Punamustille tappio Kuopiossa
PK-35 Vantaa kärsi keskiviikkoiltana tappion Pohjois-Savossa. Kotijoukkue Kuopion Palloseura rokotti Punamustia tehokkaasti virheistä, kun tuloksena oli selvänumeroinen 6–1-vierastappio.
Koleassa syyssäässä pelattu ottelu alkoi Kuopion keskuskentällä varsin tasaisissa merkeissä. Vierasjoukkue PK-35 Vantaa oli lukuisten poissaolojen myötä liikkeellä kapealla pelaajaryhmällä, mutta aloitti ottelun silti pirteästi ja hyvällä taisteluilmeellä.
Vajaan vartin kohdalla PK-35 Vantaa prässi tuotti pallonriiston korkealla hyökkäysalueella ja Karoliina Autio pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta laukaus päätyi suoraan maalivahdin syliin.
Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin KuPS 15. peliminuutilla. Hyvän syöttöyhdistelmän päätteeksi Gentjana Rochi pudotti pallon alaspäin Elli Mäkipelkolalle, joka pääsi kiihdyttämään puolustajien ohi rangaistusalueelle. Mäkipelkola karkasi nokikkain maalivahdin kanssa ja laukoi pallon varmasti etualakulmaan.
Avausjakson puolivälin jälkeen Punamustille avautui hyvä tilaisuus tasoitukseen. Emilia Kupsanen tarjoili pystysyötön ja Elina Peltokangas eteni puolustajan ohi rangaistusalueelle. Peltokangas pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta viimeistely-yritys suuntautui suoraan maalivahdin käsiin.
KuPS sen sijaan hyödynsi omat paikkansa tehokkaasti. Vieraiden keskialueen harhasyöttö kostautui 34. minuutilla, kun KuPS tuplasi johtonsa. Aino Kröger pelattiin yhdellä syötöllä vauhtiin ja hyökkääjä pääsi etenemään rangaistusalueelle. Lopulta Kröger laukoi pallon varmasti etualakulmaan.
Punamustien pirteä aloitus kuivui kokoon 40. minuutilla, kun kuopiolaiset iskivät kolmannen osumansa kulmapotkusta. Pallo pelattiin etualueelle, mistä Rochi onnistui ohjaamaan sen jalallaan etuyläkulmaan. Tauolle lähdettiin siis lopulta kotijoukkueen 3–0-johtolukemissa.
Pelin kaava jatkui samanlaisena myös toisella jaksolla. KuPS kasvatti johtoaan pian tauon jälkeen 51. minuutilla. Maali syntyi jälleen kulmapotkusta, kun Tao Stark pääsi puskemaan pallon taka-alueelta korkeassa kaaressa pelaajajoukon ohi vastakkaiseen kulmaan.
KuPS osui reilun tunnin pelin jälkeen jo viidennen kerran. Kulmapotkutilanteesta syntynyt takaiskuosuma oli epäonninen, sillä Punamustien maalivahti Saija Suni nyrkkeili pallon Inga Ekin päähän, josta peliväline kimposi omaan maaliin.
Keltapaitojen johto venyi jo kuuteen maaliin 74. minuutilla. Punamustien puolustus ei onnistunut purkamaan korkeaa pomppupalloa ja Kröger pääsi lopulta nappaamaan pelivälineen rangaistusalueen rajalla. Kröger pääsi laukomaan vapaasti ja upotti pallon varmasti etukulmaan.
Selkeistä lukemista huolimatta PK-35 Vantaa jaksoi yrittää loppuun asti ja jahtasi kavennusosumia. Pian KuPSin 6–0-maalin jälkeen vieraat kävivät lähellä, kun Inga Ek kolautti pallon pienestä kulmasta ylärimaan. Hetkeä myöhemmin Kupsanen pääsi läpiajoon ja yritti kiertää maalivahdin, mutta ei lopulta onnistunut siirtämään palloa maaliin. Seuraavassa tilanteessa Kupsanen tarjoili oikealta matalan keskityksen ja Helmi Kumpulainen pääsi ohjaamaan, mutta kevyeksi jäänyt ohjaus suuntautui maalivahdin käsiin.
Yritys palkittiin lopulta, sillä illan viimeisestä maalista vastasi 89. minuutilla PK-35 Vantaa. Aktiivisesti loppuun asti pelannut Kupsanen pääsi etenemään ja laukoi lopulta noin 20 metristä. Laukaus yllätti KuPS-maalivahti Ellan Arpiaisen ja livahti sisään etutolpan juurelta. Osuma oli Kupsaselle liigakauden kahdeksas.
Myöhäisen kavennuksen myötä lopputulokseksi kirjattiin KuPSin 6–1-kotivoitto, joten PK-35 Vantaa kärsi Kuopiossa sarjakauden suurinumeroisimman tappionsa.
Liian helppoja takaiskumaaleja
Punamustien päävalmentaja Riku Remes myönsi, että joukkue ei onnistunut Kuopiossa puolustuspelissään. Takaiskuosumat syntyivät pääosin vierasjoukkueen omista virheistä.
– Lähtökohtamme olivat monien poissaolojen myötä vaikeat, joten tiesimme, että helppoa ei tule olemaan. Kun omiin menee kuusi maalia, ei tietenkään voi ikinä olla tyytyväinen. Tiesimme KuPSin olevan vaarallinen kulmapotkuissa, mutta päästimme niistä kuusi maalia, mitä ei saa tapahtua. Lisäksi kolme maalia tuli oman alueemme harhasyötöistä johtuneista pallonmenetyksistä. Haluamaamme vaatimustasoon nähden päästimme kuusi turhaa maalia, Remes totesi.
– Takaiskumaaleja lukuun ottamatta pelissä oli hyviäkin hetkiä. Kentällä näkyi niitä asioita, joita haluamme nähdä peleissä. Loimme muutamia hyviä maalipaikkoja ja lisäksi muutamia paikanpoikasia. Sitä voi antaa pelaajille plussan, että kuudennenkin takaiskumaalin jälkeen he toivat pallon juosten keskiympyrään.
Mestaruussarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua. Remeksen mukaan on tärkeää, että joukkue ottaa viimeisistä peleistä kaiken irti.
– Viimeisissä peleissä haluan, että jokainen voi olla pelin jälkeen pää pystyssä. Saamme kovia pelejä Suomen parhaita joukkueita vastaan. Nämä pelit ovat pelaajille kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Punamustien pelit Briotech Kansallisen Liigan Mestaruussarjassa jatkuvat lauantaina 4.10. vierasottelulla Vasa IFK:ta vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sarjan päätöskierroksella 18.10., jolloin vieraaksi saapuu HJK.
KuPS – PK-35 Vantaa 6–1 (3–0)
15´ 1–0 Elli Mäkipelkola
34´ 2–0 Aino Kröger
40´ 3–0 Gentjana Rochi
51´ 4–0 Tao Stark
65´ 5–0 oma maali
74´ 6–0 Aino Kröger
89´ 6–1 Emilia Kupsanen
Avauskokoonpano:
2 Vilja Kuri
4 Eevi Leppänen (72´ Elisa Ikonen)
10 Wilma Forsblom
12 Saija Suni
14 Melisa Arifi
15 Karoliina Autio (46´ Elina Mankki)
17 Emilia Kupsanen
19 Elina Peltokangas
24 Helmi Kumpulainen
25 Inga Ek
26 Roosa Toivanen
Vaihtopelaajat:
1 Irea Virtanen Espejo
6 Elisa Ikonen
11 Elina Mankki


