UUTISET

Punamustille tappio Töölössä

23.5.2026

 

 

Punamustille tappio Töölössä

PK-35 Vantaa ei saanut lauantaina sarjapisteitä mukaansa Töölöstä. Iltapäivästä muodostui vaikea, kun kotijoukkue Helsingin Jalkapalloklubi vei voiton selvin lukemin 5–0.

Viime viikolla voittokantaan palannut PK-35 Vantaa lähti jahtaamaan lisäpisteitä Töölöstä. Ottelu päästiin pelaamaan aurinkoisessa säässä kevään toistaiseksi lämpimimpänä päivänä.

Iltapäivä sai kuitenkin Punamustien kannalta huonoimman mahdollisen alun, kun kotijoukkue HJK siirtyi johtoon jo neljännellä peliminuutilla. Iiris Holmström kuljetti pallon oikealta rangaistusalueelle ja tarjoili lopulta syötön keskustaan. Syöttö tavoitti rangaistusalueen rajan tuntumasta japanilaisen Miho Kamogawan, joka laukoi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan etualakulmaan.

Myös helsinkiläisten seuraava maalipaikka avautui Kamogawalle, jonka laukaus painui kuitenkin tällä kertaa maalin yli. Hetkeä myöhemmin Jenna Topra pääsi karkaamaan, mutta Punamustien maalia vartioinut Ella Timonen torjui pienestä kulmasta etukulmaa kohti suuntautuneen laukauksen.

HJK kuitenkin tuplasi johtonsa 28. minuutilla. Avausmaalin alustanut Holmström pääsi tällä kertaa itse laukomaan rangaistusalueen rajalta ja upotti pallon näyttävästi yläriman kautta etuyläkulmaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Holmström hätyytteli jälleen vieraiden maalia, mutta Timonen venytti kätensä noin kymmenestä metristä lähteneen laukauksen tielle.

Seuraava yritys tuotti kuitenkin 33. minuutilla jälleen tulosta. Tällä kertaa Kamogawa tarjoili keskityksen vasemmalta laidalta ja Holmström ohjasi pelivälineen takatolpalta muutamasta metristä maaliin. Tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen 3–0-johtolukemissa.

Selkeästä takaa-ajoasemasta huolimatta PK-35 Vantaa ei lannistunut, vaan muutti prässipeliään aktiivisemmaksi ja lähti jahtaamaan tauon jälkeen kavennusosumaa. Jälkimmäistä puoliskoa oli pelattu vain muutama minuutti, kun Punamustien Wilma Forsblom laukoi painavasti vasemmalla jalallaan vajaasta 25 metristä. Pallo päätyi HJK-maalivahti Annika Laihasen käsistä ylärimaan, mutta Laihanen ehti itse ensimmäisenä irtopalloon.

Myös toisen jakson ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin HJK. Kotijoukkue lisäsi johtoaan 51. minuutilla lyhyenä pelatusta kulmapotkutilanteesta, kun Topran korkea nosto painui suoraan takakulmaan.

Helsinkiläisten viides osuma syntyi, kun Lacee Bethea kuljetti pelivälineen oikealta rangaistusalueelle, tarjoili poikittaissyötön ja Holmström ohjasi pallon rangaistuspilkun kohdalta taka-alakulmaan. Samalla Holmström kruunasi iltapäivänsä hattutemppuun.

Osuma jäi myös ottelun viimeiseksi. PK-35 Vantaa jäi Töölön auringossa maaleitta ja sarjapisteittä, kun lopputulokseksi kirjattiin HJK:n selvänumeroinen 5–0-kotivoitto.

”Jatkoimme loppuun asti”

Lauantain ottelussa valmennusvastuun kantanut Sam Jammeh oli pettynyt lopputulokseen, mutta hänen mielestään numerot eivät kerro aivan koko totuutta.

– Tulos ei ole hyvä, mutta 5–0-lukemat eivät kerro aivan kaikkea. Meillä oli hyviä jaksoja, mutta emme saaneet käännettyä niitä ihan selkeiksi malipaikoiksi. Loppulukemat olisivat voineet olla siedettävämmät. Loppua kohden alkoi näkymään, että jouduimme juoksemaan paljon ja meillä oli käytössä kapea pelaajaryhmä. Pelaajat antoivat kaikkensa kentällä, Jammeh totesi.

Selkeistä loppulukemista huolimatta Jammeh jakoi kiitosta siitä, että pelaajat eivät lannistuneet usean maalin takaa-ajoasemassa.

– Olimme avausjaksolla pari askelta jäljessä, joten päätimme tauolla lähteä prässäämään kunnolla. Koko kentän prässi toimi hyvin. Saimme paljon hyviä riistoja keskialueella, mutta viimeiset ratkaisut eivät olleet riittävän laadukkaita. Saimme puolikkaita tilanteita, mutta emme saaneet vietyä niitä ihan selkeiksi maalipaikoiksi, Jammeh sanoi.

– Oli hienoa nähdä, miten jatkoimme pelaamista loppuun asti. Pelaajat halusivat parantaa toiselle jaksolle ja lähteä vielä täysillä prässäämään.

Punamustien pelit jatkuvat jo keskiviikkona 27.5. Suomen Cupin neljännen kierroksen vierasottelulla Nummelan Palloseuraa vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 31.5., kun vieraaksi saapuu Tampereen Ilves. Liput Ilves-kotiotteluun ovat myynnissä TÄÄLLÄ.

HJK – PK-35 Vantaa 5–0 (3–0)

4´ 1–0 Miho Kamogawa

28´2–0 Iiris Holmström

33´ 3–0 Iiris Holmström

51´ 4–0 Jenna Topra

73´ 5–0 Iiris Holmström

Avauskokoonpano:

4 Eevi Leppänen (71´ Vilja Kuri)

5 Senja Salo (78´ Helmi Kupila)

6 Elisa Ikonen

8 Hilla Romppanen

10 Wilma Forsblom

17 Emilia Kupsanen

19 Elina Peltokangas (46´ Melisa Arifi)

23 Ella Timonen

24 Helmi Kumpulainen

25 Inga Ek

27 Minttu Pettinen

Vaihtopelaajat:

1 Liisa Tuomi

2 Vilja Kuri

14 Melisa Arifi

34 Helmi Kupila

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot