PK-35 Vantaa ja HPS tasapeliin
PK-35 Vantaa pelasi lauantai-iltana talven kolmannen harjoitusottelunsa. Tapahtumarikas taistelupeli Helsingin Palloseuraa vastaan päättyi lopulta 1–1-tasalukemiin.
Avausjakson lähestyessä puoliväliään Punamustien Roosa Toivanen yritti yllättää maalivahdin lähes 40 metristä. Nosto näytti jo painuvan yläriman alle, mutta HPS-maalivahti onnistui torjumaan pallon riman yli kulmapotkuksi.
Muutamaa minuuttia myöhemmin HPS pääsee pelaamaan oikealta matalan keskityksen maalin edustalle. Ria Karjalainen pääsee yrittämään peräti kahdesti vain muutamasta metristä, mutta Punamustien maalia vartioinut Irea Virtanen Espejo venyi kahteen hienoon reaktiotorjuntaan.
Hetki ennen taukovihellystä HPS:n Hanna Onufriew pääsi karkaamaan läpi, mutta laukaus painui etutolpan kautta yli päätyrajan. Sen lähempänä maalintekoa ei avausjaksolla enää käyty, joten tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.
Toista jaksoa oli pelattu seitsemän minuuttia, kun Netta Koso tarjoili hyvän poikittaissyötön vasemmalta laidalta. Martta Orava pääsi yrittämään maalintekoa noin kymmenestä metristä, mutta kevyeksi jäänyt laukaus suuntautui suoraan maalivahdin syliin.
Reilun tunnin pelin jälkeen oli HPS:n vuoro luoda orastavan vaarallinen maalintekopaikka. Mainion ottelun pelannut Virtanen Espejo ehti kuitenkin hyvällä vastaantulollaan peittämään pienestä kulmasta tulleen yrityksen. HPS:lla oli lauantai-illan ottelussa enemmän maalintekotilanteita, mutta Virtanen Espejo onnistui selvittämään niitä varmaotteisesti niin keskityspalloja koppaamalla, oikea-aikaisilla vastaantuloilla kuin myös muutamalla huipputorjunnalla.
68. minuutilla HPS onnistui kuitenkin avaamaan maalihanat. Punamustien puolustus ei onnistunut katkaisemaan helsinkiläisten pystypalloa ja Fanni Sinivuori pääsi karkaamaan. Sinivuori eteni rangaistusalueelle ja laukoi pallon takakulmaan.
Takaa-ajoasemaan jäätyään PK-35 Vantaa onnistui kaivamaan esiin vielä uuden taisteluvaihteen ja lähti jahtaamaan tasoitusta. Ensin Eevi Leppänen tarjoili vapaapotkun maalin edustalle ja Ella Koivu pääsi puskamaan, mutta pusku suuntautui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin oli Leppäsen vuoro laukoa itse rangaistusalueen rajan takaa, mutta tällä kertaa pallo päätyi maalivahdin syliin.
Yritys tuotti lopulta tulosta 81. minuutilla. Roosa Toivanen pelasi pitkän pallon kohti vihreäpaitojen rangaistusaluetta ja pallo kimposi lopulta puolustajan päästä maalin edustalle. Koso oli tilanteessa hyvin hereillä ja pääsi ohjaamaan pallon päällään maalivahdin nenän edestä verkon perukoille.
Koson tasoitusmaali oli lopulta ottelun viimeisiä pelitilanteita, sillä ottelu pelattiin hallivuorosyistä noin kahdeksan minuuttia tavanomaista lyhyempänä. Talin lauantai-illassa päädyttiin siis lopulta 1–1-tasatulokseen.
Hyvä taisteluilme
PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan lauantai-illan ottelu palveli hyvin joukkueen valmistautumista uuteen kauteen.
– Tämä oli meille joukkueen pelin kehittämisen kannalta todella arvokas peli. Saimme tosi paljon infoa siitä, mihin pystymme ja missä asioissa meidän pitää parantaa. Totta kai virheitä sattuu tähän aikaan vuodesta ja etenkin joukkueen kollektiivista pelaamista pitää vielä hioa, mutta tästä on hyvä jatkaa pelaamisemme rakentamista, Väisänen sanoi.
– HPS oli pelillisesti hieman edellä, mutta taisteluilmeeseemme olin tyytyväinen. Etenkin oman rangaistusalueen puolustaminen oli hyvää ja meillä oli selkeä ajatus siitä, että omaa maalia suojellaan viimeiseen asti.
Yksittäisistä pelaajista Väisänen nosti esiin tämän valmistautumiskauden ensimmäisen pelinsä pelanneet Netta Koson ja joukkueen uuden tulokkaan Natalie McNallyn. Myös hienon ottelun tolppien välissä pelannut Irea Virtanen Espejo sai kiitosta.
– Oli tärkeää, että saimme Natalielle heti avausminuutit. Hän tuo pelaamiseemme etenkin paljon pääpelivoimaa. Myös Netta pelasi vuoden ensimmäiset minuuttinsa. Hän tuo kokeneena pelaajana tärkeitä asioita etenkin pelin rytmittämiseen. Irea oli tänään viimeinen lukkomme. Hän hoiti todella varmasti omalle alueelleen tulleet pallot.
Punamustien harjoitusottelut jatkuvat viikon kuluttua lauantaina 10.2. Silloin vastaan asettuu Grankulla IFK:n poikajoukkue Kauniaisten jalkapallohallissa.
HPS – PK-35 Vantaa 1–1 (0–0)
68´ 1–0 Fanni Sinivuori
81´ 1–1 Netta Koso
Punamustien kokoonpano:
1 Irea Virtanen Espejo
3 Natalie McNally
4 Eevi Leppänen
5 Aada Lesch
8 Hilla Romppanen
9 Netta Koso
11 Elina Mankki
14 Melisa Arifi
19 Elina Peltokangas
22 Viivi Moilanen
24 Martta Orava
25 Inga Ek
26 Roosa Toivanen
27 Elma Tolonen
29 Ella Koivu