UUTISET

Punamustien pistejahti jatkuun torstaina Mikkelissä

22.9.2015

Sunnuntaina sarjakärki PS Kemin kaataneen PK-35 Vantaan pelit miesten Ykkösessä jatkuvat torstaina vierasottelulla Mikkelin Palloilijoita vastaan. Panosta ottelusta ei puutu, sillä Punamustat taistelee edelleen tiukasti Ykkösen kärkisijoista. Mikkeliläiset sen sijaan yrittävät säilyttää sarjapaikkansa. Ottelu pelataan Mikkelin urheilupuistossa torstaina 24.9. klo 18.30 alkaen.

PK-35 Vantaa otti sunnuntai-iltana toisen peräkkäisen voittonsa, kun PS Kemi kaatui Myyrmäessä lukemin 5-2. Voiton myötä Punamustat lähtee torstain otteluun sarjataulukon kolmannelta sijalta. Eroa sarjan kärkipaikkansa säilyttäneeseen PS Kemiin on viisi pistettä. Nousukarsintapaikkaa hallussaan pitävä JJK sen sijaan on ottelun vähemmän pelanneena pisteen Punamustien edellä.

17 sarjapistettä saalistanut MP sen sijaan yrittää pitää kynsin ja hampain kiinni sarjapaikastaan. Ennen neljää viimeistä ottelukierrosta mikkeliläisten tilanne putoamistaistelussa näyttää haastavalta, sillä eroa viimeisen säilyjän paikkaan on jo seitsemän pistettä.

Viikonloppuna MP kuitenkin osoitti, että joukkue ei ole vielä luovuttanut taistelua sarjapaikkansa puolesta. Mikkeliläiset katkaisivat viiden ottelun tappioputkensa, kun AC Oulu kaatui urheilupuistossa lukemin 2-0. MP on raapinut pisteitä etenkin kotipeleistään, sillä joukkue on kerännyt lähes kaksi kolmasosaa pisteistään kotinurmellaan. AC Oulun lisäksi MP on onnistunut kaatamaan Mikkelissä JJK:n ja FC Jazzin.

Punamustien vierasotteet sen sijaan ovat olleet varsin ailahtelevia. Yhdestätoista vieraspelistään PK-35 Vantaa on voittanut neljä, pelannut kerran tasan ja hävinnyt kuudesti. Punamustien edellinen vierasvoitto on elokuun alusta, jolloin EIF kaatui Tammisaaressa maalein 0-3.

Yksi Punamustien neljästä vierasvoitosta on haettu juuri Mikkelistä. PK-35 Vantaa oli toukokuun lopussa Mikkelin urheilupuistossa vahvempi maalein 0-2 Mateo Miguezin osuttua juuri ennen taukoa ja Pablo Counagon lisättyä vieraiden johtoa heti tauon jälkeen. Etenkin Punamustien liukasliikkeinen argentiinalaispelaaja Lucas Garcia tuntui olevan toukokuussa mikkeliläisille lähes mahdoton pideltävä.

Joukkueet kohtasivat toisensa uudemman kerran heinäkuun loppupuolella, jolloin pelattiin vuorostaan Myyrmäen jalkapallostadionilla. MP tarjosi Punamustille hyvän vastuksen, mutta lopulta kotijoukkue oli vahvempi maalein 2-1. Mikkeliläiset menivät ottelussa Miika Suhosen maalilla 52. peliminuutilla johtoon, mutta Garcia ja Miguez nostivat osumillaan Punamustat voittoon.

Mikkeliläisten maalinteko on levännyt pitkälti seitsemän maalia iskeneen Jasse Tuomisen ja viisi kertaa osuneen Harrison Hanleyn harteilla. Punamustien tehokkain pelaaja sen sijaan on ollut Counago, joka palasi sunnuntai-illan kahdella osumallaan jälleen Ykkösen maalipörssin kärkeen. Hyvää taustatukea Counago on saanut etenkin kuusi maalia viimeistelleeltä Miguezilta.

Punamustilta ovat ottelusta sivussa jo muutaman viikon loukkaantuneina olleet Biran Jeng, Kim Raimi ja Riku Heinonen. Lisäksi sunnuntain ottelussa takareittään loukannut Miguez joutuu huilaamaan ainakin torstain ottelun.

Molemmilla isot panokset

PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi lähtee torstain vierasotteluun luottavaisin mielin. Samalla hän kuitenkin tiedostaa, että ottelu on molemmille joukkueille tärkeä, sillä Ykkösessä on edelleen panosta sarjataulukon molemmissa päissä.

– Se on tärkeä peli sekä meille että MP:lle. Viime pelin voitto antoi meille vielä mahdollisuuksia taisteluun. Myös MP sai AC Oulua vastaan hyvän tuloksen, joten heilläkin on vielä pienet mahdollisuudet säilymiseen, Kuqi tuumi.

– Se tulee varmasti olemaan vaikea peli, koska he taistelevat putoamista vastaan. Viime kohtaamisiemme jälkeen heillä on vaihtunut muutamia pelaajia. Nyt mukana on muutamia uusia jätkiä.

Kuqin mukaan etenkin voittojen merkitys korostuu kauden loppumetreillä. Punamustien ohella myös MP kaipaa kipeästi sarjapisteitä, joten pistejako tuskin tyydyttäisi kumpaakaan.

– Tasapeli ei ole kummallekaan hyvä tulos jatkoa ajatellen. Pelejä ei ole enää kauheasti jäljellä, joten enää ei ole aikaa korjata mahdollisia virheitä. Tällä hetkellä asetelma on niin sanotusti kaikki tai ei mitään, Kuqi tiivisti.

Punamustilla on alla kaksi voittoa hyvillä peliesityksillä. Kuqi uskoo, että etenkin sunnuntain 5-2-voitto sarjakärki PS Kemistä antoi joukkueelle lisää itseluottamusta.

– Lähdemme peliin tietysti hyvillä mielin, sillä olemme pelanneet viime peleissä hyvin. Uskon, että pelaajilla on hyvä itseluottamus ja fiilis päällä.

MP – PK-35 Vantaa pelataan torstaina 24.9. klo 18.30 Mikkelin urheilupuistossa.

 

Kuva: Kalevi Hämäläinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot