UUTISET

Kausi päättyy lauantaina kotiyleisön edessä

17.10.2025

 

 

Kausi päättyy lauantaina kotiyleisön edessä

Punamustien sarjakausi päättyy lauantaina kotiyleisön edessä. Kaudenpäätösottelussa vieraaksi saapuu Helsingin Jalkapalloklubi. Ottelu pelataan lauantaina 18.10. klo 14.00 Myyrmäen stadionilla.

Jo ennen viimeistä ottelua on selvää, että PK-35 Vantaa sijoittuu Briotech Kansallisen Liigan Mestaruussarjassa viidenneksi. Loppusijoitus on ollut pitkään selvillä, sillä eroa ylöspäin neljänteen sijaan on 12 pistettä ja alaspäin kuudenteen sijaan 13 pistettä. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa on ollut selvästi vahvempi kuin vieraissa, sillä joukkueen sarjapisteistä 18/26 on tullut kotipeleistä. Myyrmäen stadionilla pelatuista 11 ottelustaan PK-35 Vantaa on voittanut kuusi eli yli puolet.

Vierasjoukkue HJK sen sijaan on jo varmistanut Suomen mestaruuden, sillä joukkue johtaa sarjaa 13 pisteen erolla sarjakakkoseen KuPSiin nähden. Helsinkiläisten 74 maalia viimeistellyt hyökkäys on ollut sarjan tehokkain ja 14 maalia päästänyt puolustus pitävin. HJK on kärsinyt päättyvän kauden aikana vain neljä pistemenetystä, mutta niistä peräti kolme on nähty Mestaruussarjan vieraspeleissä, joissa joukkue on hävinnyt Kuopiossa ja päätynyt pistejakoihin HPS:n sekä Åland Unitedin vieraana.

PK-35 Vantaa ja HJK ovat kohdanneet toisensa tänä vuonna kilpailullisissa otteluissa peräti viidesti, sillä joukkueet olivat vastakkain jo talven Kansallisen Cupissa. Liigaotteluissa HJK voitti kotiottelunsa runkosarjassa luvuin 3–1 ja Mestaruussarjassa lukemin 2–0. Punamustien runkosarjan kotiottelu päättyi helsinkiläisten 0–2-vierasvoittoon. HJK on ainoa liigavastustaja, jolta PK-35 Vantaa ei ole vielä tällä kaudella ottanut pisteitä. Sen muuttaminen motivoi varmasti kotijoukkuetta vielä kauden päätösottelussa.

Punamustien tämän sarjakauden paras maalintekijä on ollut kahdeksan maalia viimeistellyt Emilia Kupsanen. Taustatukea on antanut etenkin seitsemän kertaa osunut Helmi Kumpulainen. HJK:n paras maalintekijä on ollut 15 maalia tehtaillut Sara Sievistö, jonka kausi päättyi kuitenkin etuajassa loukkaantumisen vuoksi. Pelikuntoisista pelaajista tehokkain on ollut kymmenen kertaa osunut Lotta Kalske.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Netta Koso, Eerika Appelqvist, Irea Virtanen Espejo, Nea Laitila ja Amanda Nyholm.

Rennosti viimeiseen otteluun

PK-35 Vantaan päävalmentajan Riku Remeksen mukaan joukkue haluaa päättää kauden kunnialla.

– Haluamme pelata vielä kauden päätteeksi hyvän pelin, mutta samalla lähdemme rennosti nauttimaan. Haluamme pelata vielä ehjän viimeisen pelin ja mestarijoukkue HJK tarjoaa hyvän mittarin. HJK:lta emme ole vielä saaneet tällä kaudella pisteitä, joten sitä pyrimme vielä muuttamaan, Remes sanoo.

PK-35 Vantaa haluaa tarjota kotiyleisölle vielä päätösottelussa pirteän peliesityksen. Pelisuunnitelmassa korostuvat tietyt tutut teemat.

– Painopisteitä ovat varmasti pallovarmuus, tilanteenvaihdot ja rohkeus pelata. Niitä lähdemme hakemaan viimeisestä pelistä. Vaihtojen kautta saamme toivottavasti kaikille vielä kauden viimeiset minuutit, minkä jälkeen lähdemme loman kautta kohti uutta sarjakautta, Remes kertoo.

– On kiva päästä päättämään kausi kotiyleisön edessä. Tämä on viimeinen tilaisuus nähdä joukkue tositoimissa tänä vuonna, joten toivottavasti saamme katsomoon hyvin yleisöä ja sen myötä hyvää fiilistä. Tavoitteena on päättää kausi raikkaaseen peliin.

Sarjakauden päätösottelu PK-35 Vantaa – HJK pelataan lauantaina 18.10. klo 14.00 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettaessa aikuisille 15 euroa ja alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät ja 12–17-vuotiaat lapset) 10 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

ENNAKKOLIPUT TÄÄLTÄ

Portilta ostettaessa liput maksavat aikuisille 18 euroa ja alennusryhmäläisille 12 euroa.

LAUANTAIN OTTELUN KATSOJAINFOT LÖYDÄT TÄÄLTÄ.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot