UUTISET

Punamustien harjoitusottelut jatkuvat HPS:n vieraana

2.2.2024

Punamustien harjoitusottelut jatkuvat HPS:n vieraana

PK-35 Vantaa pelaa lauantai-iltana vuoden kolmannen harjoitusottelunsa. Kyseessä on jo alkuvuoden kolmas vihreävalkoisissa pelaava vastustaja, kun vastaan asettuu Helsingin Palloseura. Ottelu pelataan lauantaina 3.2. klo 19.00 Talin hallissa.

PK-35 Vantaa avasi valmistautumiskautensa tammikuussa kahdella ottelulla. Ykkösessä pelaava KTP kaatui Myyrmäki-hallissa lukemin 4–0 ja viime viikonloppuna PK-35 Vantaa haki 0–1-vierasvoiton tallinnalaisesta FC Florasta. Punamustien maalintekijöinä ovat tämän kauden otteluissa kunnostautuneet Martta Orava, Tuulia Mikkola, Viivi Moilanen, Elina Peltokangas ja Roosa Toivanen.

Myös lauantai-illan vastustaja HPS on pelannut tänä vuonna jo kaksi ottelua. HPS kaatoi ensin Ykkösessä pelaavan EBK:n lukemin 1–3 ja viime viikonloppuna HJK:n maalein 0–2. Talin hallissa kohtaa siis lauantaina kaksi voitoilla vuotensa avannutta joukkuetta.

Joukkueet tuntevat toisensa hyvin, sillä ne kohtasivat viime kaudella virallisissa otteluissa peräti neljästi. PK-35 Vantaa oli kohtaamisissa niskan päällä voitettuaan molemmat Kansallisen Liigan runkosarjakohtaamiset sekä Suomen Cupin puolivälierän. HPS vei kuitenkin nimiinsä joukkueiden keskinäisen yläloppusarjakohtaamisen ja nousi päätöskierroksella yhden pisteen turvin Punamustien ohi viidenneksi.

Viime vuoden kohtaamisista ei kuitenkaan kannata tehdä suuria johtopäätöksiä, sillä molemmat joukkueet ovat muuttuneet talven aikana merkittävästi. Luvassa on siis kiinnostava kahden uudistuneen joukkueen välinen kohtaaminen.

Nousujohteisella tiellä

Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan valmistautumiskausi on sujunut tähän mennessä suunnitelmien mukaan. Jokainen harjoitusottelu on tärkeä askel kohti kevättä.

– Kaikilla on nyt kova into päästä pelaamaan näitä pelejä. Olemme harjoitelleet hyvin kahden kuukauden ajan ja joukkue on hyvällä tiellä. Lauantaina saamme jälleen lisää arvokasta pelikokemusta ja -tuntumaa, Väisänen sanoo.

– Harjoitusottelujen suhteen olemme edenneet nousujohteisesti. HPS on todennäköisesti tähän mennessä talven tasokkain vastustajamme, joten se on meille varmasti tähän hetkeen sopiva vastus. Pelien myötä näemme, missä joukkue menee niin fyysisesti kuin pelillisesti.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Tuulia Mikkola, Saija Suni ja Nea Laitila. Torstaina Suomeen saapuneen Natalie McNallyn pelaaminen on vielä epävarmaa. Netta Koso sen sijaan on ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukana kokoonpanossa.

HPS – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 3.2. klo 19.00 Talin hallissa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot