UUTISET

Punamustille tärkeät vieraspisteet Oulusta

22.4.2023

Punamustille tärkeät vieraspisteet Oulusta

PK-35 Vantaa avasi lauantaina voittotilinsä Kansallisessa Liigassa. Kotijoukkue ONS taisteli hyvin, mutta vieraat käänsivät pelin väkisin edukseen. PK-35 Vantaa haki Oulusta arvokkaan vierasvoiton lukemin 1–2.

Etelä-Suomessa vietetään aurinkoista viikonloppua, mutta ONSin kotikentän Raatin stadionin luonnonnurmi ei vielä viherrä. Ottelu pelattiin siis Heinäpään hallissa, joten Punamustilla oli edessä paluu ulkokentiltä takaisin sisätiloihin.

Kotijoukkue ONS aloitti ottelun pirteästi ja vierailla oli pieniä vaikeuksia löytää oikeaa rytmiä peliinsä. Ensimmäinen maalipaikka tosin avautui 18. peliminuutilla vierasjoukkueelle. Sanna Saarinen tarjoili hyvän keskityksen oikealta ja Tuulia Mikkola pääsi puskemaan maalin edustalta, mutta ohjaus suuntautui hieman ohi maalin.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin oli ONSin vuoro hätyytellä maalintekoa. Nopea hyökkäyksen päätteeksi Punamustien maali oli jo lähes tyhjillään, mutta Roosa Toivanen ehti lopulta siivoamaan pallon lähes maaliviivalta.

Avausjakson edetessä PK-35 Vantaa sai paremmin pelin juonesta kiinni, mutta maalintekopaikat olivat molemmissa päissä tiukassa. Muutamaa minuuttia ennen taukovihellystä Punamustien korkea prässi tuotti kuitenkin tulosta. Mikkola pääsi riistämään pallon ja laukomaan hyvästä paikasta, mutta ONS-maalivahti Sonja Ferm torjui laukauksen kulmapotkuksi.

PK-35 Vantaa sai vielä avausjakson lisäajalla vapaapotkun aivan kulmalipun tuntumasta. Saarinen tarjoili pallon rangaistusalueelle ja Elina Mankki pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui selvästi ohi maalin. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Toinen jakso alkoi räväkästi, kun ONS kävi heti ensiminuuteilla lähellä maalintekoa. Sara Sievistö pääsi puskemaan keskityspallosta lähietäisyydeltä, mutta ensimmäistä liigaotteluaan avauskokoonpanossa pelannut Punamustien maalivahti Jenna Rantanen onnistui torjumaan pallon ylärimaan. Lopulta vieraiden puolustus selvitti vaarallisen irtopallotilanteen.

PK-35 Vantaa sen sijaan hyödynsi oman tilaisuutensa 56. minuutilla. Rantasen tavoin ensimmäistä kertaa Kansallisen Liigan ottelun aloittanut Sofia Velez tarjoili korkean keskityksen vasemmalta laidalta. ONSin maalia vartioinut Ferm nyrkkeili keskityksen korkealle, mutta ei saanut purettua sitä vaara-alueelta. Irtopallo putosi maalin edustalle ja Ella Koivu oli tilanteessa terävimpänä. Kokonaisuudessaan hienon ottelun oikeana puolustajana pelannut Koivu puski pallon lähietäisyydeltä verkon perukoille ja siirsi Punamustat 0–1-johtoon.

Vieraiden ilo jäi kuitenkin vielä tässä vaiheessa lyhytaikaiseksi, sillä ONS tasoitti heti 64. minuutilla. Oululaiset pelasivat hyvän sivuvapaapotkun maalille ja hyvin tilanteeseen rynnistänyt Piita Kytölaakso pääsi puskemaan pelivälineen rangaistuspilkun kohdalta maaliin. Hetkeä myöhemmin ONS pääsi yrittämään jo johtomaalia, mutta Rantanen koppasi Inka Sarjanojan laukauksen.

PK-35 Vantaa jahtasi päättäväisesti johto-osumaa ja haki vaihtojen kautta kentälle lisää tuoreita jalkoja. Yritys palkittiin lopulta 84. minuutilla. Vaihdosta kentälle tulleen Reetta Suomelan laukaus epäonnistui, mutta pallo päätyi takatolpalle, mistä Liina Tervo taisteli sen hyvin maalin edustalle. Peliväline kimposi lopulta onnekkaasti ONSin oman pelaajan kautta verkon perukoille ja PK-35 Vantaa tarrasi kiinni täyteen pistepottiin.

ONS yritti vielä viritellä loppukiriä ja onnistuikin luomaan yhden ruuhkatilanteen vieraiden rangaistusalueelle. Punamustien johto kesti kuitenkin loppuun asti, joten pisteet matkasivat etelään lukemin 1–2.

Vierasvoitto oli kovan työn takana, mutta kolme pistettä olivat sitäkin arvokkaampia. Punamustien haastavaa talvea alleviivaa se, että voitto oli vasta kuluvan vuoden ensimmäinen – ja edellisestä oli ehtinyt vierähtää jo peräti yli puoli vuotta. Monien vaikeuksien jälkeen PK-35 Vantaa on kuitenkin onnistunut aloittamaan Kansallisen Liigan tuloksellisesti mallikkaasti.

”Joukkueessa tosi hyvä fiilis”

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen oli ottelun jälkeen tyytyväinen ja huojentunut. Vaikean talvikauden jälkeen PK-35 Vantaa otti Oulussa vihdoin vuoden avausvoittonsa.

– Voitto tuntuu erittäin hyvältä, sillä tätä on odotettu paljon. Nyt tuntuu tosi hyvältä koko joukkueen puolesta. Joukkueessa on tällä hetkellä todella hyvä fiilis ja hyvä tulokset luovat entisestään lisää uskoa tulevaan, Väisänen sanoi.

Väisäsen mukaan peli ei ollut helppo, mutta samalla Oulussa nähtiin jälleen muutamia pelillisiä kehitysaskelia.

– Etenkin ensimmäisellä jaksolla meille tuli vähän liikaa hätäisiä ratkaisuja. Kun pääsimme ohittamaan ONSin kovan prässin ja muutimme samalla vähän omaa prässiämme, pelin luonne kuitenkin muuttui. ONSille alkoi tulla enemmän virheitä ja pääsimme puolustamaan paremmin eteenpäin. Lisäksi aloimme saada pidempiä pallonhallintajaksoja, jotka olivat pelin kannalta tärkeitä hetkiä.

Väisänen jakoi kunniaa myös hyvin taistelleelle oululaisjoukkueelle. ONS onnistui tekemään ottelusta vierailleen haastavan.

– ONSille pitää antaa kehuja. He prässäsivät hyvin, uskalsivat haastaa ja pelasivat kaikin puolin hyvän pelin. ONS tulee varmasti ottamaan monilta joukkueilta pisteitä, Väisänen kehui.

Yksilötasolla Punamustien joukkueesta löytyi lauantai-iltapäivänä paljon onnistujia laajasti eri puolilta kenttää.

– Eerika ja Eltsu pelasivat laitapakkeina todella vahvan pelin, samoin Roosa ja Netsku toppareina. Jenna oli maalissa ensimmäistä kertaa avauksessa ja pelasi hyvän pelin. Hän teki myös tärkeän torjunnan heti toisen jakson alussa. Myös Sofia oli ensimmäistä kertaa avauksessa ja teki esityön avausmaaliin, Väisänen kertasi onnistujia.

– Roosan paluu pelikentille loukkaantumisen jälkeen on meille totta kai tärkeä asia. Lisäksi oli hienoa, että Sanna pystyi pelaamaan jälleen täyden pelin keskikentällä. Hän toi kokemuksellaan kentälle varmuutta ja rauhallisuutta.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat perjantaina 28.4., jolloin PK-35 Vantaa saa Myyrmäkeen vieraakseen FC Hongan. Ennakkoliput ovat jo myynnissä TÄÄLLÄ.

ONS – PK-35 Vantaa 1–2 (0–0)

  56´ 0–1 Ella Koivu

64´ 1–1 Piita Kytölaakso

84´ 1–2 oma maali

Avauskokoonpano:

5 Eerika Appelqvist

6 Kaisa Mäki

7 Nette-Nina Hiltunen

8 Kaisa Mäki

11 Elina Mankki

13 Sanna Saarinen

16 Liina Tervo (89´ Anna Vlasoff)

20 Sofia Velez (63´ Reetta Suomela)

23 Tuulia Mikkola (77´ Cecilia Ek)

26 Roosa Toivanen

29 Ella Koivu

96 Jenna Rantanen

Vaihtopelaajat:

1 Irea Virtanen Espejo

8 Reetta Suomela

19 Anna Vlasoff

88 Cecilia Ek

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot