UUTISET

Eerika Appelqvist palaa Punamustiin

18.12.2024

Eerika Appelqvist palaa Punamustiin

Eerika Appelqvist palaa Punamustiin yhden Kuopion Palloseurassa vietetyn kauden jälkeen. PK-35 Vantaa on solminut puolustajan kanssa kauden 2025 kattavan pelaajasopimuksen, jossa on myös optio kaudesta 2026.

23-vuotias Appelqvist on espoolaisen FC Hongan kasvatti, joka kävi läpi seuran eri juniori-ikäluokat aina T18-joukkueeseen asti. Vuonna 2020 hän otti urallaan uuden askeleen ja siirtyi PK-35 Vantaan riveihin. Appelqvist debytoi Kansallisessa Liigassa heti uudelleennimetyn pääsarjan historian ensimmäisessä ottelussa huhtikuussa 2020.

Hän edusti Punamustia lopulta neljän kauden ajan vuosina 2020–2023. Sinä aikana Appelqvist ehti pelata PK-35 Vantaan riveissä yhteensä 79 liigaottelua, joissa hän oli kuutta lukuun ottamassa kaikissa avauskokoonpanossa. Pääasiallisen pelipaikkansa laitapuolustajan lisäksi hän pelasi useissa otteluissa myös keskuspuolustajana.

Kaudeksi 2024 Appelqvist siirtyi KuPSiin, jossa hän pelasi liigahopeaan päättyneellä kaudella 17 liigaottelussa ja viimeisteli niissä yhden maalin – liigauransa ensimmäisen. Lisäksi hän pelasi kolmessa Suomen Cupin ottelussa ja KuPSin molemmissa Mestarien liigan karsintaotteluissa.

Yhden Kuopiossa vietetyn kauden jälkeen oli aika palata jälleen pääkaupunkiseudulle ja tuttuun punamustaan pelipaitaan. Myyrmäkeen palaa jo kokenut liigapelaaja, sillä yhteensä Appelqvist on pelannut urallaan 96 liigaottelua. Hän on kuulunut viime vuosina myös Suomen U23-maajoukkueryhmään, jonka riveissä hän pelasi päättyvänä vuonna kahdessa ottelussa.

PK-35 Vantaan valmennus on vaihtunut edellisten yhteisten kausien jälkeen, mutta Appelqvist ehti harjoitella joukkueen mukana muutaman kerran jo marraskuussa. Päävalmentaja Riku Remeksen mukaan hän jätti itsestään heti hyvän kuvan.

– On hienoa saada Eerika takaisin Vantaalle. Hän tuo hyvän lisän puolustukseemme ja pystyy monipuolisuutensa ansiosta pelaamaan myös useammalla paikalla. Eerikalla on hyvä asenne, ja hän tuo sen ja oman persoonansa kautta loistavan lisän joukkueeseemme, Remes sanoo.

Appelqvist palaa Punamustiin hyvillä mielin. Hän uskoo, että PK-35 Vantaa taistelee ensi kaudella jälleen paluusta mitalikantaan.

– Tuntuu hienolta palata joukkueeseen, jota olen edustanut aiemmin neljän kauden ajan. Joukkueessa on paljon tuttuja pelaajia ja uusi valmennus tuo lisää virtaa harjoitteluun, mikä motivoi itseäni kehittymään entisestään pelaajana. Toivon, että pystyn omalla panoksellani sekä kokemuksellani vahvistamaan joukkueen puolustusta, jotta taistelisimme ensi kaudella mitaleista, Appelqvist sanoo.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot