UUTISET

Punamustille kotitappio lisäaikamaalilla

4.7.2026

 

 

Punamustille kotitappio lisäaikamaalilla

PK-35 Vantaan tiivis pääkaupunkiseudun paikallisotteluputki päättyi lauantaina kotiyleisön edessä. Myyrmäessä nähtiin tiukka ja jännittävä ottelu, jonka vierasjoukkue Helsingin Palloseura käänsi lopulta aivan loppuhetkille edukseen lukemin 0–1.

Sateen jälkeisessä seesteisessä säässä pelattu ottelu alkoi varsin tasaisesti eikä avausjakson alkupuoliskolla vielä nähty aivan huippupaikkoja. Punamustien Elina Peltokangas pääsi alkuhetkillä ohjaamaan Wilma Forsblomin keskityksestä takatolpalta, mutta ei onnistunut suuntaamaan palloa maalia kohti. HPS:lle sen sijaan kirjattiin muutama laukaus rangaistusalueen ulkopuolelta maalin yli.

Ensimmäinen jakso oli juuri yrittänyt puolivälinsä, kun vihreäpaitojen Eevi Paakkari pääsi laukomaan, mutta Punamustien maalivahti Liisa Tuomi torjui laukauksen etualakulmasta.

Kokonaisuudessaan avausjakso oli tasainen ja todella hyvät maalipaikat vähissä. Molemmat joukkueet pääsivät etenemään hyökkäyskolmannekselle, mutta huippupaikkojen luominen oli vaikeaa. Tauolle lähdettiinkin lopulta maalittomissa tasalukemissa.

Helsinkiläisjoukkue tuli toiselle jaksolle vahvasti ja sai luotua nopeasti muutaman vaarallisen maalipaikan. 52. minuutilla Fanni Sinivuori nousi vasemmalta rangaistusalueelle, sai jalkansa vapaaksi ja laukoi ylärimaan. Neljää minuuttia myöhemmin HPS:n Paakkari laukoi rangaistusalueen sisältä pallon kimmokkeen kautta ylärimaan. Siitä seuranneen kulmapotkun jälkitilanteessa vieraiden Olivia Kåhre ohjasi keskityspallon takatolpalta ohi maalin.

HPS:n vahvan vaiheen jälkeen ottelu tasoittui ja myös PK-35 Vantaa löysi taas peliinsä parempaa rytmiä. Kotijoukkueelle avautui muutamia hyviä hyökkäyksiä, mutta tilanteet katkesivat usein hyökkäyskolmanneksen hätäisiin ratkaisuihin.

Ottelun loppua kohden HPS sai jälleen luotua enemmän painetta. 83. minuutilla Punamustien purkupallo jäi rangaistusalueen rajalle ja vieraiden Anna-Stina Simonen pääsi laukomaan. Simosen laukaus kolahti kuitenkin tolppaan.

HPS onnistui kuitenkin lopulta maalinteossa toisella lisäaikaminuutilla. Sinivuori tarjoili vasemmalta syötön takaviistoon ja Simonen sijoitti pelivälineen rangaistusalueen rajalta vasempaan alakulmaan.

PK-35 Vantaa ei lannistunut myöhäisestä takaiskusta, vaan lähti vielä jahtaamaan tasoitusta. Pelikello kävi jo neljättä lisäaikaminuuttia, kun vaihdosta kentälle tullut Emilia Kupsanen eteni vasemmalta päätyrajalle ja pelasi poikittaissyötön maalin edustalle. Niin ikään vaihdosta kentälle tullut Helmi Kumpulainen ei kuitenkaan onnistunut ohjaamaan palloa maalivahdin ohi. Sen lähemmäksi maalintekoa kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt, joten ottelun lopputulokseksi kirjattiin HPS:n 0–1-vierasvoitto.

Harmittava tappio

PK-35 Vantaan päävalmentaja Riku Remes oli luonnollisesti pettynyt loppuhetkien maalin aiheuttamaan tappioon. Joukkueensa peliesityksestä Remes löysi sekä hyviä asioita että parannettavaa.

– Harmittaa pelaajien puolesta, koska olimme niin lähellä tasapeliä. Vaikka HPS:lla oli toisella jaksolla maalipaikkoja ja muutama ylärima, tämä oli kuitenkin tiukka peli. Meillä oli vielä HPSin maalin jälkeen ihan huippupaikka tasoitukseen, mutta emme saaneet palloa maaliin., Remes harmitteli.

– Peli-ilme oli tänään hyvä, mutta meidän pitää olla parempia pallon kanssa. Menetimme pallon usein liian helposti, kun meillä olisi ollut tilaisuus edetä. Puolustamisemme oli viime pelejä ehjempää ja pystyimme pelaamaan tiettyjä tilanteita vähän riskittömämmin, HPS saikin muutamia vaarallisia maalipaikkoja ja Liisa teki muutaman tärkeän torjunnan.

Remeksen mukaan Punamustien pitää tulevissa otteluissa pystyä luomaan enemmän hyökkäysuhkaa.

– Meidän pitäisi pystyä luomaan enemmän, mutta meillä kesti vähän liian kauan tehdä ratkaisuja ja HPS ehti pallon tielle. Meidän pitää olla niissä tilanteissa nopeampia, aktiivisempia ja tehdä selkeitä liikkeitä. Tiloja olisi tänään ollut, mutta emme pystyneet hyödyntämään niitä halutulla tavalla.

PK-35 Vantaan pelitahti on ollut kuunvaihteessa tiivis, joten etenkin tiettyjen pelaajien rasitus on ollut suurta. Remes nosti esiin etenkin keskikenttäpelaaja Hilla Romppasen työmoraalin.

– Osa pelaajista pelasi kahdeksaan päivään kolme 90-minuuttista, mikä voi painaa jaloissa. Hillalle pitää nostaa hattua. Hän pelasi kaikki kolme peliä kokonaan ja pelasi tässä kolmannessa ottelussa kokonaisvaltaisesti parhaan pelinsä. Hän peitti laukauksia ja teki vielä pelin lopussa 70-metrisen pystyjuoksun, Remes kehui.

Punamustien pelit Briotech Kansallisessa Liigassa jatkuvat viikon päästä sunnuntaina 12.7. vierasottelulla Åland Unitedia vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran runkosarjan päätöskierroksella lauantaina 25.7., jolloin vieraaksi saapuu Helsingin Jalkapalloklubi. HJK-kotiottelun liput ovat myynnissä TÄÄLLÄ.

PK-35 Vantaa – HPS 0–1 (0–0)

90+2´ 0–1 Anna-Stina Simonen

Avauskokoonpano:

1 Liisa Tuomi

2 Vilja Kuri

5 Senja Salo

6 Elisa Ikonen (84´ Emilia Kupsanen)

8 Hilla Romppanen

10 Wilma Forsblom

18 Jenni Huttunen

19 Elina Peltokangas (57´ Melisa Arifi)

25 Inga Ek

27 Minttu Pettinen (77´ Helmi Kumpulainen)

29 Ella Koivu

Vaihtopelaajat:

3 Stina Virkkala

4 Eevi Leppänen

14 Melisa Arifi

17 Emilia Kupsanen

20 Ella Hatara

23 Ella Timonen

24 Helmi Kumpulainen

34 Helmi Kupila

35 Alexandra Lampinen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot