamisen vaikeaksi. Punamustien tiivis puolustuspeli kantoi hienosti loppuun asti eikä TiPS saanut missään vaiheessa kunnon kiriä aikaiseksi.
Ottelu päättyi lopulta Punamustien selkeään voittoon lukemin 1-4. Samalla PK-35 Vantaa palasi Vantaan derbyissä jälleen voittokantaan ja otti heti avauspelissään ison askeleen kohti Suomen Cupin jatkopelejä.
”Hienoa aloittaa tällaisella suorituksella”
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli pelin jälkeen luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa suoritukseen. Etenkin Punamustien kollektiivinen puolustuspelaaminen sai päävalmentajalta kiitosta.
– Puolustuspelimme toimi todella hyvin. Puolustimme tarpeeksi aggressiivisesti, mutta samalla järkevästi. Pidimme pakan tiiviinä eikä TiPS päässyt kovin montaa kertaa muotomme sisään. Muutamaan otteeseen he pääsivät tilanteisiin, mutta pääsääntöisesti pystyimme tukkimaan keskustan ja ohjaamaan TiPSin laidoille, Väisänen sanoi.
– Tänään pystyimme kontrolloimaan peliä hyvin myös ilman palloa. Lisäksi pelaajat jaksoivat tehdä todella hienosti töitä kentällä.
Puolustuspelin lisäksi ilon aiheita löytyi myös hyökkäyksestä. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa iski tehokkaasti TiPSin heikkoihin kohtiin ja onnistui hyvin etenkin nopeissa suunnanmuutostilanteissa.
– Oma pallollinen pelaamisemme oli tänään monipuolista. Pelasimme hyvin sekä nopeita että hitaita hyökkäyksiä. Lisäksi käytimme koko kenttää tehokkaasti ja hyödynsimme hyvin TiPSin alimman linjan eteen ja taakse jäänyttä tilaa. Lisäksi aggressiivisuus maalin edessä oli hyvällä tasolla. Pelaajat halusivat näyttää, tehdä maaleja ja voittaa. Kokonaisuudessaan tämä oli hyökkäyssuuntaan lupauksia herättävä esitys.
– Kun saimme riistoja oikeilla alueilla, pääsimme niiden jälkeen hyvin nopeisiin hyökkäyksiin. Pelaajat reagoivat eteenpäin todella hienosti ja viime vuoteen nähden menimme todella vauhdilla eteenpäin. Se on tietysti hyvä osoitus siitä, että talven harjoittelumme on ollut onnistunutta. Hyökkäyspään pelaajamme pystyivät myös hyvin pitämään palloa ylhäällä ja saimme nopeasti tuen mukaan.
Punamustien riveistä löytyi voitokkaassa Vantaan derbyssä onnistujia laajalla rintamalla. Väisänen nosti muutamia nimiä esiin molemmista päistä kenttää.
– Moni pelaaja onnistui hyvin, mutta jos halutaan nostaa muutamia esiin, oli esimerkiksi Oonan työmoraali tänään tärkeä asia. Reetalle sen sijaan kyseessä oli ensimmäinen tämän tason peli ja hän teki heti kaksi maalia ja syötti yhden. Se on aika hurja suoritus, Väisänen kehui.
– Lauraa varmasti alussa hieman jännitti pelata vanhaa joukkuettaan vastaan, mutta hän pelasi vahvasti puolustussuuntaan ja pääsi käyttämään hyvää vasenta jalkaansa muutaman kerran. Roosa Toivanen pelasi niin ikään vahva pelin ja toimi monessa tilanteessa viimeisenä lukkona. Hän hallitsi ilmatilaa ja antoi etenkin avausjaksolla monta hyvää avausta. Maalin suulla Velma teki useamman tärkeän torjunnan.
Väisäsen mukaan lauantai-illan peliesitys ja derbyvoitto tarjosivat hienon avauksen uudelle kilpakaudelle. Samalla hän kuitenkin muistutti, että eletään vasta helmikuuta ja pelistä löytyy edelleen kehityskohteita.
– Tämä oli joukkueelle todella tärkeä voitto henkisesti vaikean viime kauden jälkeen. Oli hienoa aloittaa viralliset pelit tällaisella suorituksella. Tämä antaa taas hyvää uskoa tulevaan, Väisänen totesi.
– Meidän pitää pystyä vielä pidentämään pallollisia hetkiämme ja rytmittämään peliä paremmin. Tänään yritimme ajoittain pelata liian nopeasti eteenpäin. Meidän pitää oppia tunnistamaan paremmin ne hetket, jolloin pitää edetä ja milloin taas rauhoittaa. Nyt pelaamme vielä viikon päästä Honka-pelin ja sen jälkeen nostamme jälleen tempoa treeneissä.
Punamustien pelit Suomen Cupissa jatkuvat jo viikon kuluttua ensi lauantaina 13.2. Silloin pelataan Myyrmäessä, kun PK-35 Vantaa saa vieraakseen espoolaisen FC Hongan.
TiPS – PK-35 Vantaa 1-4 (1-3)
15´ 0-1 Reetta Suomela
17´ 1-1 Anna Nurmi
31´ 1-2 Oona Sevenius
45+1´ 1-3 Reetta Suomela
60´ 1-4 Oona Sevenius
Avauskokoonpano:
1 Velma Oikarinen
4 Laura Kölhi
5 Eerika Appelqvist (79´ Emma Korkalainen)
8 Reetta Suomela (79´ Anna Olmala)
10 Wilma Forsblom (79´ Ella Koivu)
11 Oona Sevenius
13 Sanna Saarinen
19 Anna Vlasoff (77´ Karoliina Autio)
21 Tia-Maria Jaakonsaari
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer (72´ Tuulia Mikkola)
Vaihtopelaajat:
2 Emma Korkalainen
15 Karoliina Autio
17 Anna Olmala
23 Tuulia Mikkola
29 Ella Koivu
PK-35 TV: Punamustien Roosa Toivasen ja Reetta Suomelan mietteet Suomen Cupin avanneesta derbyvoitosta