Sam Jammeh Punamustien maalivahtivalmentajaksi
Sam Jammeh on PK-35 Vantaan uusi maalivahtivalmentaja. Seura on solminut Jammehin kanssa kauden 2025 kattavan sopimuksen, jossa on optio myös kaudesta 2026.
33-vuotias Jammeh on syntyperäinen helsinkiläinen, joka on monelle tutumpi pelaajauraltaan. Maalivahtina pelaava Jammeh on edustanut Suomessa muun muassa HIFK:ta, Jaroa, FC Viikinkejä, PPJ:tä ja viime kaudella FC KTP:tä, jonka kanssa hän saavutti syksyllä nousun Veikkausliigaan. Kotimaan lisäksi hän on pelannut aiemmin useampaan otteeseen myös Ruotsissa.
Pelit jatkuvat myös tulevalla kaudella Kolmosessa HIFK:n paidassa. Pelaamisen ja valmentamisen yhdistäminen onnistuu sujuvasti, sillä HIFK harjoittelee iltaisin, kun taas PK-35 Vantaan harjoitukset ajoittuvat iltapäiviin ja aamuihin.
Aiempaa valmentajakokemusta Jammehilla on viime vuodelta, jolloin hän valmensi Puotinkylän Valtissa sekä miesten että naisten edustusjoukkueiden maalivahteja. Lisäksi hän on ollut maalivahtivalmentajana mukana Palloliton tyttöjen ja poikien piirijoukkuetoiminnassa.
Motivoituneena mukaan
Jammeh on todella motivoitunut luomaan valmentajan uraa ja kehittymään jatkuvasti itsekin. Hän hyppää innolla mukaan liigajoukkueen valmennusryhmään.
– Liityn mukaan tosi hyvillä fiiliksillä. Kun Riku soitti ja kysyi mukaan tähän projektiin, ei tarvinnut kauaa miettiä. Halusin tarttua haasteeseen ja menestyä PK-35 Vantaan kanssa, Jammeh sanoo.
Hän odottaa jo innolla, että pääsee tammikuussa aloittamaan yhteistyön Punamustien maalivahtikolmikon kanssa.
– Jalkapallo on muuttunut niin paljon, että enää ei voi puhua vain maalivahdista ja kymmenestä kenttäpelaajasta. Nykyjalkapallossa maalivahtien pitää olla tosi pelaavia ja urheilullisia. Tulemme tekemään paljon töitä pallon kanssa jalallakin ja myös oheisharjoitteita. Haluan, että saamme tuotua kentälle niitä asioita, joita peli vaatii, Jammeh kuvailee.
– On hienoa päästä tekemään töitä uusien tyyppien kanssa. Haluan auttaa maalivahteja mahdollisimman paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella ja tuomaan uutta perspektiiviä. Kaikki kolme maalivahtiamme ovat tehneet paljon töitä päästäkseen tälle tasolle, joten en halua muuttaa kenenkään pelityyliä, vaan jalostaa sitä ja auttaa ottamaan vielä uusia askelia uralla.
PK-35 Vantaan päävalmentajan Riku Remeksen mukaan yhteinen sävel Jammehin kanssa löytyi nopeasti.
– ”Samppa” on hyvä ja kaivattu lisä valmennustiimiimme ja tulee ottamaan maalivahdit haltuunsa. Olemme Sampan kanssa tuttuja jo pitkän ajan takaa ja kun olin häneen yhteydessä, pääsimme heti hyvään fiilikseen ja samalle sivulle siitä mitä haluaisimme tehdä. Sen myötä pääsimme nopeasti käymään konkreettisesti lpi toimintaa ja alkanutta projektia. Samppa voi olla monelle valmentajana tuntemattomampi, mutta minulla on kova luotto, että kaudesta tulee maalivahdeille hyvä ja erilainen. Hän tuo varmasti näkemystä ja kokemusta omalta pelaajauraltaan, joka jatkuu yhä valmentamisen ohessa.