Punamustien vuosi alkoi tappiolla
PK-35 Vantaa aloitti vuoden 2025 tappiollisesti. Pelissä nähtiin hyviä jaksoja, mutta alku- ja loppuhetkien takaiskuosumat näkyivät selkeästi tulostaululla, kun HJK vei voiton lukemin 5–1.
Ottelun alussa näkyi selvästi, että kyseessä oli Punamustien vuoden avausottelu, sillä vierasjoukkue ei tuntunut olevan ensiminuuteilla aivan valmiina. Ensin HJK hyödynsi PK-35 Vantaan pelin avaamisessa tapahtuneen virheen ja Kerttu Sarelius pääsi viemän kotijoukkueen johtoon jo toisella peliminuutilla. Sarelius oli asialla myös 11. minuutilla, kun hän ohjasi keskityksen maaliin.
Takaiskumaalien jälkeen myös PK-35 Vantaa heräsi toden teolla peliin ja saikin pian parempaa otetta pelistä. Vieraiden prässi ja vastaprässi alkoivat toimia paremmin, minkä myötä pelissä nähtiin jo viitteitä halutusta pelitavasta. Punamustille avautui terävistä hyökkäyksistä myös muutama maalintekopaikka, mutta maalintekoyritykset suuntautuivat ohi maalin tai viimeiset syötöt päätyivät puolustajien katkomiksi. Karoliina Autio pääsi tosin puskemaan pallon kulmapotkun jälkitilanteessa maaliin asti, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi.
Punamustien vuoden avausmaali syntyi lopulta 34. minuutilla. Ensimmäisen ottelunsa Punamustissa pelannut Emilia Kupsanen onnistui heti maalinteossa viime kauden seuraansa vastaan, kun hänen melko pienestä kulmasta pelaama nostonsa painui yläkulmaan.
Ensimmäistä kymmenminuuttista lukuun ottamatta avausjakso oli varsin tasainen. Tauolle lähdettiin kuitenkin helsinkiläisten 2–1-johtolukemissa.
Toisen jakson alussa PK-35 Vantaa pääsi riiston jälkeen vaaralliseen vastahyökkäykseen, mutta HJK:n puolustus selvitti tilanteen. Kotijoukkue sen sijaan pääsi lisäämään johtoaan hieman ennen tunnin täyttymistä, kun Lotta Kalske onnistui ohittamaan Punamustien maalia vartioineen Irea Virtanen Espejon ja sijoitti pallon tyhjään maaliin. HJK:lla oli tilaisuutensa myös lisäosumiin, mutta Virtanen Espejo venyi muutamaan näyttävään torjuntaan.
Muutama PK-35 Vantaan pelaaja joutui jättämään ottelun kolhujen takia kesken ja muutamat olivat sairasteluiden tai pienten vaivojen jäljiltä sen verran puolikuntoisia, että täysien minuuttien pelaaminen ei ollut vielä järkevää. Useamman pelaajan putoaminen pois kesken ottelun johti siihen, että vieraat joutuivat pelaamaan viimeisen vartin vajaalukuisina. HJK hyödynsi yhden pelaajan ylivoimansa iskemällä vielä kaksi lisäosumaa. Iiris Holmström osui lähietäisyydeltä, kun taas Sara Sievistön rangaistusalueen ulkopuolelta takayläkulmaan uponnut laukaus oli näyttävä maali. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin lopulta HJK:n 5–1-voitto.
Uusista pelaajista Punamustien paidassa debytoivat Elisa Ikonen, Stina Virkkala, paluumuuttaja Eerika Appelqvist ja maalintekijä Kupsanen. Lisäksi sopimuksettomana pelaajana mukana ollut Helmi Kumpulainen esiintyi pirteästi.
Punamustien päävalmentajan Riku Remeksen mukaan lauantai-illan ottelu tarjosi hyvän tilannekatsauksen. Vaikka parannettavaa löytyi, oli pelissä heti myös paljon positiivisia asioita.
– Tästä pelistä halusimme infoa siitä, missä menemme reilun viikon harjoittelun jälkeen ja miten pelaajat ovat ottaneet niitä ajatuksia. Pelin ensimmäisellä vartilla olimme selvästi telineissä ja vastaavasti HJK:sta näki, että he olivat pelanneet jo yhden pelin. He pääsivät vähän helposti johtoon heti alussa. Ensimmäisen vartin jälkeen pelasimme noin 50 minuuttia aika hyvin. Aina voi totta kai pelata paremmin, mutta paransimme selvästi esimerkiksi korkealla puolustamista. Sen myötä saimme paremmin katkoja ja riistoja puolessa kentässä, Remes arvioi.
– Tässä vaiheessa jaksoimme pelata hyvin vajaan tunnin. Viimeisen vartin jouduimme pelaamaan vajaalla, kun pelaajat loppuivat. Toisaalta pääsimme siinä harjoittelemaan myös matalassa blokissa pelaamista.
PK-35 Vantaan ottelut jatkuvat lauantaina 1.2. Silloin vastaan asettuu jälleen HJK, kun ohjelmassa on Kansallisen Cupin puolivälierien avausottelu.
HJK – PK-35 Vantaa 5–1 (2–1)
2´ 1–0 Kerttu Sarelius
11´ 2–0 Kerttu Sarelius
34´ 2–1 Emilia Kupsanen
59´ 3–1 Lotta Kalske
87´ 4–1 Iiris Holmström
90´ 5–1 Sara Sievistö
Avauskokoonpano:
Irea Virtanen Espejo
Eerika Appelqvist
Roosa Toivanen
Stina Virkkala
Ella Koivu
Elisa Ikonen
Tuulia Mikkola
Hilla Romppanen
Elina Peltokangas
Karoliina Autio
Emilia Kupsanen
Vaihtopelaajat:
Eevi Leppänen
Melisa Arifi
Inga Ek
Elina Mankki
Helmi Kumpulainen
