Punamustille kotivoitto FC Hongasta
PK-35 Vantaa palasi perjantai-iltana voittokantaan kotiyleisön edessä. Punamustilta nähtiin yksi kuluvan kauden tasapainoisimmista peliesityksistä, kun FC Honka kaatui lukemin 1–0.
Myyrmäen lämpimässä loppukesän illassa oli jaossa tärkeitä sarjapisteitä, sillä Kansallisen Liigan keskikasti on todella tasainen. Illan joukkueita erotti sarjataulukossa vain kaksi pistettä ja molemmilla riittää vielä jännitettävää molempiin suuntiin. Punamustien kesä on ollut tuloksellisesti hyvä, mutta nyt alla oli kaksi peräkkäistä tappiota, joten joukkue janosi paluuta voittojen tielle.
Se näkyi alusta asti myös pelikentällä. PK-35 Vantaa pelasi kotiyleisönsä edessä todella päättäväisesti, voitontahtoisesti ja kurinalaisesti. Kenttäryhmitykseksi oli muovattu hieman totutusta poikennut 4–4–2, jonka Punamustien joukkue osoitti kuitenkin omaksuneensa hienosti. Myös HJK:sta aiemmin viikolla loppukauden mittaiselle lainalle saapunut Veera Hellman oli heti avauskokoonpanossa ja pääsi nopeasti hyvin mukaan sisään joukkueeseen.
PK-35 Vantaa hallitsi avausjaksolla palloa ja aiheutti myös pallottomana korkealla prässillään ongelmia espoolaisvierailleen. FC Honka ei päässyt maata pitkin pelaten Punamustien prässin ohi ja pitkissä avauksissa kotijoukkueen topparit Roosa Toivanen ja Natalie McNally olivat vahvempia. Kokonaisuudessaan ote kenttätapahtumista olikin vahvasti kotijoukkueella.
Ensimmäinen maalipaikka avautui heti ensiminuuteilla Karoliina Autiolle, mutta laukaus jäi kevyeksi. Toivanen sen sijaan pääsi laukomaan kulmapotkutilanteessa, mutta peliväline ei löytänyt tietään maalinedusruuhkasta verkon perukoille. Myös Elina Mankki pääsi yrittämään maalintekoa, rangaistusalueen vasemmalta kulmalta, mutta FC Hongan maalivahti Ella-Maria Ervasti onnistui torjumaan.
Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä Hellman pääsi riistämään pallon hyvässä paikassa, eteni rangaistusalueen rajalle ja laukoi, mutta laukaus painui niukasti taka-alakulman ohi. Seuraava maalintekopaikka avautui keskialueelta pelatusta vapaapotkusta. Toivanen ei aivan päässyt tuikkaamaan palloa maalin edustalta Ervastin ohi ja myös Mankin yritys irtopallosta pysähtyi pelaajaruuhkaan.
Punamustien avausjakson painostus tuotti lopulta tulosta 40. minuutilla. Inga Ek antoi hyvän kulmapotkun maalille ja peliväline putosi lopulta espoolaispelaajan pään kautta noin viiden metrin viivan kohdalle. Toivanen pääsi laukomaan suoraan putoavasta pallosta ja tälläsi Punamustat lähietäisyydeltä johtoon. Osuma oli Toivaselle liigakauden toinen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Elina Peltokangas kuljetti hyvin keskustaan ja laukoi noin 20 metristä. Vieraiden maalivahti Ervasti onnistui kuitenkin torjumaan hyvin pudonneen laukauksen yläriman alta. FC Hongan hyökkäysuhka sen sijaan jäi avausjaksolla vähiin. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 1–0-johtolukemissa.
Toisella jaksolla pelin luonne muuttui siltä osin, että PK-35 Vantaan pallonhallinta pieneni hieman avausjaksoon nähden. Kotijoukkue pystyi kuitenkin edelleen kontrolloimaan kenttätapahtumia hyvin niin pallollisena kuin pallottomana. Vastaavasti vierailla oli yhä vaikeuksia päästä maalintekopaikoille.
75. minuutilla FC Hongan tauolla vaihdosta kentälle tullut Jasmin Leppioja rikkoi Peltokangasta keskialueella. Seurauksena oli illan toinen varoitus ja sen myötä kentältäpoisto. Espoolaiset joutuivat siis pelaamaan pelin loppuun vajaalukuisena.
Tappioasemassa ollut FC Honka jahtasi kuitenkin lopussa hyvin suoraviivaisilla ratkaisuilla tasoitusta. Vieraat toimittavat palloa nopeasti ylös ja kohti rangaistusaluetta pyrkien sillä tavalla luomaan painetta kotijoukkueen puolustukselle. Pääsääntöisesti Punamustien alakerta onnistui kuitenkin selvittämään tilanteet varmaotteisesti.
Vierasjoukkue sai kuitenkin lopulta sen yhden tilaisuutensa. Oikealta laidalta pelattu keskitys tavoitti noin 12 metristä Saara Lappalaisen, joka sai hieman hankalastakin asennosta hyvän puskun. Punamustien maalivahti Saija Suni venyi kuitenkin huipputorjuntaan ja onnistui torjumaan etuyläkulmaa kohti suuntautuneen puskun riman yli.
Tilanne jäi lopulta ottelun viimeiseksi kunnon maalintekopaikaksi, joten pisteet jäivät lopulta Myyrmäkeen lukemin 1–0. Samalla Suni kirjautti tililleen tämän kauden liigapeleissä jo neljännen nollapelinsä. Arvokkaan voiton myötä PK-35 Vantaa nousi sarjataulukossa kaksi pykälää espoolaisten ohi viidenneksi.
Pelisuunnitelma toteutui hienosti
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen oli ottelun päätyttyä todella tyytyväinen joukkueensa pelisuoritukseen.
– Ensimmäinen jakso oli meiltä todella hyvä. Lähdimme alusta asti heittäytymään peliin ja uskalsimme hyvin käyttää myös kentän keskustaa. Se oli yksi pelin avainasioista, jonka myötä saimme tilaa ja aikaa rakentaa omaa peliämme. Maltillisen pelaamisen myötä saimme myös erikoistilanteita, jotka pystyimme nyt myös hyödyntämään. Oli hienoa, että Roosa pääsi niittaamaan kulmapotkutilanteesta voittomaalin.
Väisänen kehui etenkin kurinalaisuutta, jolla joukkue noudatti otteluun laadittua suunnitelmaa. Lopulta Punamustilla oli hyvä ote kenttätapahtumista lähes alusta loppuun.
– Koko joukkue toteutti tänään pelisuunnitelmaa hienosti. Saimme painetta tietyille alueille ja pakotimme sen myötä FC Hongan huonoihin ratkaisuihin. Se johti myös muutamiin hyviin pallonriistoihin ylhäällä. Puolustuksemme sen sijaan piti vastustajan hyökkäyspään yksilöt hyvin kurissa. Etäisyydet olivat kunnossa ja pystyimme ohjaamaan heitä vaarattomammille alueille, Väisänen arvioi.
– Jos avausjakso oli meiltä pallollista hallintaa, toinen oli enemmän pelin kontrolloimista niin pallollisena kuin pallottomana. Tappioasemassa FC Honka pyrki luomaan painetta isoilla palloilla, mutta alin linjamme selvitti ne hyvin.
Perjantai-illan voitto perustui ennen kaikkea vahvaan kollektiiviseen suoritukseen. Yksittäisistä pelaajista Väisänen nosti kuitenkin esiin nollapelin torjuneen maalivahdin Saija Sunin, ensimmäisen pelinsä Punamustissa pelanneen lainapelaaja Veera Hellmanin ja oikealla laidalla täyden ottelun uurastaneen Inga Ekin.
– Saija oli tosi hyvä maalillaan ja teki vielä upean torjunnan aivan loppuhetkillä. Veera onnistui hyvin heti debyytissään ja hoiti tonttinsa hienosti. Inga sen sijaan pelasi selkeästi kauden parhaan pelinsä – vahvaa laitapeliä, haastamista ja hyviä keskityksiä.
Punamustien pelit jatkuvat jo tiistaina 20.8. Silloin samat joukkueet kohtaavat uudelleen Myyrmäessä, mutta jaossa on sarjapisteiden sijaan paikka Suomen Cupin loppuottelussa.
PK-35 Vantaa – FC Honka 1–0 (1–0)
40´ 1–0 Roosa Toivanen
Avauskokoonpano:
2 Natalie McNally
7 Veera Hellman
8 Hilla Romppanen
11 Elina Mankki (70´ Tuulia Mikkola)
12 Saija Suni
14 Melisa Arifi
15 Karoliina Autio (57´ Sofia Velez)
19 Elina Peltokangas (77´ Eevi Leppänen)
25 Inga Ek
26 Roosa Toivanen
29 Ella Koivu
Vaihtopelaajat:
1 Irea Virtanen Espejo
4 Eevi Leppänen
20 Sofia Velez
22 Viivi Moilanen
23 Tuulia Mikkola
27 Elma Tolonen
30 Nea Laitila