Haastajasarja voitolla käyntiin
PK-35 Vantaa avasi maanantai-iltana Kansallisen Liigan Haastajasarjan voitokkaasti. Punamustien toisen jakson maalit takasivat voiton, kun PKKU kaatui Myyrmäessä lukemin 3–0.
Runkosarjan päättymisestä oli ehtinyt vierähtää jo yli kolme viikkoa, joten joukkueet palasivat pelikentille pitkän pelitauon jälkeen. PK-35 Vantaa lähti Haastajasarjaan varmistamaan sarjapaikkaansa. Vierasjoukkue PKKU:n putoaminen sen sijaan on jo varmistunut, mutta joukkueelle on tarjolla syksylle kiusantekijän rooli.
Kotijoukkue otti kuitenkin ohjat käsiinsä heti alussa. PK-35 Vantaa hallitsi palloa ja pystyi juoksuttamaan vastustajaansa, mutta aivan parhaille maalintekoalueille murtautuminen oli vielä avausjaksolla vaikeaa. Avauskymmenminuuttisella Elina Mankille pelattiin maalipaikka, mutta laukaisukulma kävi lopulta liian pieneksi ja pallo päätyi sivuverkkoon.
Puolen tunnin kohdalla Mankki pääsi yrittämään toistamiseen maalintekoa – tällä kertaa Netta Koson antamasta sivuvapaapotkusta – mutta pusku suuntautui hieman takakulman ohi. Tauolle lähdettiin siis lopulta maalittomissa tasalukemissa.
Toisella jaksolla kotijoukkue onnistui terävöittämään pelaamistaan, minkä myötä myös maalipaikkoja alkoi syntyä. Heti toisen jakson alussa Koso pääsi katkaisemaan PKKU-maalivahti Veera Tammen epäonnistuneen avauksen, mutta laukaus noin kuudestatoista metristä karkasi maalin yli.
Maalihanat aukesivat vihdoin 58. minuutilla. Mankki keskittämään oikealta ja tauolla vaihdosta kentälle tullut Karoliina Autio oli rangaistusalueella terävänä. Autio pääsi puolustajan etupuolelle ja ohjasi pallon noin seitsemästä metristä takakulmaan. Osuma oli Autiolle liigakauden toinen.
PK-35 Vantaa tuplasi johtonsa 72. minuutilla. Veera Hellman sai pallon vasemmalla laidalla ja pääsi kuljettamaan kohti keskustaa. Hellman eteni rangaistusalueen rajalle asti ja laukoi lopulta pallon tarkasti etualakulmaan. Kyseessä oli Hellmanin kuluvan liigakauden avausmaali.
Punamustien painostus jatkui ja seuraava osuma oli lähellä vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Vaihdosta kentälle tullut Tuulia Mikkola pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta laukaus karkasi aavistuksen maalin yli. Sen sijaan seuraava yritys tuotti 81. minuutilla tulosta. Koso pääsi suoraan rajaheitosta rangaistusalueelle ja päätti hakea ovelaa ratkaisua. Koso yllätti vieraiden maalivahdin täysin nostamalla pelivälineen näyttävästi aivan rangaistusalueen vasemmalta reunalta takakulmaan. Taidokas osuma oli Kosolle liigakauden kolmas.
Ottelu päättyi lopulta Punamustien selvänumeroiseen 3–0-kotivoittoon. Tärkeiden kolmen pisteen myötä PK-35 Vantaa vankisti asemaansa Haastajasarjan kärkipaikalla. Eroa putoamisviivaan on nyt kahdeksan pistettä.
Avausjakso alusti voittoa
Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli kokonaisuudessaan tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen. Avausjaksolla PK-35 Vantaa ei vielä saanut aivan kaikkia haluamiaan asioita toimimaan, mutta kenttätapahtumat olivat alusta lähtien hyvin kontrollissa.
– Ensimmäisellä jaksolla ehkä hieman näkyi se, että emme olleet pelanneet muutamaan viikkoon. Vaikka hallitsimme peliä, otteemme olivat vielä vähän hermostuneita ja selkeä pelirytmi puuttui. Meille sattui vähän turhia pallonmenetyksiä, kun teimme ajoittain vääriä ratkaisuja. Sen sijaan yhtenä teemanamme ollut takaprässi toimi hyvin, Väisänen kertasi avausjaksoa.
Tauolle lähdettiin vielä maalittomassa tasatilanteessa, mutta toisella jaksolla PK-35 Vantaa löysi hyökkäyspeliinsä vielä kaivattuja tehoja.
– Painotimme tauolla, että meidän täytyy pystyä pitämään palloa pidempään. Halusimme päättäväisemmin maalintekosektorille, mutta se piti tehdä kontrolloidusti. Mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Toisella pallollinen pelimme oli nopeampaa ja pelin rytmittäminen parempaa, Väisänen sanoi.
– Myös vaihtopelaajamme tulivat tänään hyvin sisään. Karoliina Autio teki voittomaalin ja Tuulia Mikkola pelasi hyvin, eikä ollut kaukana maalinteosta hänkään.
PK-35 Vantaa paransi otteitaan toisella jaksolla ja teki lopulta voittoon tarvittavat maalit. Väisäsen mukaan avausjakson maltillinen pelaaminen oli kuitenkin aivan avainasemassa.
– Mielestäni ensimmäisen jakson vahva pallollinen pelaamisemme käänsi lopulta pelin. Vaikka meillä ei ollut avausjaksolla juuri maalipaikkoja, pystyimme pitämään palloa aika paljon ja PKKU joutui juoksemaan. Se söi heidän voimiaan, mikä alkoi näkyä toisella jaksolla.
Väisäsen mukaan voitokas paluu kolmen viikon ottelutauolta oli erinomainen aloitus Haastajasarjaan. Hän uskoo sen lupaavan hyvää myös tulevia otteluita ajatellen.
– Tämä ei varmasti ollut paras pelimme, mutta oli hienoa, että pystyimme noin vahvasti kääntämään pelin toisella jaksolla eduksemme. Syksyn ensimmäinen peli on nyt pelattu, joten toivottavasti pääsemme tämän myötä taas hyvään rytmiin. Olen erittäin tyytyväinen joukkueen pelaamiseen. Mielestäni viime viikkojen hyvä harjoittelu näkyi tänään kentällä.
Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat sunnuntaina 29.9. vierasottelulla Tampereen Ilvestä vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 6.10., jolloin vieraaksi saapuu Jyväskylän Pallokerho.
PK-35 Vantaa – PKKU 3–0 (0–0)
58´ 1–0 Karoliina Autio
72´ 2–0 Veera Hellman
81´ 3–0 Netta Koso
Avauskokoonpano:
1 Irea Virtanen Espejo
2 Natalie McNally
4 Eevi Leppänen
7 Veera Hellman
8 Hilla Romppanen
9 Netta Koso (87´ Viivi Moilanen)
11 Elina Mankki (80´ Sofia Velez)
14 Melisa Arifi
19 Elina Peltokangas (72´ Tuulia Mikkola)
25 Inga Ek (46´ Karoliina Autio)
29 Ella Koivu
Vaihtopelaajat:
12 Saija Suni
15 Karoliina Autio
20 Sofia Velez
23 Tuulia Mikkola
22 Viivi Moilanen
26 Roosa Toivanen
27 Elma Tolonen