UUTISET

Punamustille niukka kotitappio

13.6.2026

 

 

Punamustille niukka kotitappio

Myyrmäessä nähtiin perjantai-iltana tasainen ja jännittävä jalkapallo-ottelu. PK-35 Vantaa pelasi kotiyleisönsä edessä kenties kauden parhaan ottelunsa, mutta sarjakakkonen Kuopion Palloseura vei lopulta pisteet lukemin 1–2.

Vantaa-illan teemaottelu pelattiin Myyrmäen perjantai-illassa seesteisessä kesäsäässä. Kotimainen huippujalkapallo ja stadionilla järjestetty oheisohjelma olivat houkutelleet lehtereille myös mukavasti katsojia.

Punamustille aukesi heti ottelun alkuhetkillä hyvä tilaisuus maalintekoon, kun Minttu Pettinen eteni Netta Koson pallonriiston jälkeen rangaistusalueelle ja sai jalkansa vapaaksi. KuPS-maalivahti Ellan Arpiainen onnistui kuitenkin venyttämään kätensä taka-alakulmaa kohti suuntautuneen laukauksen tielle.

Vierasjoukkue sen sijaan kävi lähellä kymmenen minuutin täytyttyä, kun pallo kimposi kulmatilanteessa KuPS-pelaajan takaraivosta ylärimaan. Hetkeä myöhemmin Gentjana Rochi laukoi pallon rangaistusalueen kulmalta maalin yli.

Ottelun avausmaali syntyi 13. peliminuutilla, kun Aada Nurmi laukoi pallon noin 20 metristä näyttävästi takayläkulmaan. Punamustien maalia vartioinut Liisa Tuomi oli laukauksessa hyvin mukana, mutta pallo putosi vastustamattomasti aivan yläriman alle.

Takaiskumaalin jälkeen PK-35 Vantaa pääsi hyvin mukaan peliin ja onnistui kasvattamaan pallonhallintaansa. Kotijoukkueen seuraava hyvä paikka avautui reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Netta Koso pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta laukaus kaartoi hieman oikean yläkulman ohi. Tauolle lähdettiin siis lopulta vieraiden 0–1-johtolukemissa.

KuPSin Rochi pääsi toisen jakson alussa yrittämään maalintekoa peräti kolmeen otteeseen. Ensin etualakulmaan suuntautunut laukaus pysähtyi Tuomen torjuntaan. Hetkeä myöhemmin Rochin laukaus painui takakulmasta leveäksi ja seuraavasta tilanteesta hyökkääjä puski keskityspallon taka-alueelta ylärimaan. KuPSin vahva toisen jakso alku jatkui 58. minuutilla, kun Liina Nora laukoi pallon aavistuksen etuyläkulman yli.

Savolaisten alkurynnistyksen jälkeen toinen jakso sujui pääosin Punamustien hallinnassa. Hyviä hyökkäyksiä pelannut PK-35 Vantaa onnistui luomaan painetta vieraiden päätyyn ja pääsi etenemään hyvin hyökkäyskolmannekselle. Aktiivisen ottelun pelannut Pettinen haki ratkaisua rangaistusalueen kulmalta, mutta laukaus painui sivuverkkoon.

PK-35 Vantaa sai myös vaihtopenkiltä lisää vauhtia ja vaarallisuutta kentälle. Reilun tunnin pelin jälkeen kentälle astelivat Wilma Forsblom, Elina Peltokangas ja kauden avausminuuttinsa pelannut Jenni Huttunen. Myös hiljattain kotimaahan palannut Ella Koivu teki hetkeä myöhemmin ensiesiintymisensä tällä kaudella.

Punamustien takaa-ajo kiihtyi loppua kohden. 81. minuutilla Forsblom laukoi noin 25 metristä hyvän vapaapotkun, mutta KuPS-vahti Arpiainen torjui laukauksen etualakulmasta.

KuPS pääsi kuitenkin 84. minuutilla iskemään vastaan kesken vantaalaisten painostusjakson. Pitkällä pystypallolla auenneen hyökkäykseen päätteeksi Aino Kröger tarjoili vapauttavan syötön Laura Spenazzatolle, joka laukoi pallon tarkasti taka-alakulmaan ja vei vieraat 0–2-johtoon.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä Punamustien Peltokangas yritti nostaa pallon pienehköstä kulmasta maalivahdin yli, mutta pallo painui rimaa hipoen yli. Kotijoukkue onnistui kuitenkin kaventamaan vielä neljännellä lisäaikaminuutilla. Huttunen jatkoi pallonriiston jälkeen pallon Koivulle, joka pääsi tarjoilemaan poikittaissyötön rangaistusalueella. Syöttö tavoitti Forsblomin, joka ehti ottaa muutaman kosketuksen ennen kuin laukoi pallon noin rangaistuspilkun kohdalta takayläkulmaan. Osuma oli Forsblomille jo sarjakauden kuudes.

Kavennusosumaa pidemmälle Punamustien loppukiriä ei kuitenkaan riittänyt. Lopputulokseksi kirjattiin lopulta KuPSin 1–2-vierasvoitto, joten PK-35 Vantaa ei onnistunut palkitsemaan runsaslukuista kotiyleisöä sarjapisteiden muodossa.

Hyvää esitystä ei palkittu

Punamustien päävalmentaja Riku Remes harmitteli niukkaa kotitappiota, mutta oli samalla tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen. Hänen mukaansa Myyrmäessä nähtiin PK-35 Vantaan kuluvan kauden paras peliesitys.

– Tämä oli meiltä selvästi kauden paras peli. Pelaajien puolesta harmittaa paljon, koska tästä pelistä olisi ollut enemmän otettavissa. Näytimme, että pystymme pelaamaan hyvää jalkapalloa tässä sarjassa ketä vastaan tahansa. Jos pystymme pelaamaan tällä tasolla, tulemme varmasti ottamaan pisteitä tulevista peleistä, Remes totesi.

– Olen tosi tyytyväinen pallolliseen peliin, jota kävimme koko viikon läpi. Molempien jaksojen alkuja lukuun ottamatta pystyimme ottamaan pelin hallintaa ja painamaan KuPSia ajoittain syvällä. Etenkin toisella jaksolla meiltä löytyi malttia pyrkiä luomaan laadukkaampia paikkoja.

PK-35 Vantaa sai perjantain otteluun ensimmäistä kertaa tällä kaudella jalkeille täyden pöytäkirjallisen pelaajia. Remeksen mukaan helpottunut pelaajatilanne näkyi konkreettisesti myös pelikentällä.

– Se antaa meille lisää vaihtoehtoja reagoida pelin sisällä ja tuo kilpailua myös harjoituksiin. Pitkään sivussa olleista pelaajista Stina Virkkala pelasi todella vahvan pelin avauksessa. Hän pelasi rauhallisesti pallon kanssa, mutta toi kentälle myös johtajuutta ja jämäkkyyttä puolustukseen. Myös kauden isoimmat minuuttinsa pelannut Netta Koso tuo kentälle tärkeää johtajuutta ja tukea nuoremmille pelaajille, Remes sanoi.

– Jenni Huttunen tuli toisella jaksolla hyvin sisään. Ella Koivu sai nyt vähän erilaisen roolin ja toi vauhtia yläkertaan. Oli positiivista, että molemmat saivat tulikasteensa tälle kaudelle ja pääsemme ensi viikolla jatkamaan sisäänajoa Suomen Cupissa.

Punamustien pelit jatkuvat ensi viikon keskiviikkona 17.6. Silloin edessä on Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelu Vaasan Palloseuran vieraana. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa Briotech Kansallisen Liigaa seuraavan kerran lauantaina 4.7., jolloin vieraaksi saapuu Helsingin Palloseura.

PK-35 Vantaa–KuPS 1–2 (0–1)

13´ 0–1 Aada Nurmi

83´ 0–2 Laura Spenazzato

90+4´ 1–2 Wilma Forsblom

Avauskokoonpano:

1 Liisa Tuomi

2 Vilja Kuri

3 Stina Virkkala

5 Senja Salo (73´ Eevi Leppänen)

6 Elisa Ikonen

8 Hilla Romppanen

9 Netta Koso (62´ Wilma Forsblom)

14 Melisa Arifi (62´ Elina Peltokangas)

24 Helmi Kumpulainen (62´ Jenni Huttunen)

25 Inga Ek

27 Minttu Pettinen (77´ Ella Koivu)

Vaihtopelaajat:

4 Eevi Leppänen

10 Wilma Forsblom

17 Emilia Kupsanen

18 Jenni Huttunen

19 Elina Peltokangas

20 Ella Hatara

29 Ella Koivu

34 Helmi Kupila

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot