UUTISET

PK-35 Vantaa tasapeliin Åland Unitedin kanssa

28.7.2024

 

 

PK-35 Vantaa tasapeliin Åland Unitedin kanssa

Punamustien pisteputki Kansallisessa Liigassa venyi lauantai-iltapäivänä jo neljän ottelun mittaiseksi. Åland United meni Myyrmäessä johtoon, mutta PK-35 Vantaan toisen jakson osuman myötä pisteet tasattiin lukemin 1–1.

Ottelu oli toistaiseksi kuluvan kauden helteisin, kun lämpömittari nousi Myyrmäen kesäauringossa hellelukemiin. Kentällä lämpötila ei kuitenkaan juuri hidastanut menoa. PK-35 Vantaa oli kotiyleisön edessä aktiivinen ja pyrki koko ajan pääsemään maalintekopaikoille. Avausjakso olikin hienoista Punamustien hallintaa.

Ensimmäinen maalipaikka avautui kahdeksannella minuutilla kotijoukkueelle. Åland Unitedin pelin avaaminen epäonnistui ja peliväline päätyi Punamustien Jenni Huttuselle hieman rangaistusalueen ulkopuolelle. Vieraiden maalivahti Jessica Kiviaho oli ulkona maaliltaan ja Huttunen yritti nostaa pallon hänen ylitseen, mutta yritys painui ohi maalin.

20. peliminuutilla PK-35 Vantaa kävi jo todella lähellä maalintekoa. Elina Peltokangas kuljetti vasemmalta laidalta keskemmälle ja laukoi painavasti noin 20 metristä. Pallo kolahti ylärimaan ja kimposi siitä maalivahdin selkään, mutta ei kuitenkaan maaliviivan yli.

Punamustilla oli avausjakson lopussa vielä hyvä painostusjakso, joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Åland United sen sijaan pääsi vielä yhteen hyökkäykseen ennen taukoa ja käytti tilaisuutensa hyväkseen. Anni Miettunen pääsi pelaamaan oikealta laidalta keskityksen maalin edustalle ja Abigail Ostrem onnistui ohjaamaan pallon noin rangaistuspilkun kohdalta taka-alakulmaan. Vieraiden osuma jäi avausjakson viimeiseksi pallokosketukseksi, joten tauolle lähdettiin ahvenanmaalaisten 0–1-johtolukemissa.

Takaiskuosuma ei kuitenkaan lannistanut Punamustia, vaan kotijoukkue jatkoi tauon jälkeen omiin vahvuuksiinsa luottaen. Toisen jakson ensimmäinen maalipaikka avautui kuitenkin vierailijoille, mutta maalivahti Irea Virtanen Espejo torjui Aada Törrösen yrityksen.

Kotijoukkueen tasoitusmaali syntyi lopulta 55. peliminuutilla hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Elina Peltokangas pääsi riistämään pallon upeasti saarelaispuolustajalta keskialueella ja pääsi rynnistämään vapaasti kohti vieraiden maalia. Peltokangas eteni aina rangaistusalueelle asti, kavensi keskelle, sai jalkansa puolustajien estelyistä huolimatta vapaaksi ja sijoitti pallon etualakulmaan. Osuma oli Peltokankaalle liigakauden neljäs.

Tasoihin päästyään PK-35 Vantaa lähti heti jahtaamaan määrätietoisesti voittomaalia. 70. minuutilla Peltokangas pääsi hieman onnekkaan kimmokkeen kautta nokikkain maalivahdin kanssa, mutta lähes rangaistusalueen rajalle asti vastaan tullut Kiviaho onnistui peittämään laukauksen. Seuraava hyvä maalipaikka nähtiin noin kahdeksan minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Liina Tervo pääsi keskittämään oikealta ja ahvenanmaalaistoppari ohjasi pallon lähietäisyydeltä oman maalinsa ylärimaan. Poikkipuu kuitenkin pelasti jälleen vierasjoukkueen.

Loppua kohden peli avautui selvästi ja kentällä mentiin ajoittain vauhdikkaasti päästä päähän. Myös Åland Unitedilla oli muutama vaarallinen nopea hyökkäys, jotka eivät kuitenkaan Punamustien onneksi tuottaneet tulosta. Katsojien näkökulmasta ottelun loppu oli viihdyttävää seurattavaa, kun molemmat joukkueet hakivat voittomaalia.

Lisäosumia ei kuitenkaan enää nähty, joten pisteet menivät jakoon tasalukemin 1–1. Tasapelin myötä Punamustien neljän ottelun mittainen voittoputki katkesi, mutta vastaavasti tappiottomien liigaotteluiden putki piteni jo neljään otteluun. Kansallinen Liiga jatkuu keskikastin osalta tasaisena, sillä PK-35 Vantaa on tasapelin myötä seitsemäntenä, mutta vain pisteen päässä neljännelle sijalle nousseesta Åland Unitedista.

Pisteputkelle jatkoa

Päävalmentaja Jari Väisäsen mietteet olivat ottelun jälkeen hieman kaksijakoiset. Toisaalta Punamustilla olisi ollut mahdollisuus jopa täyteen pistepottiin, mutta toisaalta myös vastustajalla oli vaaralliset maalipaikkansa.

– Pelin jälkeen olin sitä mieltä, että tästä olisi pitänyt vääntää voitto, mutta loppujen lopuksi tasapeli oli varmaan aika oikeutettu lopputulos. Ottelu oli aika tasainen ja molemmilla oli hyviä paikkoja. Meillä oli muutama ylärima ja pallo pyöri maalin edustalla, mutta myös Åland Unitedilla oli hyvät paikkansa. Toisella jaksolla saimme ehkä vähän enemmän painetta maalille, mutta aivan huippupaikoille emme päässeet, Väisänen totesi.

Väisänen löysi PK-35 Vantaan pelaamisesta paljon onnistumisia ja myös muutamia selkeitä kehityskohteita.

– Uskalsimme jälleen haastaa, pelata pienessä tilassa ja laukoa tilaisuuden tullen myös kauempaa. Saimme myös pallonhallintaa korkeammalle. Maalintekopaikoille murtautumista meidän pitää vielä parantaa, mutta se ei ole helppoa, kun vastustaja putoaa viiden pelaajan puolustuslinjalle alas, Väisänen sanoi.

– Ainoastaan muutamat puolustussuunnan tilanteenvaihdot ja linjan pumppaaminen jäivät harmittamaan. Niissä annoimme tilaisuuksia Åland Unitedille ja niissä meidän pitää parantaa jatkossa.

PK-35 Vantaa on kartuttanut pistetiliään nyt neljässä peräkkäisessä liigaottelussa. Väisäsen mukaan joukkue- ja yksilötason onnistumiset tuovat jatkuvasti lisää uskoa omaan tekemiseen.

– Tämä oli aika tasainen suoritus koko joukkueelta. Elina Peltokangas teki tietysti jälleen maalin ja oli jatkuvasti uhka linjan taakse. Jatkon ja itseluottamuksen kannalta oli tärkeää ottaa ainakin tasapelipiste. Pelasimme hyvän ottelun, mutta tästä on totta kai taas tarkoitus parantaa seuraavaan peliin.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat jo keskiviikkona 31.7. vierasottelulla Kuopion Palloseuraa vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran perjantaina 16.8., jolloin vieraaksi saapuu FC Honka.

PK-35 Vantaa – Åland United 1–1 (0–1)

45+1´ 0–1 Abigail Ostrem

55´ 1–1 Elina Peltokangas

Avauskokoonpano:

1 Irea Virtanen Espejo

5 Aada Lesch (63´ Melisa Arifi)

7 Aino Martikainen

8 Hilla Romppainen

9 Netta Koso (87´ Netta Koso)

11 Elina Mankki (87´ Karoliina Autio)

16 Liina Tervo

18 Jenni Huttunen

19 Elina Peltokangas (76´ Inga Ek)

26 Roosa Toivanen

29 Ella Koivu

Vaihtopelaajat:

 4 Eevi Leppänen

12 Saija Suni

14 Melisa Arifi

15 Karoliina Autio

20 Sofia Velez

24 Martta Orava

25 Inga Ek

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot