UUTISET

Punamustille vierastappio Töölössä

27.5.2023

Punamustille vierastappio Töölössä

PK-35 Vantaa kärsii lauantai-iltapäivällä sarjakauden toisen tappionsa. Avausjakso sujui vielä hyvin suunnitelmien mukaan, mutta toisella jaksolla kotijoukkue HJK oli askeleen edellä. Pisteet jäivät lopulta Helsinkiin lukemin 3–0.

Ottelu pelattiin aurinkoisessa, mutta hieman koleassa alkukesän säässä. Oman mielenkiintoisen lisänsä kamppailun äänimaailmaan toi viereiseltä Olympiastadionilta kantautunut Rammsteinin soundcheck. Molemmat joukkueet pelasivat aktiivista jalkapalloa, minkä ansiosta peli aaltoili avausjaksolla mukavasti päästä päähän. Vaikka kummallakin oli omat pallonhallintajaksonsa, pyrkivät molemmat myös kääntämään peliä tilanteen tullen nopeasti.

Todella laadukkaat maalintekotilanteet olivat kuitenkin vielä harvassa. Molemmat maalivahdit nappasivat varmaotteisesti keskityspalloja ja pystyivät ehkäisemään vaarallisempien tilanteiden syntymistä.

Avausjakson paras paikka avautui kotijoukkueelle. Lotta Lindström kavensi pitkän kuljetuksen päätteeksi oikealta laidalta keskustaan ja pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta. Punamustien maalia vartioinut Irea Virtanen Espejo onnistui kuitenkin torjumaan laukauksen etualakulmasta. Seuranneesta kulmapotkusta Tuuli Enkkilä pääsi puskemaan takatolpalta, mutta pusku suuntautui läheltä hieman maalin ohi.

PK-35 Vantaa pääsi useampaan otteeseen hyvin rangaistusalueen tuntumaan, mutta viimeiset syötöt eivät löytäneet perille. Vieraiden avausjakson paras maalintekopaikka nähtiin hieman ennen puolen tunnin päättymistä, kun Netta Koso pääsi keskittämään oikealta laidalta. Pallo päätyi kimmokkeen kautta Elina Mankille, joka pääsi laukomaan reilusta kymmenestä metristä. Laukaus suuntautui kuitenkin suoraan maalivahdin syliin. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Helsinkiläiset aloittivat toisen jakson terävästi. Lotta Lindström pääsi muutaman minuutin pelin jälkeen laukomaan rangaistusalueelta, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus suuntautui hieman taka-alakulman ohi. Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä.

Punamustien tilanne vaikeutui entisestään noin viisi minuuttia myöhemmin. HJK käytti vieraiden pallonmenetyksen tehokkaasti hyväkseen. Lindström pääsi etenemään päätyrajalle ja tarjoili syötön maalin edustalle. Milja Kivirannalla ohjasi pallon läheltä verkon perukoille ja vei HJK:n jo 2–0-johtoon.

Punamustien hyvin onnistunut avausjakso kuivui nopeasti kokoon, kun joukkue jäi toisella jaksolla kymmenessä minuutissa kahden maalin takaa-ajoasemaan. Takaiskumaalien jälkeen PK-35 Vantaa ei päässyt enää kunnolla peliin mukaan ja pelin jälkimmäinen puolisko oli kokonaisuudessaan HJK:n hallintaa. Helsinkiläiset olivat viisitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä lähellä jo kolmatta osumaa, mutta Kivirannan laukaus kolahti ylärimaan.

Pelin loppua kohden vieraat saivat vielä luotua hieman painetta hyökkäyskolmannekselle, mutta vaarallisille sektoreille asti PK-35 Vantaa ei päässyt. Punamustien toiveet loppukiristä kuihtuivat lopullisesti 88. minuutilla. Emilia Kupsanen ehti ensimmäisenä irtopalloon ja laukoi pelivälineen noin 20 metristä etukulmaan.

Osuma jäi ottelun viimeiseksi, joten pisteet jäivät lopulta Töölöön lukemin 3–0. Kauden toisen tappionsa myötä PK-35 Vantaan sijoitus laski tasaisessa sarjassa kahdella pykälällä kuudenneksi.

Peliesitys jäi vaisuksi

Päävalmentaja Jari Väisänen myönsi ottelun jälkeen, että Punamustien peliesitys jäi Töölössä vaisuksi. Ottelun alku sujui tasaisissa merkeissä, mutta Väisäsen mukaan painopiste alkoi siirtyä jo ennen taukoa.

– Peli alkoi kääntyä jo avausjakson loppupuolella. HJK:lla oli enemmän pallonhallintaa, mutta etenkin ote pelistä siirtyi selvemmin heille. Aivan huippupaikat jäivät kuitenkin vielä vähiin ja pystyimme aika hyvin estämään keskityksiä, Väisänen kertasi kenttätapahtumia.

– Toisella jaksolla linjojemme etäisyydet kasvoivat liian suuriksi. HJK hyödynsi tänään pitkiä palloja tehokkaasti. He saivat luotua niiden avulla vaarallisia tilanteita etenkin laidoille. Meillä sen sijaan oli toisella jaksolla puolenvaihtojen myötä hyviä aihioita, mutta ne hyökkäykset jäivät lopulta pahemman kerran piippuun. Emme oikein päässeet kunnolla etenemään.

Iltapäivän ottelu oli Punamustille vaikea, mutta onnistajaksi Väisänen nosti toisella jaksolla vaihdosta kentälle tulleen Jenni Huttusen. 20-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Huttunen pelasi kauden ensimmäiset liigaminuuttinsa ja onnistui heti hyvin.

– Jenni tuli hyvin sisään. Hän on todella taitava pienessä tilassa, pystyy pitämään pallosta huolta ja luomaan sen avulla muille enemmän tilaa ja aikaa. Jenni rauhoitti pelaamistamme ja pystyi rakentamaan peliä eteenpäin, Väisänen kehui.

Tappiollisen vierasottelun jälkeen katseet kääntyvät nopeasti kohti ensi perjantain kotiottelua. Väisäsen mukaan lauantain peliesitys jätti sitä ajatellen paljon parannettavaa.

– Jos tämä ei sisuunnuta, ei sitten mikään. Sen pitää ehdottomasti näkyä ensi pelissä. Ensimmäinen asia on kuitenkin, että meidän pitää saada lisää rauhallisuutta pallon kanssa. Lisäksi meidän pitää olla enemmän pelin sisällä ja voittaa enemmän 1v1-tilanteita.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat perjantaina 2.6. Silloin pelataan jälleen kotikentällä Myyrmäessä, kun vieraaksi saapuu Pallokerho-35.

HJK – PK-35 Vantaa 3–0 (0–0)

49´ 1–0 Lotta Lindström

55´ 2–0 Milja Kiviranta

88´ 3–0 Emilia Kupsanen

Avauskokoonpano:

1 Irea Virtanen Espejo

5 Eerika Appelqvist

6 Kaisa Mäki

7 Nette-Nina Hiltunen

8 Reetta Suomela

9 Netta Koso (62´ Tuulia Mikkola)

11 Elina Mankki

13 Sanna Saarinen

26 Roosa Toivanen (62´ Anna Vlasoff)

29 Ella Koivu

88 Cecilia Ek (71´ Jenni Huttunen)

Vaihtopelaajat:

18 Jenni Huttunen

19 Anna Vlasoff

23 Tuulia Mikkola

96 Jenna Rantanen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.