UUTISET

Punamustien katseet kaudessa 2021

27.11.2020

Kausi 2020 saatiin päätökseen vain kaksi ja puoli viikkoa sitten, mutta PK-35 Vantaan leirissä katseet ovat jo tiukasti seuraavassa kaudessa. Uuden kauden joukkue alkaa olla kasassa ja talven suunnitelmat valmiina.

Kansallisen Liigan sarjakausi jatkui tänä vuonna poikkeuksellisesti marraskuulle asti, mutta pitkäksi venyneestä kaudesta huolimatta joukkueen taustalla on tehty jo pitkään valmistelutyötä uutta kautta varten. Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan valmistautuminen on edennyt hyvin aikataulussa.

– Käänsimme katseita jo aikaisessa vaiheessa kauteen 2021. Olemme analysoineet tarkasti päättynyttä kautta, ja miettineet, millaisilla askelmerkeillä lähdemme rakentamaan seuraavaa kautta, Väisänen sanoi.

– Myös uuden kauden joukkueen rakentaminen aloitettiin jo elokuussa. Olemme onnistuneet tavoitteessa hyvin ja saaneet joukkueen kokoon edellisiä vuosia aikaisemmin. Sen myötä olemme myös päässeet suunnittelemaan ja toteuttamaan pre-season –harjoittelua hyvissä ajoin.

PK-35 Vantaalla on kaudella 2021 nyt 17 pelaajasopimusta. Lisäksi seura neuvottelee usean pelaajan kanssa. Tavoitteena on, että uuden kauden pelaajaryhmä on valmiina muutaman viikon kuluessa. Väisänen on jalkeille saatavan ryhmän rakenteeseen tyytyväinen.

– Joukkueen runko pysyy hyvin kasassa ja lisäksi olemme saaneet mukaan uusia nuoria pelaajia sekä muutaman kokeneemman pelaajan muista joukkueista. Tulevaa kautta ajatellen on arvokasta, että moni nuori pelaaja otti päättyneellä kaudella ensiaskeleensa liigassa ja he ovat sen myötä nyt valmiimpia yhä suurempaan rooliin, Väisänen muistutti.

– Meillä on koossa hyvä yhdistelmä. Joukkueen rakenne alkaa näyttää hyvältä. Nyt käynnissä olevien neuvotteluiden lisäksi haemme vielä yhtä tai kahta täsmävahvistusta.

Taustaryhmä valmiina                                                                                                            

Myös joukkueen taustaryhmään on saatu vahvistusta. Jo monen vuoden ajalta tutut Pasi Jaakonsaari ja Jouni Puttonen jatkavat Väisäsen rinnalla. Lisäksi videovalmennuksesta vastaava Pasi Oikarinen osallistuu jatkossa vahvemmin myös viikoittaiseen työhön. Myös uusi fysiikkavalmentaja on jo aloittanut tehtävässään ja hänet esitellään myöhemmin erikseen. Joukkueen huoltojoukoissa Sini Nevala sai jo päättyneellä kaudella avukseen Jari Mäensivun, joten käsimäärä on tuplaantunut silläkin osastolla.

– Pasi Jaakonsaaren ja Jouni Puttosen kanssa olemme tietysti olleet pitkään yhdessä. Olemme saavuttaneet paljon, kokeneet kauden Ykkösen ja paluun takaisin liigaan. Nyt kaikilla on taas kova halu näyttää ja nousta takaisin kohti kärkisijoja, Väisänen sanoi.

– Uusi fysiikkavalmentaja tuo varmasti taas uutta intoa joukkueen päivittäiseen tekemiseen ja fyysiseen harjoitteluun. Lisäksi tarkoituksena on hyödyntää tulevalla kaudella Pasi Oikarisen osaamista vielä aikaisempaa enemmän videovalmennuksessa ja analyysien tekemisessä. Tarkoituksena on laajentaa näkökulmaa joukkuekokonaisuudesta aiempaa tarkemmin myös pelaajakohtaiseen analysointiin.

Harjoittelun osalta uusi kausi alkaa toden teolla joulukuussa. Marraskuun aikana pelaajille on tehty fyysisiä testejä ja henkilökohtaisia harjoitusohjelmia. Väisäsen mukaan kaiken keskiössä on tuttuun tapaan oman kollektiivisen pelaamisen kehittäminen.

– Fysiikkapuolen kehittäminen on varmasti yksi tärkeistä osa-alueista ensi kautta ajatellen. Se tarjoaa meille samalla myös paremmin mahdollisuuksia pelitapamme toteuttamiseen. Lähdemme edelleen vahvistamaan peli-identiteettiämme ja kehittämään joukkuepelaamistamme. Tavoitteenamme on saada se paremmalle tasolle kuin aikaisempina vuosina, Väisänen totesi.

– Nyt tärkeintä on tietysti päästä harjoittelemaan ja toteuttamaan näitä asioita joukkueen kanssa. Toivottavasti saamme koronatilanteessa huolimatta ehjän harjoittelutalven.

 

PK-35 Vantaan julkaistut pelaajasopimukset kaudelle 2021:

Velma Oikarinen, Sanni Solehmainen, Eerika Appelqvist, Roosa Toivanen, Emmi Mäensivu, Emma Korkalainen, Karoliina Autio, Anna Olmala, Wilma Forsblom, Oona Sevenius, Ella Koivu, Netta Koso ja Sophie Maidell.

Lisää pelaajasopimuksia tullaan julkaisemaan tulevien päivien aikana.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot