UUTISET

Punamustille kymmenen maalin voitto Hämeenlinnassa

27.9.2026

 

 

Punamustille kymmenen maalin voitto Hämeenlinnassa

PK-35 Vantaa yltyi lauantaina maalitalkoisiin ja otti ison askeleen kohti liigapaikan varmistamista. Kotijoukkue Hämeenlinnan Jalkapalloseura putosi kyydistä jo avausjaksolla Punamustien hakiessa hurjanumeroisen 0–10-vierasvoiton.

Vierasjoukkue otti Kaurialan nurmella kenttätapahtumat heti haltuunsa ja loi alusta asti painetta hämeenlinnalaisten kenttäpuoliskolle. Jo seitsemännellä minuutilla Elina Peltokangas pääsi kiertämään maalivahdin, mutta sijoitusyritys pienehköstä kulmasta painui niukasti taka-alakulman ohi.

Avausmaali syntyi kuitenkin heti seuraavalla minuutilla. Hilla Romppanen tarjoili rangaistusalueen rajan takaa nappikeskityksen ja Minttu Pettinen puski pallon taka-alueelta varmasti maaliin. Osuma oli Pettiselle Liigakarsintasarjan toinen.

Koko ottelun ainoa selkeä poikkeus Punamustien hallintaan nähtiin noin vartin pelin jälkeen, kun kotijoukkue HJS sai kymmenisen minuuttia kestäneen hyvän vaiheen. Kantahämäläiset pääsivät yrittämään maalintekoa kolmeen otteeseen, mutta kaksi laukausta suuntautui sivuverkkoon ja lisäksi Piita Kytölaakso puski keskityspallosta pelivälineen etualueelta yli maalin.

Toisessa päässä HJS-vahti Vilma Qvist torjui vielä Peltokankaan toisen läpiajon, mutta 27. minuutilla pallo oli jälleen verkossa. Peltokangas karkasi jälleen oikealta ja tarjoili poikittaissyötön Pettiselle. Qvist onnistui torjumaan Pettisen yrityksen, mutta taustalta tilanteeseen noussut Wilma Forsblom laukoi irtopallon maaliin.

Peltokangas oli jatkuvasti hämäläispuolustajien kiusana, sillä seuraavasta hyökkäyksestä hän pääsi taas karkumatkalle. Tällä kertaa viimeistely-yritys karkasi kuitenkin hieman takatolpan ohi. Punamustien kolmas osuma syntyi kuitenkin jo puolen tunnin täyttyessä, kun Pettinen tarjoili oikealta poikittaissyötön rangaistusalueen halki ja hyvän taustanousun tehnyt Inga Ek siirsi pallon takatolpalta maaliin.

Viisi minuuttia myöhemmin Pettinen oli itse asialla. Peliväline päätyi muutaman kimmokkeen kautta noin 25 metriin Pettiselle, joka laukoi vasemmalla jalallaan pallon voimalla vasempaan yläkulmaan. Pettisen näyttävän osuman myötä tauolle lähdettiin lopulta PK-35 Vantaan 0–4-johtolukemissa.

Vierasjoukkue loi maalipaikkoja tasaiseen tahtiin ja onnistui seuraavan kerran 54. minuutilla. Pallo päätyi kulmapotkun jälkitilanteessa rangaistusalueen rajalle Forsblomille, joka laukoi upean vasemman jalan putoavan laukauksen takakulmaan. Tunnin pelin jälkeen PK-35 Vantaa onnistui vielä kauempaa, kun Ekin vasemmalta sivurajan tuntumasta antama keskitys leijaili HJS-vahdin yli takakulmaan. Osuma oli Ekille iltapäivän toinen ja Liigakarsintasarjan kolmas.

Forsblom täydensi hattutemppunsa 69. minuutilla, kun vaihdosta kentälle tullut Emilia Kupsanen pelasi rangaistusalueen rajalta oivaltavan pystysyötön ja Forsblom ohjasi pelivälineen läheltä maalivahdin ohi. 0–7-osuman myötä Forsblom kasvatti Liigakarsintasarjan maalimääränsä jo yhteentoista.

Viisi minuuttia myöhemmin Forsblom tarjoili kulmapotkun jälkeen vasemmalta laidalta keskityksen takatolpalle ja Elisa Ikonen laukoi pallon suoraan ilmasta takayläkulmaan. Yhdeksäs osuma syntyi jo seuraavasta hyökkäyksestä, kun Qvist ei saanut vangittua helponoloista keskityspalloa ja Kupsanen pääsi siirtämään sen läheltä verkon perukoille.

Punamustilla oli Hämeenlinnassa hurjan maalimäärän lisäksi paljon hyviä paikkoja myös lisäosumiin. HJS:kään ei jäänyt toisella jaksolla täysin ilman maalipaikkoja, sillä kotijoukkue osui vielä päätöskympillä tolppaankin. Iltapäivän kruunasi kuitenkin PK-35 Vantaan kymmenes osuma. Romppanen syötti keskeltä oikealle ja Melisa Arifi upotti hienon laukauksen rangaistusalueen rajan takaa etuyläkulmaan.

Loppulukemiksi kirjattiin lopulta Punamustien 0–10-vierasvoitto. Kyseessä oli joukkueen tämän kauden suurinumeroisin voitto ja toinen peräkkäinen nollapeli. Kolmen pisteen myötä PK-35 Vantaa vankisti asemaansa Liigakarsintasarjan kärjessä. Punamustilla on mahdollisuus varmistaa liigapaikkansa jo seuraavassa ottelussa kotiyleisön edessä kaatamalla FC Hongan.

Tulos 0–10 oli myös PK-35 Vantaan seurahistorian suurin vierasvoitto sarjaottelussa. Kaikki kilpailut huomioiden kyseessä oli jaetusti seurahistorian kolmanneksi suurin vierasvoitto ja myös kotipelit huomioiden kaikkiaan jaetusti seurahistorian viidenneksi suurin voitto.

Onnistumisia laajalla rintamalla

Punamustien päävalmentaja Riku Remes oli luonnollisesti tyytyväinen tulokseen ja peliesitykseen. Hänen mukaansa ottelu sujui avausjakson yhtä heikompaa kymmenminuutista lukuun ottamatta suunnitelmien mukaan.

– Tämä oli tosi tärkeä voitto. Myös muiden pelien tulokset olivat meille suotuisia, joten saimme kasvatettua eroa sarjataulukossa. Loppulukemat repesivät lopulta aikamoisiksi. Oli kivaa saada onnistumisia laajalla rintamalla. Teimme hienoa erityylisiä maaleja, sillä osuimme kaukolaukauksilla, erikoistilanteista ja tilanteenvaihdoista. Lisäksi toinen nollapeli putkeen oli hieno asia, Remes totesi.

– Olosuhteet vaikuttivat peliin hieman, sillä emme halunneet ottaa liukkaalla nurmella turhia riskejä. Painotimme enemmän nopeaa hyökkäämistä, mikä tuottikin todella isonumeroisen voiton. Meillä olisi ollut paikkoja tehdä vielä 5–7 maalia enemmänkin.

Viikonlopun tulosten myötä PK-35 Vantaalla on mahdollisuus varmistaa pääsarjapaikka jo seuraavassa ottelussa.

– Tämä tulos petsi meille hyvät asetelmat ensi viikkoon. Nyt laitamme kaikki panokset hyvään harjoitusviikkoon ja haemme FC Honkaa vastaan sinettiä liigapaikallamme.

Punamustien pelit Liigakarsintasarjassa jatkuvat kotiyleisön edessä perjantaina 2.10. Silloin PK-35 Vantaa saa kärkiottelussa Myyrmäkeen vieraakseen FC Hongan. Liput FC Honka- otteluun ovat myynnissä TÄÄLLÄ.

HJS – PK-35 Vantaa 0–10 (0–4)

8´ 0–1 Minttu Pettinen

27´ 0–2 Wilma Forsblom

30´ 0–3 Inga Ek

35´ 0–4 Minttu Pettinen

54´ 0–5 Wilma Forsblom

61´ 0–6 Inga Ek

69´ 0–7 Wilma Forsblom

74´ 0–8 Elisa Ikonen

76´ 0–9 Emilia Kupsanen

88´ 0–10 Melisa Arifi

Avauskokoonpano:

4 Eevi Leppänen (70´ Vilja Kuri)

5 Senja Salo (62´ Nette Klingberg)

6 Elisa Ikonen

8 Hilla Romppanen

10 Wilma Forsblom

14 Melisa Arifi

19 Elina Peltokangas

23 Ella Timonen

25 Inga Ek (70´ Ella Hatara)

27 Minttu Pettinen (62´ Emilia Kupsanen)

29 Ella Koivu (78´ Helmi Kupila)

Vaihtopelaajat:

1 Velma Oikarinen

2 Vilja Kuri

15 Nette Klingberg

17 Emilia Kupsanen

20 Ella Hatara

24 Helmi Kumpulainen

34 Helmi Kupila

35 Alexandra Lampinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot