UUTISET

Punamustille vierasvoitto Tallinnasta

27.1.2024

Punamustille vierasvoitto Tallinnasta

PK-35 Vantaa pelasi lauantai-iltapäivänä vuoden toisen harjoitusottelunsa. Punamustien vierailu Suomenlahden yli päättyi voitokkaasti, kun FC Flora kaatui lukemin 0–1.

Vaikka PK-35 Vantaa on tottunut pelaamaan historiansa aikana paljon kansainvälisiä otteluita, oli edellisestä vierähtänyt jo useampi vuosi. Tallinnaan matkanneesta ryhmästä vain Roosa Toivasella oli aiempaa kokemusta kansainvälisistä seurajoukkueotteluista. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli sekin, että viikon maajoukkueleireillä viettäneille Hilla Romppaselle ja Melisa Arifille kyseessä oli jo peräti viikon kolmas kansainvälinen ottelu.

Viron mestaruuden murskaavalla ylivoimalla voittanut FC Flora aloitti kotihallissaan vahvasti ja onnistui luomaan ensimmäisillä minuutilla painetta suomalaisvieraiden päätyyn. Muutamaa kulmapotkua konkreettisempiin tuloksiin se ei kuitenkaan johtanut ja pelin ote siirtyi nopeasti Punamustille.

Maalihanat aukesivat jo seitsemännellä minuutilla kulmapotkun jälkitilanteessa. Pallo päätyi virolaispelaajan päästä taka-alueella päivystäneelle Toivasella, joka pääsi laukomaan ja upotti putoavan laukauksen takakulmaan.

Johtomaalin jälkeen PK-35 Vantaa hallitsi avausjaksoa selvästi. Vieraiden aktiivinen prässi oli virolaisille myrkkyä ja Floralla oli vaikeuksia päästä pois omalta alueeltaan. PK-35 Vantaa oli aggressiivinen, aktiivinen ja loi jatkuvasti painetta kotijoukkueen päätyyn. Ella Koivu hätyytteli virolaismaalia vapaapotkukuvion päätteeksi, mutta Floran maalivahti onnistui torjumaan rangaistusalueen rajan takaa lähteneen laukauksen yläriman alta.

Avausjakson puolivälissä tallinnalaisille avautui hyvä tilaisuus maalintekoon kesken Punamustien painostuksen. Irea Virtanen Espejo onnistui kuitenkin torjumaan kotijoukkueen läpiajon jalallaan. Puolen tunnin pelin jälkeen Viivi Moilanen tarjoili keskeltä hyvän syötön sivuun ja Elina Mankki pääsi laukomaan. Floran maalivahti torjui kuitenkin laukauksen kulmapotkuksi. Juuri ennen taukoa Mankki pääsi yrittämään toistamiseen, mutta tällä kertaa noin kymmenestä metristä lähtenyt laukaus kolahti ylärimaan. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 0–1-johtolukemissa.

Jos ottelun ensimmäinen jakso oli selkeää vieraiden hallintaa, oli toinen jakso selkeämmin molemminpuolista kovaa taistelua. Molemmat joukkueet pelasivat kovaa ja taistelivat tilanteet tiukasti loppuun asti.

Vajaan tunnin kohdalla Moilanen vapautti Martta Oravan puolittaiseen läpiajoon, mutta laukaus painui pienestä kulmasta niukasti taka-alakulman ohi. Vain minuuttia myöhemmin sama tilanne nähtiin lähes peilikuvana toisessa päädyssä, kun Floran hyökkääjä pääsi karkaamaan oikealta, mutta tälläkin kertaa laukaus karkasi hieman leveäksi.

Viimeisellä puolituntisella nähtiin jälleen yksi ensiesiintyminen Punamustien paidassa, kun Nea Laitila vaihdettiin tolppien väliin. Laitila pääsikin pelin loppupuolella useamman kerran torjuntatöihin, kun kotijoukkue jahtasi tasoitusta. 71. minuutilla virolaiset kävivät jo lähellä maalintekoa. Pallo pomppi kulmatilanteen jälkeen vaarallisesti maalin edustalla ja kolahti lopulta tolppaan, mutta Punamustien maali pysyi koskemattomana.

Vielä reilut viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Floran hyökkääjä pääsi karkaamaan puolittaiseen läpiajoon. Laitila tuli kuitenkin maaliltaan hyvin vastaan ja onnistui peittämään laukauksen. Tilanne jäi lopulta ottelun viimeiseksi todella vaaralliseksi maalipaikaksi. PK-35 Vantaa piti johdostaan kiinni loppuun asti ja vei Tallinnassa voiton lukemin 0–1.

”Todella fyysinen peli”

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkueen pelaamisessa näkyi Tallinnassa paljon positiivisia asioita. Samalla hän kuitenkin muistutti, että kehityskohteita on tässä vaiheessa vuotta vielä paljon.

– Flora aloitti pelin erittäin kovalla prässillä, mutta niiden parin ensimmäisen minuutin jälkeen pääsimme aika hyvin siitä ohi. Sen jälkeen saimme hyvin painetta vastustajan päätyyn. Pystyimme estämään heidän avaamistaan ja pääsimme maalintekotilanteisiin, Väisänen kertasi avausjaksoa.

– Pallonhallintajaksomme olisivat voineet olla ajoittain hieman pidempiä. Etäisyytemme ja oman pelitilan hallinta eivät olleet vielä ihan kohdillaan, mutta tämä oli jälleen hyvää harjoitusta.

Väisäsen mukaan kansainvälinen ottelu hieman uudentyylistä vastustajaa vastaan palveli hyvin Punamustien kauteen valmistautumista.

– Vaihtelimme ja kokeilimme tänään pelaajia aika paljon eri pelipaikoilla, mikä varmasti vaikutti pelirytmiin pääsemiseen. Positiivista oli se, että kaikki pelaajat suoriutuivat hyvin. Saimme jälleen tosi hyvää infoa pelaajista ja heidän kyvystään pelata tämäntyyppistä fyysistä vastustajaa vastaan. Peli oli todella fyysinen, kontakteja tuli paljon ja tuomari salli aika kovan pelaamisen. Pystyimme myös hyvin vastaamaan siihen. Siinäkin mielessä tämä peli palveli meitä hyvin, Väisänen sanoi.

– Pystyimme kuitenkin pitämään oman maalimme puhtaana. Lisäksi taisteluilme ja asenne olivat hyviä. Peitimme laukauksia, taklasimme ja liu´uimme. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon.

Punamustien harjoitusottelut jatkuvat jo viikon kuluttua lauantaina 3.2. Silloin PK-35 Vantaa kohtaa Helsingin Palloseuran Talin jalkapallohallissa.

FC Flora – PK-35 Vantaa 0–1 (0–1)

7´ 0–1 Roosa Toivanen

Punamustien kokoonpano:

1 Irea Virtanen Espejo

4 Eevi Leppänen

5 Aada Lesch

8 Hilla Romppanen

11 Elina Mankki

12 Saija Suni

14 Melisa Arifi

19 Elina Peltokangas

20 Sofia Velez

22 Viivi Moilanen

24 Martta Orava

25 Inga Ek

26 Roosa Toivanen

29 Ella Koivu

30 Nea Laitila

41 Elma Tolonen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot