UUTISET

Punamustat sunnuntaina Ahvenanmaalle

9.5.2025

 

 

Punamustat sunnuntaina Ahvenanmaalle

PK-35 Vantaan vieraskiertue suuntaa seuraavaksi Ahvenanmaalle, kun joukkue kohtaa äitienpäivänä vieraskentällä Åland Unitedin. Ottelu pelataan sunnuntaina 11.5. klo 18.30 Wiklöf Holding Arenalla.

Kahden pelatun ottelun jälkeen Punamustilla on tilillään kolme sarjapistettä. Ne irtosivat sarjakauden avausottelusta, kun PK-35 Vantaa kaatoi punamustien kohtaamisessa Pallokerho-35:n lukemin 1–0. Ottelun ainoasta osumasta vastasi riemukkaasti heti liigadebyytissään esiintynyt Helmi Kumpulainen.

Viime viikonloppuna PK-35 Vantaa jäi sen sijaan ilman sarjapisteitä, kun KuPS voitti Kuopiossa alkuhetkien osumalla 1–0. Vaikka kuopiolaiset olivat ottelussa hallitsevampi osapuoli, onnistui PK-35 Vantaa pitämään kotijoukkueen varsin hyvin poissa aivan vaarallisimmilta maalintekoalueilta. Hyvää taistelua ei kuitenkaan palkittu sarjapisteillä. Hampaankoloon jäi myös ottelun ainoasta maalista, joka osoittautui myöhemmin videolta tarkasteltuna erotuomaristolta huomaamatta jääneeksi paitsioksi.

Jos Punamustilla on käynnissä kolmen ottelun vieraspeliputki, on ahvenanmaalaisilla menossa sitäkin pidempi kotipelien sarja. Åland United aloittaa Kansallisen Liigan peräti neljällä kotiottelulla ja poistuu kotisaareltaan vasta toukokuun loppupuolella.

Kahdesta ensimmäisestä kotiottelustaan Åland United on kerännyt neljä pistettä. Sarja-avauksessaan saarelaiset kaatoivat HPS:n tapahtumarikkaassa ottelussa lukemin 3–2. HPS nousi tuossa ottelussa vajaalukuisena lisäajalla tasoihin, mutta Åland United onnistui vielä kääntämään pelin dramaattisesti edukseen. Viime hetkien voittomaalista vastasi Silja Jaatinen. Kaksi ahvenanmaalaisten ensimmäistä osumaa sen sijaan kirjattiin Monica Hagströmin ja Violah Hambin nimiin.

Avauskierroksen maali-ilottelun jälkeen maalihanat ehtyivät, sillä viime viikonloppuna Maarianhaminassa ei nähty osumia lainkaan. Åland United ja HJK jakoivat tasaisen ottelun päätteeksi pisteet lukemin 0–0.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat varmuudella Nea Laitila ja Eerika Appelqvist. Muut pelaajat ovat käytettävissä, joten PK-35 Vantaa saa näillä näkymin Ahvenanmaalle jalkeille 19 pelaajan kokoonpanon.

”Varmasti tiukka ottelu”

Punamustien päävalmentajan Riku Remeksen mukaan vastaan asettuu Ahvenanmaalla tasokas joukkue. Åland United lähti kauteen Kansallisen Liigan suurimmalla pelaajabudjetilla.

– He ovat käyttäneet paljon rahaa ja kasanneet laadukkaan joukkueen, jota lähdemme nyt haastamaan. Siitä tulee varmasti kiinnostava, tapahtumarikas ja tiukka ottelu, Remes sanoo.

PK-35 Vantaa on käynyt viime viikonlopun KuPS-vierasottelun opit tarkasti läpi. Remeksen mukaan etenkin Kuopiossa nähdyn puolustuspelaamisen päälle on hyvä rakentaa tulevaa.

– Tällä viikolla olemme keskittyneet harjoituksissa siihen, miten pystymme toteuttamaan omaa pallollista pelaamista paremmin kuin KuPSia vastaan. Olemme ottaneet siitä pelistä mukaan hyviä asioita, kuten laadukkaan puolustamisen. KuPSilla oli vain pari vaarallista paikkaa. Jos onnistumme pitämään myös Åland Unitedin poissa rangaistusalueeltamme, olemme vahvoilla, Remes arvioi.

– Myös erikoistilanteissa olemme olleet molemmissa päissä vahvoja. KuPS teki toki kulmapotkusta meitä vastaan maalin, mutta sekin osoittautui videolta katsottuna selkeäksi paitsioksi. Se jäi harmittamaan, koska ainakin piste olisi ollut otettavissa.

Åland United on uudistunut talven aikana ja joukkueeseen on hankittu etenkin lisää nopeita jalkoja.

– Uskon, että pystymme pelaamaan pallolla ja ajoittain viemään peliä, mutta tilanteenvaihdoissa meidän pitää olla tarkkoina, jotta Åland Unitedin nopeat pelaajat eivät pääse juoksemaan selustaan. Suoraviivaisuus on edelleen Åland Unitedin vahvuus. Heillä on tosi juoksuvoimainen joukkue, mihin meidän pitää pystyä vastaamaan. Se joukkue, kumpi pystyy voittamaan keskiakselin vääntötilanteet, on sunnuntaina vahvoilla.

Åland United – PK-35 Vantaa pelataan sunnuntaina 11.5. klo 18.30 Wiklöf Holding Arenalla Maarianhaminassa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot