UUTISET

Eevi Leppänen Punamustiin

17.10.2023

Eevi Leppänen Punamustiin

PK-35 Vantaa on solminut pelaajasopimuksen puolustaja Eevi Leppäsen kanssa. 15-vuotias Leppänen siirtyy Punamustiin Vantaan Jalkapalloseurasta kaudet 2024 ja 2025 kattavalla sopimuksella.

Leppänen aloitti jalkapallotaipaleensa kotikuntansa Tuusulan Palloseurassa, mutta siirtyi jo 9-vuotiaana kuntarajan yli VJS:ään. Hän kävi läpi VJS:n juniori-ikäluokat ja nousi lopulta päättyneellä kaudella edustusjoukkueeseen. Leppänen pelasi VJS:n nousuun päättyneellä kaudella yhtä lukuun ottamatta kaikissa Kakkosen otteluissa ja viimeisteli niissä yhden maalin. Lisäksi hän kirjautti nimiinsä 16 ottelua T18-tyttöjen Ykkösessä.

Sekä laitapuolustajan että topparin pelipaikoilla viihtyvällä Leppäsellä on paljon kokemusta myös poikajoukkueiden kanssa pelaamisesta ja harjoittelusta. VJS:ssä hän on harjoitellut poikien kanssa viikoittain. Leppänen kuuluu myös Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueryhmään, joka kokoontuu lokakuun lopulla Eerikkilässä ja kohtaa Ruotsin kaksoismaaottelussa.

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan Leppänen on lupaava nuori pelaaja, joka on valmis tarttumaan uuteen haasteeseen pelaajaurallaan.

– Eevi on nuoresta iästään huolimatta jo fyysisesti ja taidollisesti hyvällä tasolla. Kyseessä on erittäin potentiaalinen pelaaja, joka on tehnyt hyvän pohjatyön. Eevi on jo aika vahva ja rohkea pelaaja, mutta nyt liigajoukkueen mukana lähdetään hakemaan vielä lisää varmuutta pelaamiseen ja fyysistä kovuutta kontaktipelaamiseen, Väisänen sanoo.

– Eevi sopii joukkueeseemme hyvin, sillä hän on todella motivoitunut ja haluaa mennä eteenpäin. Hän on osoittanut rohkeutta ottaa seuraava askel urallaan. On tärkeää, että hän pääsee nyt ympäristöön, joka tukee hänen kehittymistään.

Leppänen liittyy hyvillä mielin PK-35 Vantaan liigaryhmään. Vaikka joukkue ja sarjataso vaihtuvat, jatkuvat pelit yhä tutulla Myyrmäen stadionilla.

– Liityn joukkueeseen todella hyvillä fiiliksillä ja odotan tulevaa kautta innolla. Kaikki pelaajat ja taustahenkilöt ovat olleet todella mukavia ja ottaneet minut heti alusta lähtien hyvin vastaan, Leppänen sanoo.

– Ensi kaudelta odotan kovaa harjoittelua ja pyrin auttamaan joukkuetta mahdollisimman hyviin suorituksiin. Omana tavoitteenani on päästä tekemään debyytti Kansallisessa Liigassa, kehittyä mahdollisimman hyvin yksilönä ja sopeutua uuteen joukkueeseen. Ympäristö ja osa pelaajista on jo entuudestaan tuttuja, mikä auttaa varmasti sopeutumisessa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot