PK-35 Vantaa lauantaina HJK:n vieraaksi
Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat lauantaina. Tällä kertaa kyseessä on pääkaupunkiseudun paikallisottelu, kun PK-35 Vantaa kohtaa vieraskentällä Helsingin Jalkapalloklubin. Ottelu pelataan lauantaina 10.8. klo 14.00 Töölön jalkapallostadionilla.
PK-35 Vantaa lähtee viikonloppuun sarjataulukon seitsemänneltä sijalta. Sarja on kutkuttavan tasainen, sillä sekä putoamisviivaan kuin ylempään jatkosarjaan oikeuttavaan neljänteen sijaan on matkaa ainoastaan yksi piste. Neljällä viimeisellä runkosarjakierroksella jokaisella sarjapisteellä on siis suuri merkitys.
Punamustilla on tilillään 17 pistettä, jotka ovat kertyneet neljästä voitosta ja viidestä pistejaosta. Tappioita joukkue on kärsinyt viisi. Tuloksellisesti PK-35 Vantaa on parantanut tuntuvasti kauden edetessä. Runkosarjan ensimmäiseltä puoliskolta tuloksena oli seitsemän pistettä, mutta jälkimmäiseltä joukkue on kerännyt viidestä ottelustaan jo kymmenen pistettä.
Lauantain kotijoukkue HJK sen sijaan johtaa Kansallista Liigaa peräti kymmenen pisteen erolla sarjakakkoseen nähden. Helsinkiläiset ovat voittaneet yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelunsa. Toistaiseksi ainoa pistemenetys nähtiin heinäkuun alkupuolella, kun FC Honka nousi vieraskentällä kahden maalin takaa 2–2-tasapeliin.
PK-35 Vantaa ja HJK kohtasivat toisensa jo toukokuussa Myyrmäessä. Tuolloin ottelusta muodostui kotijoukkueen näkökulmasta murheellinen, kun helsinkiläiset veivät pisteet peräti lukemin 1–6. Edellisen kohtaamisen jälkeen Punamustien tuloskäyrä on kuitenkin kääntynyt, mikä tarjoaa mukavammat lähtökohdat uusintakohtaamiseen.
Molemmat joukkueet lähtevät viikonloppuun voitto allaan raivattuaan tiensä Suomen Cupin välieriin. PK-35 Vantaa kaatoi NJS:n vieraissa lukemin 2–4 ja HJK haki 1–3-vierasvoiton HPS:stä.
PK-35 Vantaan tämän kauden parhaat maalintekijät ovat olleet neljästi sarjapeleissä osuneet Elina Mankki ja Elina Peltokangas. HJK:n tehokkain on ollut kymmenen maalia viimeistellyt Lotta Kalske.
Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Aada Lesch ja jo harjoituskentille palannut Tuulia Mikkola. Tiistain Suomen Cupin ottelusta sivussa olleet Roosa Toivanen ja Saija Suni sen sijaan palaa jälleen kokoonpanoon.
”Kollektiivisessa puolustamisessa parannettavaa”
Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan Punamustien tavoitteena on ottaa Töölössä jälleen uusia pelillisiä kehitysaskelia.
– Edellisessä liigaottelussamme oli hyviä asioita. Taisteluilme oli hyvää, saimme pallonhallintaa hieman korkeammalla ja pääsimme maalipaikoille. Myös pelaajien heittäytyminen peliin oli hyvää. Emme kuitenkaan saaneet paikoista maaleja ja vastaavasti KuPS sai muutaman liian helpon maalin, Väisänen toteaa.
– Parempi kollektiivinen puolustaminen on selkeä kehityskohde, vaikka virheet tapahtuvatkin usein yksilötasolla. Koko joukkueen puolustuspelissä meidän pitää olla HJK:ta vastaan parempia, sillä he nostavat paljon pelaajia ylös.
Väisäsen mukaan HJK:n vahvuudet ovat hyvin tiedossa. Punamustien leirissä onkin mietitty tarkkaan lääkkeitä helsinkiläisten pelin tyrehdyttämiseksi.
– HJK on erittäin tasalaatuinen joukkue. Heillä on vahva peli-identiteetti, jota he ovat pystyneet myös hyödyntämään. Nyt meidän pitää vain löytää eväät sen kaatamiseen, Väisänen sanoo.
– He pelaavat pääsääntöisesti muodossa 3–5–2 ja korkea prässi on heidän pelinsä avainasioita. Meidän pitää olla valmiina kovaan prässiin ja pystyä ohittamaan se järkevästi. Toisaalta HJK:lla on myös paljon nopeita pelaajia, joille he voivat pelata palloja myös puolustuslinjan selustaan. Lisäksi he pyrkivät luomaan ylivoimia laidoille ja toimittamaan niiden kautta palloja rangaistusalueelle.
HJK – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 10.8. klo 14.00 Töölön jalkapallostadionilla.