UUTISET

Natalie McNally Punamustiin

1.2.2024

Natalie McNally Punamustiin

PK-35 Vantaa on solminut kauden 2024 kattavan pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Natalie McNallyn kanssa. Suomen kentät ovat keskuspuolustajalle jo tuttuja, sillä hän saapuu Punamustiin kotkalaisesta KTP:stä.

25-vuotias McNally on kotoisin Chicagosta. Yliopistovuotensa hän vietti Indianan ja Pohjois-Carolinan osavaltioissa. Opiskelun lisäksi hän pelasi menestyksekkäästi yliopistosarja NCAA:n korkeimmalla tasolla. Etenkin vuosina 2020 ja 2021 McNallylle kertyi useita henkilökohtaisia tunnustuksia. Vuonna 2022 hän vietti valmistautumiskauden Yhdysvaltojen tasokasta pääsarjaa NWSL:ää pelaavan Washington Spiritin mukana.

Vuosi sitten McNally otti urallaan uuden askeleen ja suuntasi ensimmäistä kertaa ulkomaille pelaamaan. Tie vei lopulta Eurooppaan ja suomalaiseen satamakaupunkiin Kotkaan. McNally lukeutui viime kaudella Ykkösessä KTP:n ehdottomiin luottopelaajiin. Hän kellotti sarjapeleissä täydet minuutit pelattuaan kaikki 24 ottelua alusta loppuun. McNally kunnostautui myös hyökkäyspään erikoistilanteissa onnistuen kolmesti maalinteossa.

178-senttinen McNally tuo fyysisesti vahvana pelaajana Punamustien puolustukseen pääpelivoimaa. Hän pystyy myös pallolliseen peliin ja kykenee antamaan niin lyhyitä kuin pidempiä avaavia syöttöjä. Lisäksi hän tuo joukkueeseen kokemusta ja johtajuutta.

PK-35 Vantaan paidassa on nähty vuosien saatossa useita ulkomaalaispelaajia, mutta McNallyn tapauksessa aiempi kokemus suomalaisesta jalkapallosta on merkittävä etu. Samalla se helpotti taustatyön tekemistä rekrytointivaiheessa.

Täsmävahvistus keskuspuolustukseen

Päävalmentaja Jari Väisänen uskoo, että McNally on hyvä lisä Punamustien alakertaan.

– Olemme hakeneet pelaajaa juuri topparin tontille, joten Natalie on meille täsmävahvistus. Hän tuo meille fyysistä kamppailuvoimaa, osaamista oman rangaistusalueen puolustamiseen ja myös tietynlaista suoraviivaisuutta. Pitkänä pelaajana Natalie tuo meille pääpelivoimaa niin omassa päässä kuin hyökkäyspään erikoistilanteissa. Lisäksi hänellä on hyvä syöttövalikoima, joten uskomme hänen tuovan hyvän lisän myös pelin avaamiseemme, Väisänen kertoo.

Suomi on McNallylle jo viime kauden myötä tuttu, mutta hän odottaa innolla uutta haastetta uudessa seurassa ja uudella sarjatasolla.

– Olen todella kiitollinen mahdollisuudesta pelata pääsarjatasolla ja todella innoissani, että pääsen kokemaan uuden ympäristön Suomessa. En malta odottaa, että pääsen tapaamaan joukkuekaverini ja aloittamaan kauden, McNally sanoo.

– Tiedän, että kilpailu tulee olemaan haastavampaa kuin viime kaudella. Olen siis innoissani mahdollisuudesta kasvaa niin ihmisenä kuin pelaajana. Odotan jo innolla, että pääsemme pelaamaan hyvistä sijoituksista. Haluan pitää oman maalimme mahdollisimman usein koskemattomana ja lisäksi näyttää osaamistani hyökkäyspään erikoistilanteissa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot