UUTISET

Punamustille tappio Paloheinässä

15.6.2024

Punamustille tappio Paloheinässä

Viime viikonloppuna voittotilinsä avannut PK-35 Vantaa joutui pettymään lauantaina Paloheinässä. Puolustuspään virheet kostautuivat, kun HPS vei ottelun nimiinsä lukemin 3–0.

Vierasjoukkue aloitti kesäisessä Paloheinässä pirteästi. Ensimmäinen maalipaikka avautui jo kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun HPS:n Aino Kohtamäki otti omalla rangaistusalueellaan huonon kosketuksen ja Karoliina Autio pääsi palloon. Autio ei kuitenkaan onnistunut ohjaamaan pelivälinettä maaliin ja HPS-vahti Sonja Ferm ehti nappaamaan sen haltuunsa.

Kotijoukkue sen sijaan iski heti seuraavasta hyökkäyksestä. Sofia Jahnukainen pelasi oikealta laidalta matalan keskityksen maalin edustalle. Tilanne näytti ensin vaarattomalta, mutta Punamustien maalivahti Irea Virtanen Espejon ja Roosa Toivasen kommunikaatio petti ja kaksikko ryntäsi samaan aikaan palloon. Lopputuloksena peliväline päätyi Matilda Katajalle, joka pääsi siirtämään sen läheltä verkon perukoille.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta varsin tarkkaa pelaamista pallonhallinnan oltua silmämääräisesti hieman Punamustilla. Maalipaikoille murtautumien oli kuitenkin vaikeaa. PK-35 Vantaa sai avausjakson puolivälissä epäsuoran vapaapotkun rangaistusalueen sisältä, mutta Toivasen laukaus pysähtyi vihreäpaitojen puolustusmuuriin.

HPS iski kuitenkin toistamiseen juuri ennen taukoa. Kotijoukkue sai vapaapotkun noin 35 metristä ja pelasi sen suoraan maalin edustalle. Punamustien pelaajavartiointi petti ja peliväline päätyi Ria Karjalaiselle. Hyökkääjä reagoi nopeasti ja laukoi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan noin kymmenestä metristä maalin kattoon.

Kahta osumaa lukuun ottamatta Paloheinässä nähtiin varsin tapahtumaköyhä avausjakso, joten tauolle lähdettiin siis kotijoukkueen 2–0-johtolukemissa.

Kahden maalin takaa-ajoasemaan jäätyään PK-35 Vantaa teki jo tauolla kolme pelaajavaihtoa. Samalla vieraat nostivat prässiään ja pyrkivät luomaan painetta kotijoukkueen puolustukselle. Siinä vieraat eivät kuitenkaan kunnolla onnistuneet, minkä seurauksena toisesta jaksosta muodostui lopulta varsin avointa pelaamista.

HPS:lle avautui toisella jaksolla selvästi enemmän maalipaikkoja kuin avausjaksolla. 71. minuutilla Karjalainen oli lähellä osua jo toistamiseen, kun hän pääsi laukomaan irtopallosta rangaistusalueen rajan tuntumasta. Pallo kolahti kuitenkin Punamustien onneksi tolppaan.

Kotijoukkueen kolmas ja kesäpäivän viimeinen osuma syntyi lopulta 86. minuutilla. Jahnukainen pääsi kuljettamaan kohti keskustaa ja tarjoili läpisyötön Jutta Angerialle, joka laukoi pallon läpiajosta maalivahdin ohi.

Myös PK-35 Vantaa pääsi pelaamaan muutamia potentiaalisesti vaarallisia keskityksiä maalille, mutta hyökkääjät eivät aivan päässeet palloon. Selkeät maalintekoyritykset jäivät lauantaina vähiin, joten loppulukemiksi kirjattiin HPS:n 3–0-voitto. Näin ollen PK-35 Vantaa majailee sarjassa kahdeksantena, kun Kansallisen Liigan runkosarja on saavuttanut puolivälinsä.

Puolustusvirheet kostautuivat

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli ottelun jälkeen pettynyt sekä lopputulokseen että peliesitykseen.

– Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta aika kontrolloitua pelaamista, mutta annoimme kaksi liian helppoa maalia. Ensimmäisessä tapahtui kommunikaatiovirhe ja toinen oli huonosti puolustettu, vaikka Karjalainen hienon maalin tekikin, Väisänen harmitteli.

Toisella jaksolla pelin luonne muuttui, kun PK-35 Vantaa oli pakotettu jahtaamaan aktiivisemmin maaleja. Pelin jälkimmäinen puolisko olikin selvästi avoimempaa pelaamista.

– Kahden maalin takaa-ajoasemassa meidän oli pakko lähteä nostamaan prässiämme. Ajoittain saimmekin luotua painetta, mutta prässimme toimi vain hetkittäin. Emme päässeet selkeästi haastamaan HPS:n maalivahtia tai alinta linjaa. Se jäi meiltä tänään pahasti piippuun, Väisänen myönsi.

– Kun prässimme ja puolustusmuotomme ei toiminut, HPS pääsi tekemään puolenvaihtoja ja pelaamaan pitkiä palloja linjan taakse. HPS sai paikkoja, mutta Irea teki toisella jaksolla muutaman hyvän torjunnan.

Lauantain ottelun myötä Kansallinen Liiga hiljenee hetkeksi, sillä sarjassa vietetään ensi viikonloppuna juhannustaukoa.

– On ehkä hyväkin, että tähän väliin tulee pieni tauko. Nyt asetelma on selkeä: syyskierroksella lähdemme taistelemaan sarjapaikastamme.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat juhannustauon jälkeen lauantaina 29.6. vierasottelulla PKKU:ta vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 7.7., jolloin vieraaksi saapuu Pallokerho-35.

HPS–PK-35 Vantaa 3–0 (2–0)

10´ 1–0 Matilda Kataja

45´ 2–0 Ria Karjalainen

86´ 3–0 Jutta Angeria

Avauskokoonpano:

1 Irea Virtanen Espejo

2 Natalie McNally

4 Eevi Leppänen (46´ Aino Martikainen)

8 Hilla Romppanen

9 Netta Koso (46´ Liina Tervo)

11 Elina Mankki (65´ Inga Ek)

15 Karoliina Autio (59´ Aada Lesch)

18 Jenni Huttunen

19 Elina Peltokangas

26 Roosa Toivanen

29 Ella Koivu (46´ Martta Orava)

Vaihtopelaajat:

5 Aada Lesch

7 Aino Martikainen

12 Saija Suni

16 Liina Tervo

20 Sofia Velez

24 Martta Orava

25 Inga Ek

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot