Punamustien otteluvuosi käyntiin lauantaina
PK-35 Vantaa pelaa lauantai-iltana vuoden 2025 ensimmäisen ottelunsa. Harjoitusottelu Helsingin Jalkapalloklubia vastaan pelataan lauantaina 18.1. klo 19.30 Talin jalkapallohallissa.
Vuoden ensimmäinen ottelu on aina omanlaisensa merkkipaalu ja jännittävä tapahtuma. Tällä kertaa lisämielenkiintoa tuo se, että kyseessä on myös PK-35 Vantaan ensimmäinen ottelu uusiutuneen valmennuksen alaisuudessa. Pelaajiston uusista tulokkaista Vilja Kuri, Stina Virkkala, Emilia Kupsanen ja Elisa Ikonen tekevät ensiesiintymisensä PK-35 Vantaan paidassa. Eerika Appelqvist sen sijaan palaa tuttuun pelipaitaan yhden välivuoden jälkeen.
Tämän hetken tiedon mukaan kokoonpanosta on sivussa ainoastaan Netta Koso. Viime kaudella VJS:ää edustanut Helmi Kumpulainen sen sijaan on ottelussa mukana sopimuksettomana pelaajana.
Vuoden avausvastustaja HJK tulee talven aikana tutuksi, sillä lauantain harjoitusottelun lisäksi joukkueet kohtaavat helmi-maaliskuussa myös Kansallisen Cupin kaksiosaisissa puolivälierissä. Punamustista poiketen HJK ehti aloittamaan tämän vuoden harjoitusottelunsa jo viime viikonloppuna. Helsinkiläisten osalta vuosi alkoi 1–1-tasapelillä viime kauden päätteeksi Ykköseen pudonnutta FC Honkaa vastaan.
PK-35 Vantaan päävalmentaja Riku Remes odottaa innolla ensimmäistä otteluaan joukkueen peräsimessä.
– On kiinnostavaa nähdä, miten muutamat pääteemamme näkyvät kentällä. Olemme harjoitelleet loman jälkeen vasta vajaat pari viikkoa, joten tämä ensimmäinen ottelu on samalla myös fysiikkaharjoitus, jossa pääsemme testaamaan miten pitkään jaksamme toteuttaa haluttuja asioita aktiivisesti. Emme lähde turhaan peruuttelemaan, Remes sanoo.
– HJK on viime kauden mestarina ja intensiivisenä joukkueena meille hyvä mittari. Samalla näemme, miten uudet pelaajat ovat päässeet sisään joukkueeseen ja miten yhtenäisesti reagoimme tilanteisiin.
Harjoitusottelu HJK – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 18.1. klo 19.30 Talin jalkapallohallissa Helsingissä.