UUTISET

Punamustille hieno kotivoitto HPS:stä

22.5.2023

Punamustille hieno kotivoitto HPS:stä

PK-35 Vantaa otti sunnuntai-iltana viikon toisen voittonsa. Kotiottelusta Helsingin Palloseuraa vastaan muodostui tapahtumarikas jännitysnäytelmä, mutta Punamustien toisen jakson vahva paine palkittiin lopulta kolmella pisteellä lukemin 3–2.

Punamustien kahden ottelun viikko alkoi helatorstaina voitokkaasti EPS/T18:n vieraana Suomen Cupissa ja sunnuntaina joukkueen selkeänä tavoitteena oli kauden ensimmäinen kotivoitto. Lämpömittari kohosi Myyrmäessä jo lähelle hellelukemia, joten pääkaupunkiseudun paikallisottelu päästiin pelaamaan hyvissä olosuhteissa ja mukavan runsaslukuisen kotiyleisön edessä.

Vierasjoukkue aloitti ottelun terävämmin ja pääsi hätyyttelemään kotijoukkueen maalia jo alkuminuuteilla, mutta vajaasta 20 metristä lähtenyt laukaus suuntautui hieman takakulman ohi. Punamustien pienten käynnistymisvaikeuksien ja HPS:n alkurynnistyksen jälkeen peli kuitenkin tasoittui.

Avausmaali nähtiin jo 12. peliminuutilla, kun PK-35 Vantaa huudatti kotiyleisöä ensimmäisen kerran. Tilanne käynnistyi Roosa Toivasen hienosta syötönkatkosta ja topparin nousu päättyi lopulta hyvään keskitykseen vasemmalta. Keskitys tavoitti takatolpalta Reetta Suomelan, joka jatkoi pallon maalin eteen. Elina Mankki oli tilanteessa terävämpinä ja pääsi ohjaamaan pallon läheltä maaliviivan ohi. Osuma oli Mankille kuluvan kauden ensimmäinen.

Muilta osin avausjakso oli varsin tasainen ja myös maalipaikat jakaantuivat varsin tasaisesti, mutta erikoistilanteissa HPS oli selvästi kotijoukkuetta vaarallisempi. Avausjakson puolivälissä helsinkiläisten Aura Nyholm pääsi puskemaan kulmapotkutilanteesta, mutta Punamustien maalia vartioinut Irea Virtanen Espejo venyi hyvään reaktiotorjuntaan. Seuraavasta kulmapotkusta HPS puski pallon jo tolppaan ja Julia Haikonen pääsi laukomaan vielä paluupallosta, mutta PK-35 Vantaan kapteeni Sanna Saarinen sai päänsä pallon tielle.

Avausjaksolla nähtiin myös muutamia puolittaisia tilanteita molemmissa päissä, mutta niin Virtanen Espejo kuin HPS:n maalivahti Iina Rautiainen onnistuivat selvittämään tilanteet. Lisäksi molemmilta joukkueilta nähtiin muutama maalin ohi suuntautunut laukaus. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 1–0-johtolukemissa.

HPS tuli tauolta terävämmin ja iski tasoituksen heti toisen jakson ensimmäisestä hyökkäyksestä. Jutta Angeria tarjoili poikittaissyötön maalin edustalle ja Elli-Noora Kainulainen ohjasi läheltä lukemiksi 1–1.

Kotijoukkue oli lähellä kuitata takaiskuosuman heti, kun Suomela syötti päätyrajalta maalille ja Mankki pääsi yrittämään läheltä. HPS-vahti Rautiainen ehti kuitenkin pallon tielle. Kokonaisuudessaan toisen jakson alku oli vielä melko tasaista, mutta noin tunnin pelin jälkeen PK-35 Vantaa sai vahvan otteen kenttätapahtumista. HPS joutui juoksemaan pitkiä matkoja pallon perässä ja alkoi silminnähden väsyä. Kun vihreäpaitojen jalka alkoi painaa, alkoi myös virheitä tulla enemmän, mikä edesauttoi Punamustien paineen kasvamista.

Samalla myös maalipaikkoja alkoi syntyä. Ensin Ella Koivu antoi oikealta matalan keskityksen ja Suomela yritti ohjata pallon takajalalla maalivahdin ohi, mutta osuma palloon jäi hieman liian kevyeksi. Hetkeä myöhemmin Suomela pääsi laukomaan noin kymmenestä metristä, mutta Rautiainen torjui pallon yläriman yli. 77. minuutilla Mankki pääsi hieman onnekkaan kimmokkeen kautta nokikkain maalivahdin kanssa, mutta Rautiainen ehti pallon tielle.

Punamustien painostus palkittiin vihdoin 78. minuutilla. Toivanen käynnisti jälleen tilanteen hyvällä pitkällä syötöllä Suomelalle, joka eteni puolustajan ohi rangaistusalueelle. Suomela toimitti pallon maalille, mutta Rautiainen pääsi nyrkkeilemään sen pois maalin edustalta. Irtopallo putosi kuitenkin noin seitsemään metriin Kosolle, joka laukoi pallon varmasti verkon perukoille. Punamustat 2–1-johtoon vienyt osuma oli Kosolle kauden ensimmäinen.

PK-35 Vantaa iski toistamiseen vain kaksi minuuttia myöhemmin. Kuten kaksi aiempaa maalia, myös kotijoukkueen kolmanteen maaliin johtanut tilanne käynnistyi Toivasen jalasta. Toivanen antoi hienon pystypallon rangaistusalueelle juosseelle Kosolle, joka eteni pelivälineen kanssa päätyrajalle asti. Lopulta Koso tarjoili pienen syötön takaviistoon ja hyvällä liikkeellä itsensä vapaaksi pelannut Suomela ohjasi pallon läheltä maaliin. Samalla myös Suomela avasi tämän kauden maalihanansa.

HPS nousi kuitenkin vielä 88. minuutilla maalin päähän. Kavennusosuma syntyi nopeasta hyökkäyksestä, kun Kainulainen pääsi karkaamaan ja laukoi pitkän kuljetuksensa päätteeksi pallon tarkasti taka-alakulmaan.

Vieraiden kavennuksen myötä jännitys säilyi loppuun asti ja HPS pääsi vielä kertaalleen rangaistusalueelle asti, mutta PK-35 Vantaa puolusti tarvittavat tilanteet tiukasti ja pelasi pallollisena järkevästi. Punamustien johto kesti loppuun asti, joten pisteet jäivät Myyrmäkeen lukemin 3–2. Upeasti mukana elänyt yleisö pääsi juhlimaan sarjakauden ensimmäistä kotivoittoa ja samalla tärkeät kolme pistettä nostivat PK-35 Vantaan sarjataulukossa neljänneksi.

”Jatkon kannalta todella tärkeä voitto”

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan ottelun avausjakso sujui vielä varsin tasaisissa merkeissä. Poikkeuksen siihen muodostivat oikeastaan vain kotijoukkueen johtomaali sekä HPS:n vaaralliset kulmapotkut.

– Ensimmäinen jakso oli aika vaihtelevaa pelaamista. Molemmilla joukkueilla oli omat hyvät jaksonsa. Muut maalipaikat menivät varmaan aika tasan, mutta erikoistilanteissa HPS oli meitä edellä. He olivat todella vaarallisia etenkin kulmapotkuissa, Väisänen totesi.

– Puolustimme ne tilanteet kuitenkin uhrautuvasti ja Irea piti parilla hyvällä torjunnalla meitä pystyssä. Tärkeiden torjuntojen lisäksi Irea pelasi tänään myös jalalla tosi hyvin.

Tauon jälkeen pelin luonne muuttui selvästi. HPS nousi heti toisen jakson alkajaisiksi tasoihin ja tauon jälkeinen vartti sujui vielä varsin tasaisissa merkeissä. Noin tunnin pelin jälkeen PK-35 Vantaa otti kuitenkin kenttätapahtumat selvästi komentoonsa.

– 60 minuutin jälkeen peli siirtyi selkeästi meille. Hallitsimme viimeistä puolta tuntia selvästi ja vyörytimme tosi monta hyvää hyökkäystä kohti HPS:n maalia. Pystyimme pitämään palloa korkealla vastustajan puolella ja hyökkäsimme niin vasemmalta, oikealta kuin keskeltä. Pelasimme monipuolisesti pitkiä ja lyhyitä syöttöjä. HPS joutui juoksemaan tosi paljon. Tunnin kohdalla he alkoivat väsyä ja tehdä sen myötä yhä enemmän virheitä, Väisänen sanoi.

Edellisessä sarjapelissään TPS:ää vastaan PK-35 Vantaa hallitsi, mutta joutui tyytymään tasapeliin. Siihen otteluun nähden sunnuntai-iltana oli painotettu etenkin oman rangaistusalueen puolustamista, kaukolaukausten estämistä ja tilanteiden luomista. Niissä tavoitteissaan kotijoukkue myös onnistui hyvin. Lisäksi Väisänen nosti esiin Punamustien kokeneiden pelaajien panoksen.

– Etenkin Sanna, Netta ja Roosa ottivat hyvin roolia. He pystyivät omilla suorituksillaan auttamaan myös muiden pelaamista.

Väisäsen mukaan Punamustilla on ollut koko ajan vahva luotto omaan tekemiseensä, vaikka voitot ovat olleet alkuvuodesta kiven alla.

– Pelin tietyt osa-alueet ovat olleet jo jonkin aikaa hyvin uomissaan. Olemme saaneet jo monessa pelissä hyviä maalipaikkoja, mutta emme ole onnistuneet hyödyntämään niitä. Nyt muutamassa viime pelissä olemme saaneet lisää tehoja.

Samalla Väisänen kuitenkin myönsi, että kolme pistettä olivat PK-35 Vantaalle arvokkaita niin sarjatilanteen kannalta kuin henkisesti. Kahden ottelun viikko oli Punamustille tuloksellisesti onnistunut.

– Tämä oli jatkon kannalta todella tärkeä voitto. Olemme pelanneet hyviä pelejä, joissa olemme jääneet tasapeliin, mutta nyt toisen jakson hyvä otteemme kantoi voittoon asti. Paine kasvoi loppua kohden koko ajan, mikä varmasti lisäsi pelaajienkin uskoa voittoon, Väisänen sanoi.

– Olemme pelanneet nyt kolme peliä yhdeksään päivään aika pienellä pelaajaryhmällä. Viikko on ollut raskas, joten nyt palaudumme hyvin ja suuntaamme katseemme kohti ensi viikonloppua.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat vajaan viikon kuluttua lauantaina 27.5. vierasottelulla HJK:ta vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran perjantaina 2.6., jolloin vieraaksi saapuu Pallokerho-35.

PK-35 Vantaa – HPS 3–2 (1–0)

12´ 1–0 Elina Mankki

46´ 1–1 Elli-Noora Kainulainen

79´ 2–1 Netta Koso

82´ 3–1 Reetta Suomela

88´ 3–2 Elli-Noora Kainulainen

Avauskokoonpano:

1 Irea Virtanen Espejo

5 Eerika Appelqvist (46´ Anna Vlasoff)

7 Nette-Nina Hiltunen

8 Reetta Suomela

9 Netta Koso (90´ Kaisa Mäki)

11 Elina Mankki

13 Sanna Saarinen

16 Liina Tervo

23 Tuulia Mikkola (66´ Cecilia Ek)

26 Roosa Toivanen

29 Ella Koivu

Vaihtopelaajat:

6 Kaisa Mäki

19 Anna Vlasoff

88 Cecilia Ek

96 Jenna Rantanen

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.