PK-35 Vantaa on solminut Ella Koivun kanssa kauden 2022 kattavan jatkosopimuksen. 18-vuotias hyökkääjä aloittaa toisen täyden kautensa Punamustien riveissä.
Espoolaislähtöinen Koivu aloitti jalkapallon Esbo Bollklubbin riveissä ja käynyt läpi seuran kaikki juniori-ikäluokat. Ensiesiintymisensä PK-35 Vantaan riveissä Koivu teki jo EBK:n B-tytöissä pelatessaan kaudella 2019, jolloin hän oli mukana yhdessä naisten Ykkösen ottelussa ja onnistui heti kahdesti maalinteossa. Seurojen välisen yhteistyösopimuksen myötä Koivu nähtiin muutamaan otteeseen Punamustien mukana myös kaudella 2020. Samana vuonna hän pääsi tekemään myös debyyttinsä Kansallisessa liigassa.
Kauden 2020 päätteeksi Koivu siirtyi täysipainoisesti liigajoukkueen mukaan. Ensimmäisellä täydellä liigakaudellaan hän pelasi seitsemässä Kansallisen liigan ottelussa ja oli niistä yhdessä avauskokoonpanossa. Yhteensä hänellä on tilillään kymmenen aikuisten pääsarjaottelua.
Sen sijaan Punamustien farmijoukkueen EBK:n riveissä Koivu oli päättyneellä kaudella näkyvässä roolissa. Hän pelasi EBK:n paidassa 17 Ykkösen ottelua ja viimeisteli niissä peräti 13 maalia. Ykkösen maalipörssissä lukema oikeutti kolmanteen sijaan.
Koivu kuuluu myös Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueryhmään. Viimeksi hän esiintyi maajoukkuepaidassa lokakuun EM-karsintaturnauksessa Tanskassa.
Päättäväisesti maalipaikoille
PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan päättynyt kausi oli Koivulle hyvä sisäänajokausi. Hän uskoo, että kaudella 2022 nuori hyökkääjä on valmis ottamaan suurempaa roolia Punamustien hyökkäyspelissä.
– Viime kausi oli ”Eltsulle” tosi hyvä harjoittelukausi. Mitä pidemmälle kausi eteni, sitä paremmin hän pääsi sisään joukkueen tekemiseen ja sai lisää itseluottamusta. Lisäksi hän sai kauden aikana paljon onnistumisia Ykkösessä. Eltsu jaksoi tehdä hyvin töitä ja kausi oli koko ajan nousujohteinen. Syksyllä se palkittiin, kun hän pääsi taas mukaan U19-maajoukkueeseen, Väisänen sanoo.
– Tulevalla kaudella Eltsu tulee varmasti saamaan tilaisuutensa. Hänellä on kaikki edellytykset nousta joukkueen runkopelaajaksi. Nopeus on ehdottomasti yksi Eltsun vahvuuksista. Hän on hyvä liikkumaan linjojen taakse ja tosi hyvä myös prässäämään. Yksi iso vahvuus on myös se päättäväisyys, jolla hän menee maalintekotilanteisiin.
Koivu uskoo Punamustien tarjoavan hänelle sopivan paikan ottaa yhä uusia kehitysaskelia.
– Koen PK-35 Vantaan olleen minulle hyvä ympäristö kehittyä, joten uskon sen olevan sitä myös ensi kaudella. Ensi kaudelta odotan kehittyväni pelaajana ja saavani enemmän vastuuta, Koivu sanoo.