Punamustille selvänumeroinen kotitappio HJK:lle
PK-35 Vantaa kärsi perjantai-iltana kauden toisen tappionsa Kansallisessa Liigassa. Myyrmäen kaunis alkukesän ilta muuttui lopulta Punamustien kannalta murheelliseksi, kun HJK vei Myyrmäestä pisteet lukemin 1–6.
Olosuhteet olivat toden totta upeat, sillä vuoden ensimmäinen todellinen kesäperjantai helli katsojia Myyrmäessä. Kentän puolella ottelu sai kuitenkin Punamustien kannalta huonoimman mahdollisen alun, kun vierailija HJK siirtyi johtoon jo minuutin pelin jälkeen. Lilli Halttusen rangaistusalueen vasemmalta laidalta antama matala keskitys livahti kotijoukkueen puolustajien välistä keskelle Jenna Topralle, joka sijoitti pallon noin rangaistuspilkun kohdalta maaliin.
Seuraava takaiskumaali nähtiin jo 12. minuutilla. Jenna Topran keskialueelta perlaama hyvä pystysyöttö vapautti Halttusen, joka pääsi kiertämään maalivahdin ja sijoitti pallon lopulta tyhjään maaliin. Sama kaava toistui avausjakson puolivälissä. Tällä kertaa oli Halttusen vuoro antaa keskustasta läpisyöttö ja Lotta Kalske karkasi läpiajoon. Kalske sijoitti pallon varmasti maaliin ja vei vieraat jo 0–3-johtoon.
HJK osui vielä kertaalleen ennen taukoa. Halttunen toimi jälleen alustajana ja tarjoili syötön Topralle, joka pääsi etenemään rangaistusalueelle ja laukoi pallon etualakulmaan. Synkän avausjakson jälkeen tauolle lähdettiin siis peräti vieraiden 0–4-johtolukemissa.
Kotijoukkue ei saanut omaa peliään missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Helsinkiläisvieraat pääsivät pelaamaan Myyrmäessä liikaa omilla vahvuuksillaan ja pääsivät liian helposti maalipaikoille, mikä näkyi lopulta tylysti myös tulostaululla.
PK-35 Vantaan iltapäivän ensimmäinen ja lopulta ainoaksi jäänyt osuma syntyi 56. peliminuutilla vierasjoukkueen suosiollisella avustuksella. Toppari Noora Karvonen sai pallon vaarattomassa tilanteessa ja yritti syöttää sen takaisin omalle maalivahdilleen. Syöttö yllätti kuitenkin HJK-vahti Annika Laihasen täysin ja painui omaan maaliin.
Kavennusosumasta huolimatta Punamustien ilta synkkeni entisestään 59. minuutilla. Natalie McNally jäi askeleen verran jälkeen ja joutui hidastamaan käsillään läpiajoon karkaamassa olleen HJK-pelaajan etenemistä. Rike oli kevyt, mutta vei helsinkiläisiltä selkeän maalipaikan. Tuomiona oli siis suora ulosajo.
HJK lisäsi johtoaan kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Halttunen pelattiin hyvällä syöttöyhdistelmällä nokikkain maalivahdin kanssa. Halttunen pääsi siirtämään pallon maalivahdin ohi ja sijoitti sen lopulta tyhjään maaliin.
HJK osui vielä kertaalleen juuri ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. Vieraat pelasivat kulmapotkun lyhyenä ja tarjoilivat lopulta päätyrajan tuntumasta syötön takaviistoon. Syöttö tavoitti Lotta Kalskeen, joka ohjasi pelivälineen noin kymmenestä metristä taka-alakulmaan.
Illan harvoihin positiivisiin tilastomerkintöihin lukeutui Punamustien maalivahdin Saija Sunin ensiesiintyminen Kansallisessa Liigassa. Suni joutui debyytissään epäkiitolliseen asemaan, kun HJK pääsi liian helposti vaarallisille maalintekopaikoille. Takaiskuosumien vastapainoksi Suni esitti myös muutamia hyviä torjuntoja.
Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen kannalta murheellisiin 1–6-tappiolukemiin. Lopputulos oli samalla myös PK-35 Vantaan seurahistorian suurin kotitappio kotimaisissa kilpailuissa.
Pelisuunnitelmassa ei onnistuttu
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen myönsi, että perjantai-illan kotiottelu sujui kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Hänen mukaansa kotijoukkue päästi vieraansa liian helpolla.
– Emme onnistuneet toteuttamaan pelisuunnitelmaamme. Emme ottaneet ylhäältä kiinni emmekä vetäytyneet alas, vaan jäimme etenkin avausjaksolla vähän puoliväliin. Se oli HJK:n kaltaista joukkuetta vastaan kaikista pahin tilanne, Väisänen totesi.
Päästimme vastustajan pelaamaan liikaa mukavuusalueellaan. HJK teki hienoja maaleja, kunnia siitä heille, mutta annoimme heille liian avoimet ovet. Kun toisella jaksolla nostimme prässiä, pystyimme aiheuttamaan vähän painetta myös HJK:lle.
Neljän tasapelin jälkeen PK-35 Vantaa on nyt kärsinyt kaksi peräkkäistä tappiota. Väisäsen mukaan kaksi viimeisintä ottelua ovat jättäneet paljon parannettavaa tuleviin koitoksiin.
– Meidän pitää vain nöyrästi todeta, että epäonnistuimme tässä pelissä. Rehellisesti sanottuna olemme pelanneet nyt kaksi peliä tosi huonosti, Väisänen myönsi.
– Seuraavaan peliin meidän pitää käydä tarkemmin läpi joukkueen puolustamista ja pallollista pelaamistamme eri tilanteissa. Lisäksi iso asia on se, että saamme joukkueen tahtotilan näkymään seuraavassa pelissä kentällä. Meidän pitää parantaa sitä, miten teemme asioita kollektiivisesti joukkueena.
Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat viikon päästä sunnuntaina 26.5. vierasottelulla FC Honkaa vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 9.6., jolloin vieraaksi saapuu Jyväskylän Pallokerho.
PK-35 Vantaa – HJK 1–6 (0–4)
2´ 0–1 Jenna Topra
12´ 0–2 Lilli Halttunen
24´ 0–3 Lotta Kalske
40´ 0–4 Jenna Topra
56´ 1–4 oma maali
69´ 1–5 Lilli Halttunen
89´ 1–6 Lotta Kalske
Avauskokoonpano:
2 Natalie McNally
5 Aada Lesch
7 Aino Martikainen
8 Hilla Romppanen (77´ Netta Koso)
11 Elina Mankki (77´ Karoliina Autio)
12 Saija Suni
14 Melisa Arifi
16 Liina Tervo (46´ Sofia Velez)
18 Jenni Huttunen (66´ Tuulia Mikkola)
26 Roosa Toivanen
29 Ella Koivu (66´ Elina Peltokangas)
Vaihtopelaajat:
1 Irea Virtanen Espejo
9 Netta Koso
15 Karoliina Autio
19 Elina Peltokangas
20 Sofia Velez
23 Tuulia Mikkola
41 Pinja Eklund