UUTISET

Siiri Koivula Punamustien riveihin

4.10.2019

PK-35 Vantaa on solminut pelaajasopimuksen hyökkääjä Siiri Koivulan kanssa. Koivulan sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös kauden 2020. Koivula siirtyy Punamustien riveihin Helsinki Football Academysta.

18-vuotias Koivula on pohjanmaalaislähtöinen pelaaja, joka on edustanut juniorivuosinaan kotikaupungissaan Vaasassa sekä FC Sportia että Vasa IFK:ta. Viimeksi mainitun riveissä vasenjalkainen Koivula pääsi pelaamaan B-tyttöjen SM-sarjan lisäksi myös naisten Ykköstä jo 16-vuotiaana. Pääkaupunkiseudulle muutettuaan hän pelasi ensin loppukauden 2017 HJK:n B-tytöissä ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi Tikkurilan Palloseuran riveihin. TiPSin paidassa Koivulan tilille kertyi viime kaudella yhteensä 20 Naisten Liigan ottelua.

Myös Suomen nuorisomaajoukkueissa esiintynyt Koivula on pelannut kuluneen vuoden ajan Mäkelänrinteen urheilulukion akatemiajoukkue HFA:ssa P15-poikien sarjaa. Hän on harjoitellut viime viikkoina jo muutaman kerran PK-35 Vantaan mukana, mutta siirtyy nyt täysipainoisesti mukaan HFA:n sarjakauden päätyttyä. Kilpailumääräykset mahdollistavat nuorten pelaajien siirtoja myös siirtotakarajan jälkeen, joten Koivula on pelikelpoinen jo 9.10. pelattavassa Suomen Cupin ottelussa FC Espoota vastaan.

Mielenkiintoinen pelaaja

Koivula teki Punamustien mukana harjoitellessaan nopeasti hyvän vaikutuksen valmennukseen. Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Koivulan vahvuudet sopivat hyvin joukkueen pelitapaan.

– Siiri on todella mielenkiintoinen pelaaja. Hän on taitava pelaaja ja hyvä viimeistelijä. Sellaisia vahvuuksia on vain rajallisella määrällä suomalaispelaajia. Siirin tekemisestä välittyy treeneissäkin vahva tahto viedä maalintekotilanteet loppuun asti, Väisänen kuvaili.

– Erityisen hienoa on Siirin määrätietoisuus ja halu kehittyä. Hänen kaltaisensa työteliäs ja jalkapalloon panostava pelaaja voi mennä vielä hyvinkin pitkälle. Uskon meidän pystyvän tässä ympäristössä mahdollistamaan Siirille sen uuden askeleen ottamisen. Hän on jo harjoituksissa osoittanut, että siihen on olemassa hyvät edellytykset. Lisäksi Siiri sopii myös luonteeltaan hyvin tähän ryhmään.

Koivulan mukaan päätös PK-35 Vantaan ryhmään liittymisestä syntyi lopulta helposti. Hän odottaa jo innolla pääsevänsä harjoitusten lisäksi tositoimiin myös peleissä.

– Olen tosi innoissani ja minulla on kovat näyttöhalut. Olen tykännyt valmennuksesta, pelaajista ja harjoituksista. Kaikesta on jäänyt tosi hyvä fiilis, Koivula sanoi.

– Loppukauden aikana haluan tuoda kentälle säpinää ja auttaa joukkuetta parhaani mukaan. Tietysti haluan olla hyödyksi hyökkäyspäässä ja saada myös tehoja.

Nuorella hyökkäyspään pelaajalla on varsin selkeä kuva itsestään pelaajana. Koivula halusi ennen kaikkea kehitystään tukevaan, virikkeelliseen ympäristöön.

– Olen taitava, nopea ja hyvä viimeistelijä. Lisäksi olen valmis tekemään kovasti töitä. Halusin juuri tällaiseen joukkueeseen, jossa sanotaan rehellisesti, mitä pitää kehittää ja tehdään sitten töitä sen mukaan. Kaipaan rehellistä palautetta ja haluan tietää omat kehityskohteeni, Koivula totesi.

– Loppukaudesta haluan tuoda kentälle säpinää ja auttaa joukkuetta parhaani mukaan. Totta kai haluan olla hyödyksi hyökkäyspäässä ja saada tehoja.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot