UUTISET

Punamustat FC Floran vieraaksi Tallinnaan

25.1.2024

Punamustat FC Floran vieraaksi Tallinnaan

Punamustien valmistautumiskausi jatkuu lauantaina kansainvälisellä ottelulla. PK-35 Vantaa matkustaa Suomenlahden yli Tallinnaan FC Floran vieraaksi. Ottelu pelataan lauantaina 27.1. klo 14.15 EJL Jalgpallihallissa.

PK-35 Vantaan otteluvuosi alkoi tammikuun puolivälissä kotiottelulla Ykkösessä pelaavaa KTP:tä vastaan. Moni pelaaja teki 4–0-voitossa ensiesiintymisensä Punamustien paidassa. Maaleista vastasivat Martta Orava, Viivi Moilanen, Tuulia Mikkola ja Elina Peltokangas.

– KTP-pelissä onnistuimme parantamaan peliä selkeästi toiselle jaksolle. Jälkimmäisellä puoliskolla oli jo paljon hyviä asioita ja aihioita, mutta totta kai parannettavaa on vielä paljon. Kyseessä oli vuoden ensimmäinen ottelu, joten tietyissä tilanteissa puuttui vielä malttia, päävalmentaja Jari Väisänen arvioi kahden viikon takaista vuoden avausottelua.

 – Etenkin toisella jaksolla pelaamisessa näkyi aggressiivisuus ja voitontahto. Saimme paljon riistoja vastustajan kenttäpuoliskolla. Pelissä oli paljon positiivista, joten siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Vastassa Viron selkeä ykkösjoukkue

PK-35 Vantaan lauantain vastustaja FC Flora on Viron hallitseva mestari. Tallinnalaisseura voitti ensimmäisen naisten mestaruutena vuonna 2018 ja on siitä lähtien hallinnut virolaista naisjalkapalloa. Kaudella 2023 FC Flora voitti kuudennen peräkkäisen mestaruutensa peräti 21 pisteen erolla. Tallinnalaiset voittivat yhtä tasapeliä lukuun ottamatta kaikki liigaottelunsa hurjalla maalierolla 147–13.

Viron A-maajoukkuepelaajia pullisteleva FC Flora on toiminut maan naisjalkapallon kehityksen veturina. Väisänen uskoo, että kansainvälinen ottelu palvelee hyvin Punamustien kauteen valmistautumista.

– Lauantaina vastaan tulee varmasti hyvä joukkue, joka tarjoaa meille tähän hetkeen hyvän vastuksen. FC Flora on hallinnut omaa sarjaansa ja uskon, että peli on fyysisesti erilainen kuin vuoden avausottelu. Totta kai molemmat joukkueet hakevat vielä pelituntumaa, mutta haluamme edetä koko ajan nousujohteisesti, Väisänen sanoo.

– Joukkueemme juoksuvoima on aivan eri luokkaa kuin aiempina vuosina. Se on yksi teemoistamme myös Tallinnassa. Haluamme pelata nopeasti, mutta säilyttää kuitenkin maltin pallollisessa pelaamisessamme.

Väisäsen mukaan vieraspelimatka Suomenlahden yli on joukkueelle arvokas myös ryhmädynamiikan näkökulmasta.

– Joukkue on uusiutunut talven aikana todella merkittävästi. Tämä pelimatka on joukkueelle jälleen hyvä tilaisuus tutustua paremmin toisiinsa ja vahvistaa yhtenäisyyttä.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Netta Koso ja Tuulia Mikkola. Vuoden avanneesta KTP-ottelusta sivusta olleet Roosa Toivanen, Sofia Velez ja Nea Laitila sen sijaan tulevat nyt mukaan kokoonpanoon. Myös Hilla Romppanen ja Melisa Arifi ovat palanneet kuluvan viikon maajoukkuekomennuksiltaan PK-35 Vantaan vahvuuteen.

Harjoitusottelu FC Flora – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 27.1. klo 14.15 EJL Jalgpallihallissa Tallinnassa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot