UUTISET

Punamustille kotitappio HJK:ta vastaan

4.8.2021

PK-35 Vantaa kärsi tiistai-iltana tappion vuoden ensimmäisessä kotiyleisön edessä pelatussa ottelussaan. Myyrmäen upouudella tekonurmella nähtiin tarkkaa pelaamista ja peräti kolme rangaistuspotkumaalia. Vierasjoukkue HJK onnistui yhdestätoista metristä kahdesti ja vei pisteet lukemin 1-2.

Ottelun alku oli Punamustilta pirteää pelaamista. Kotijoukkue liikutti palloa terävästi ja pystyi viemään painopistettä vieraiden kenttäpuoliskolle. Aivan vaarallisimmille maalintekosektoreille pääseminen oli kuitenkin vaikeaa. Alkuhetkien paras paikka avautui Netta Kosolle, jonka pienestä kulmasta lähtenyt yritys päätyi maalivahdin käsiin. Sama osoite oli myös HJK:n Essi Sainion noin 20 metristä lähteneellä laukaukselle toisessa päässä.

PK-35 Vantaan hyvän alun jälkeen ote alkoi hiljalleen siirtyä enemmän helsinkiläisvieraille. Vieraat väläyttelivät vaarallisuuttaan nopeissa vastaiskuissa, mutta kotijoukkueen tavoin myös HJK:lla oli vaikeuksia luoda hitaammista hyökkäyksistä hyviä maalintekotilanteita. Erikoistilanteesta sen sijaan avautui tilaisuus maalintekoon, mutta Essi Sainio puski rangaistusalueen kulmalta annetun sivuvapaapotkun yli maalin.

Maalihanat aukesivat lopulta 33. peliminuutilla. PK-35 Vantaa menetti pallon omalla rangaistusalueellaan ja joukkueen kapteeni Sanna Saarinen joutui kaatamaan helsinkiläispelaajan. Sen seurauksena erotuomari määräsi pallon yhteentoista metriin ja Maaria Roth sijoitti rangaistuspotkusta HJK:n 0-1-johtoon.

Avausmaalin viimeistellyt Roth pääsi vielä puskemaan kulmapotkutilanteesta yli maalin, mutta muita vaarallisia maalintekopaikkoja pelin ensimmäisellä puoliskolla ei enää nähty. PK-35 Vantaa aloitti ottelun mallikkaasti, mutta pirteän alun jälkeen HJK oli kentällä askeleen edellä. Tauolle lähdettiin siis vieraiden 0-1-johtolukemissa.

Kotijoukkue lähti toisen jakson alussa jahtaamaan tasoitusosumaa, mutta illan toinen maali syntyi kentän toiseen päähän. Ria Karjalainen vapautti hyvällä syötöllä Katariina Kosolan, joka pääsi etenemään kohti maalia. Lopulta Roosa Toivanen joutui kaatamaan Kosolan ja seurauksena oli vieraiden toinen rangaistuspotku. Vetovastuun otti jälleen Roth, joka laukoi pallon varmasti maaliin ja tuplasi helsinkiläisjohdon.

PK-35 Vantaa löysi selkeän takaa-ajovaihteen noin tunnin pelin jälkeen. Ensimmäinen hyvä tilaisuus kavennusmaaliin avautui nopean hyökkäyksen päätteeksi, kun Roosa Bröijer pääsi keskittämään oikealta, mutta Wilma Forsblom ei aivan saanut ohjattua palloa takatolpalta maaliin. Bröijer alusti myös Punamustien seuraavan maalipaikan hienolle nostolla takatolpalle, mutta Saarisen pusku suuntautui maalin yli.

Pelin loppuvaiheessa PK-35 Vantaa pystyi pitämään pelivälinettä vieraiden kenttäpuoliskolla, kun taas HJK keskittyi johtoasemassa vastahyökkäystilaisuuksien odottamiseen. Kotijoukkue loi vielä viimeisellä kymmenminuuttisella kaksi hyvää maalipaikkaa, joista ensimmäinen avautui nopean hyökkäyksen päätteeksi. Oona Sevenius eteni oikealta laidalta hyvin rangaistusalueelle ja pääsi laukomaan, mutta yritys karkasi maalin yli. Jälkimmäinen tilaisuus sen sijaan syntyi hitaamman hyökkäyksen päätteeksi. Sevenius pääsi yrittämään lähietäisyydeltä, mutta maalivahti torjui laukauksen ja puolustus onnistui purkamaan irtopallon pois vaara-alueilta.

Ottelun lisäajalla nähtiin vielä illan kolmas rangaistuspotku, kun HJK:n maalivahti Ella Kelloniemi kaatoi Seveniuksen sääntöjen vastaisesti. Sevenius laukoi pallon yhdestätoista metristä varmasti maaliin ja nosti Punamustat kauden seitsemännellä liigamaalillaan maalin päähän. Loppukiriä ajatellen kavennusosuma syntyi kuitenkin liian myöhään, sillä erotuomari vihelsi ottelun päättyneeksi heti maalia seuranneen aloituspotkun jälkeen. Lopputulokseksi kirjattiin siis HJK:n vierasvoitto lukemin 1-2.

Otteissa liikaa ailahtelua

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Myyrmäen illassa nähtiin varsin tarkkaa pelaamista. Rangaistuspilkulta syntyneiden osumien lisäksi ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu.

– Kumpikaan joukkue ei saanut aikaiseksi juurikaan pelitilannemaalipaikkoja. Molemmat puolustivat omaa aluettaan hyvin. HJK sai palloja rangaistusalueen läheisyyteen, mutta saimme hyvin peitettyä laukauksia. Oonan loppuhetkien maalipaikka oli oikeastaan lopulta melkeinpä pelin ainoita oikeasti hyviä maalintekopaikkoja, Väisänen totesi.

Rangaistuspotkuihin johtaneet tilanteet jäivät harmittamaan Punamustien leirissä. Väisäsen mukaan molemmat HJK:n maaleihin johtaneet rangaistuspotkut olisivat olleet vältettävissä.

– Ensimmäiseen rangaistupotkuun johtaneessa tilanteessa petasimme sen HJK:lle vähän turhaan. Emme arvioineet tilanteen vaarallisuutta riittävän hyvin. Pelaajien etäisyydet olivat liian lyhyitä, joten jouduimme vaikeaan tilanteeseen. Jälkimmäisen HJK pelasi hyvin, mutta siinä ei olisi välttämättä ollut tarvetta rikkoa, Väisänen kertasi tilanteita.

– Saimme vielä lopussa kavennusmaalin pilkulta, mutta mielestäni meille olisi voinut yhdestä tilanteesta viheltää vielä toisenkin pilkun.

Väisäsen mukaan ottelun kokonaiskuvasta löytyi paljon yhtäläisyyksiä viikonlopun TiPS-otteluun nähden. Hyvien painostusjaksojen vastapainoksi PK-35 Vantaan otteet ailahtelevat liikaa pelien sisällä.

– Ajoittain olimme hyvin pelissä mukana ja välillä taas HJK oli edellä. Peli-ilme ei ollut sellainen, jota olisimme tällaiseen peliin toivoneet. Hävisimme paljon kaksinkamppailuja ja suunnanmuutostilanteita keskialueella, Väisänen sanoi.

– Lopussa heräsimme taas pelaamaan ja saimme hyvää painetta HJK:n kenttäpuoliskolle. Ehkä pallonhallintajaksomme eivät kuitenkaan olleet aivan riittävän pitkiä.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat jo tulevana sunnuntaina 8.8. Silloin PK-35 Vantaa saa Myyrmäkeen vieraakseen Jyväskylän Pallokerhon.

 

PK-35 Vantaa – HJK 1-2 (0-1)

33´ 0-1 Maaria Roth (rp.)

53´ 0-2 Maaria Roth (rp.)

90+4´ 1-2 Oona Sevenius (rp.)

 

Avauskokoonpano:

1 Velma Oikarinen

2 Emma Korkalainen (77´ Tia-Maria Jaakonsaari)

5 Eerika Appelqvist

9 Netta Koso (61´ Tuulia Mikkola)

10 Wilma Forsblom

11 Oona Sevenius

13 Sanna Saarinen

17 Anna Olmala (61´ Tia Painilainen)

19 Anna Vlasoff

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

 

Vaihtopelaajat:

4 Laura Kölhi

15 Karoliina Autio

16 Sophie Maidell

21 Tia-Maria Jaakonsaari

23 Tuulia Mikkola

29 Ella Koivu

31 Irea Virtanen Espejo

 

PK-35 TV: Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mietteet ottelun jälkeen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot