Punamustilla tappiollinen kenraaliharjoitus
PK-35 Vantaa pelasi sunnuntai-iltana viimeisen harjoitusottelunsa ennen ensi perjantaina alkavaa Kansallista Liigaa. Kenraaliharjoituksesta muodostui pahasti mollivoittoinen, kun Helsingin Palloseura oli parempi lukemin 0–5.
Kotijoukkue aloitti Myyrmäessä pirteästi ja ensimmäiset kymmenen minuuttia vaikuttivat lupaavilta. PK-35 Vantaa pääsi hyvin hyökkäyskolmannekselle ja onnistui luomaan heti hieman painetta, mutta todella vaarallisia maalipaikkoja se ei tuottanut.
Kelpo alku vesittyi kuitenkin jo 11. peliminuutilla. HPS:n ensimmäinen varsinainen hyökkäys johti puolustajan rikkeeseen rangaistusalueella ja erotuomari tuomitsi pallon yhteentoista metriin. Aino Lehtinen laukoi rangaistuspotkun oikeaan alakulmaan ja vei vieraat johtoon. Punamustien maalivahti Saija Suni oli laukauksessa hyvin mukana ja sai käsiään hieman pallon tielle, mutta ei riittävästi estääkseen takaiskuosuman.
Seuraava kylmäsuihku nähtiin vain kaksi minuuttia myöhemmin, kun HPS pääsi iskemään nopeasti vastaan. Henni Rinkinen tarjoili poikittaissyötön rangaistusalueella ja Karjalainen onnistui ohjaamaan pallon verkon perukoille. Kahden avausvartin takaiskuosuman jälkeen nähtiin vielä ikävä tilanne, kun Suni sai kovan iskun päähänsä ja joutui tulemaan vaihtoon. Hänen tilalleen tolppien väliin asteli loukkaantumisestaan toipunut Nea Laitila. Suni sen sijaan jatkoi tarkempiin tutkimuksiin, joissa ei kuitenkaan onneksi löytynyt merkkejä vakavammasta vammasta.
Ensimmäistä kymmenminuuttisen jälkeen PK-35 Vantaa ei saanut enää kunnolla otetta pelistä. Pelin avaaminen tuotti HPS:n prässin alla vaikeuksia eikä kotijoukkue kyennyt rakentamaan avausjaksolla enää kunnon hyökkäyksiä.
Maalipaikoilla eivät juhlineet vieraatkaan, mutta HPS oli omissa paikoissaan todella tehokas. Avausjakson lisäajalla vihreäpaidat osuivat jo kolmannen kerran. HPS murtautui vasemmalta hyvin rangaistusalueelle ja lopulta Peppi Kontturi pääsi pienen kimmokkeen jälkeen laukomaan pallon noin seitsemästä metristä maaliin. Tauolle lähdettiin siis vieraiden 0–3-johtolukemissa.
Toisella jaksolla kotijoukkue onnistui hieman nostamaan tasoaan. Pelin avaaminen oli jo sujuvampaa, minkä myötä PK-35 Vantaa pääsi useammin etenemään jopa hyökkäyskolmannekselle asti. Punamustien ottelun kenties paras maalipaikka nähtiin vajaan tunnin kohdalla, kun Elina Mankki tarjoili vasemmalta syötön rangaistusalueelle ja Sofia Velez pääsi laukomaan. Velezin laukaus painui kuitenkin niukasti maalin yli. Mankilta nähtiin myöhemmin ottelussa myös hyvä kääntölaukaus, joka ei kuitenkaan tuottanut tällä kertaa tulosta.
Kotijoukkueen pienoisesta piristymisestä huolimatta myös toisen jakson maaleista vastasi HPS. Ensin Piipa Kämppi pääsi 69. minuutilla etenemään päätyrajalla rangaistusalueelle. Kämppi laukoi pallon pienestä kulmasta maalin kattoon ja HPS karkasi jo neljän maalin karkumatkalle. Neljä minuuttia myöhemmin HPS iski nopeasti ja Karjalainen pääsi sijoittamaan pallon poikittaissyötön jälkeen maaliin.
Ottelu päättyi lopulta HPS:n voittoon selvin lukemin 0–5. Punamustien kenraaliharjoitus sujui siis murheellisesti, mutta vanhan sanonnan mukaan se lupaa hyvää ensi-iltaa.
”Meidän pitää nousta tästä nopeasti”
Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa jäi sunnuntaina kauas parhaastaan. Samalla hän antoi vastustajalle kunniaa siitä, että HPS teki kotijoukkueen pelaamisen vaikeaksi.
– Jos viidellä maalilla häviää, ei tietenkään voi olla hyvä fiilis. Avausjaksolla emme oikein saaneet kunnolla prässiä ja HPS pääsi pelaamaan palloja linjan taakse. Sen myötä jouduimme juoksemaan vähän liikaa, Väisänen totesi.
– Virheitä totta kai tulee, mutta niitä pitää pyrkiä minimoimaan. HPS oli tänään terävämmin liikkeellä. He ottivat meiltä hyvin vauhdin pois. Niissä tilanteissa, joissa olisimme päässeet etenemään, he rikkoivat hyvin ja saivat pelaajansa taas pallon alle. He estivät nopeat hyökkäyksemme tehokkaasti. Me sen sijaan emme oikein onnistuneet samassa.
Kenraaliharjoituksen jälkeen katseet kääntyvät nopeasti tulevan perjantain sarja-avaukseen. Väisäsen mukaan joukkue keskittyy viimeisellä harjoitusviikolla erityisesti muutamiin perusasioihin.
– Toinen jakso oli kuitenkin valoisampi kuin ensimmäinen. Meillä on kuitenkin vielä tekemistä, mutta onneksi meillä on vielä vajaa viikko aikaa. Tämä tulos saa totta kai ottaa päähän, mutta meidän pitää nousta tästä nopeasti ja olla valmiimpana perjantaina. Meidän pitää kiinnittää huomiota etenkin prässipeliimme ja siihen, miten saamme luotua ylivoimia.
Punamustien pelit jatkuvat odotetulla sarja-avauksella tulevana perjantaina 12.4. Silloin PK-35 Vantaa saa Kansallisen Liigan kauden avausottelussa vieraakseen Pallokerho Keski-Uusimaan.
PK-35 Vantaa – HPS 0–5 (0–3)
11´ 0–1 Aino Lehtinen (rp.)
13´ 0–2 Ria Karjalainen
45+3´ 0–3 Peppi Kontturi
69´ 0–4 Piipa Kämppi
73´ 0–5 Ria Karjalainen
Punamustien kokoonpano:
1 Irea Virtanen Espejo
2 Natalie McNally
4 Eevi Leppänen
5 Aada Lesch
8 Hilla Romppanen
9 Netta Koso
11 Elina Mankki
12 Saija Suni
14 Melisa Arifi
19 Elina Peltokangas
20 Sofia Velez
22 Viivi Moilanen
23 Tuulia Mikkola
24 Martta Orava
25 Inga Ek
26 Roosa Toivanen
29 Ella Koivu
30 Nea Laitila