UUTISET

Sarja-avauksessa pisteet tasan

15.4.2023

Sarja-avauksessa pisteet tasan

Kansallisen Liigan kausi potkaistiin perjantai-iltana käyntiin Myyrmäessä. PK-35 Vantaa ja Ilves avasivat kumpikin heti pistetilinsä, kun sarja-avaus päättyi maalittomaan pistejakoon.

Lähes kuuden kuukauden odotus päättyi, kun uusi sarjakausi saatiin vihdoin käyntiin. Ottelun alkaessa sää oli aurinkoinen, mutta aavistuksen kolea. Paikan päälle oli kuitenkin saapunut heti mukavasti katsojia ja etenkin vantaalaiset juniorijoukkueet pitivät katsomossa kiitettävästi ääntä.

PK-35 Vantaalla oli heti avauskokoonpanossa peräti kolme liigadebytanttia, sillä Kaisa Mäki, Cecilia Ek ja Liina Tervo tekivät ensiesiintymisensä Kansallisessa Liigassa. Lisäksi Nette-Nina Hiltunen pelasi ensimmäisen virallisen ottelunsa Punamustien riveissä.

Vierasjoukkue Ilves aloitti ottelun pirteästi ja oli alkuhetkillä vaarallisempi osapuoli. Tamperelaiset pääsivät iskemään kahdesti nopeilla vastahyökkäyksillä. Ensimmäisessä tilanteessa Ilveksen hyökkääjä ei kyennyt ohjaamaan palloa maalin edustalta tolppien väliin. Jälkimmäisessä tilanteessa käytiin jo lähellä, mutta Ella Koivu pelasti Punamustat lähes maaliviivalta.

Avausjakson puolivälissä PK-35 Vantaa löysi paremman rytmin peliinsä ja alkoi ottaa kenttätapahtumia hiljalleen kontrolliinsa. Ensimmäinen orastava maalipaikka nähtiin noin puolen tunnin kohdalla, kun Reetta Suomela tarjoili pystysyötön, mutta Elina Mankki ei aivan onnistunut tuikkaamaan palloa maalivahdin ohi. Kymmenen minuuttia myöhemmin Ek pääsi laukomaan noin 20 metristä, mutta laukaus suuntautui suoraan maalivahdin syliin.

Punamustien paras tilaisuus maalintekoon avautui avausjakson loppuhetkillä, kun Ilveksen puolustaja kaatoi Suomelan sääntöjenvastaisin keinoin ja erotuomari tuomitsi tilanteesta rangaistuspotkun. Ilveksen maalivahti Meri Hämäläinen onnistui kuitenkin torjumaan Koivun yrityksen yhdestätoista metristä. Mäki ehti irtopalloon ensimmäisenä ja pääsi vielä yrittämään maalintekoa, mutta laukaus karkasi yli maalin. Tauolle lähdettiin siis maalittomissa tasalukemissa.

Toisella jaksolla PK-35 Vantaa otti pelin edetessä yhä vahvempaa otetta kenttätapahtumista, mutta todella hyvät maalintekopaikat olivat perjantai-iltana vähissä. Tuulia Mikkola antoi toisen jakson puolivälissä sivuvapaapotkun rangaistusalueelle ja Anna Vlasoff pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui suoraan maalivahdin käsiin. Hetkeä myöhemmin Mikkola pääsi laukomaan itse hyvän kuljetuksen päätteeksi, mutta laukaus karkasi hieman yli maalin. Myös vaihdosta kentälle tullut Sanna Saarinen pääsi laukomaan rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta tälläkin kertaa yritys suuntautui maalin yli.

Ilvekselle avautui vielä ottelun lisäajalla tilaisuus ottelun ratkaisemiseen. Patricia Bohui pääsi puolittaiseen läpiajoon ja laukoi rangaistusalueen sisältä, mutta Punamustien maalivahti Irea Virtanen Espejo ehti pallon tielle. Tärkeän loppuhetkien torjunnan myötä Myyrmäen sarja-avauksessa päädyttiin maalittomaan pistejakoon.

”Kokonaisuutena plussan puolelle”

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan kotijoukkue oli ensimmäistä puolituntista lukuun ottamatta aloitteellisempi osapuoli. Aivan huippupaikkojen luominen tuotti kuitenkin vielä vaikeuksia.

– Ilves oli avausjakson puoliväliin asti hieman terävämpi ja he saivat ottelun alkupuolella pari hyvää maalipaikkaa. Pelin luonne kuitenkin muuttui, kun saimme prässimme toimimaan paremmin. Pelin edetessä ote siirtyi yhä vahvemmin meille, mutta emme saaneet rangaistuspotkua lukuun ottamatta ihan huippupaikkoja. Ilves myös peitti muutamia laukauksia hyvin rangaistusalueella.

Väisäsen mukaan ottelu oli melko tyypillinen sarjakauden avausottelu. Vaikka Punamustien tavoitteena oli kolme pistettä, oli ottelussa Väisäsen mielestä paljon positiivista.

– Sarja-avauksessa on aina vähän ylimääräistä jännitystä. Ensimmäisellä jaksolla pallot pomppivat vähän, mutta toisella jaksolla jo vähemmän. Oli tärkeää, että saimme myös pallonhallintaa ja peliä rullaamaan. Se luo taas lisää itseluottamusta tulevaan, Väisänen sanoi.

– Oli tärkeää saada heti pistetili auki. Pidimme palloa enemmän, mutta maalipaikkojen valossa peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Kokonaisuutena avauspeli kääntyi selvästi plussan puolelle, vaikka parannettavaa on totta kai vielä paljon. Emme saa missään nimessä tyytyä tähän.

Punamustien pelaajista Kaisa Mäki, Cecilia Ek ja Liina Tervo tekivät perjantaina debyyttinsä Kansallisessa Liigassa. Väisäsen mukaan kolmikko selvisi ensiesiintymisistään hyvin.

– Kaisa pelasi tänään kelpo pelin ja oli erittäin rohkea pallon kanssa. ”Ceccu” pääsi koko ajan paremmin mukaan peliin ja pääsi tuomaan teknistä osaamistaan esiin. Hän uskalsi kuljettaa ja haastaa keskikentällä. Liina ei vielä päässyt täysin hyödyntämään nopeuttaan, mutta sen sijaan hän osallistui hyvin pallolliseen pelaamiseemme ja hyökkäysten rakenteluun.

Debytanttien lisäksi Väisänen kehui muun muassa toppariparin muodostaneiden Nette-Nina Hiltusen ja Eerika Appelqvistin sekä oikeana puolustajana pelanneen Ella Koivun peliesityksiä.

– Eerika ja ”Netsku” pelasivat tosi hyvin toppariparina. He pitivät hyvin linjaa kasassa. Muutamaa tilannetta lukuun ottamatta emme joutuneet juurikaan juoksukilpailuihin. Molemmat olivat myös pallollisena tosi rohkeita ja pallovarmoja, Väisänen kiitteli.

– ”Eltsu” sen sijaan on esiintynyt tosi hyvin koko kevään. Hän nopea, pallollisena hyvä ja hänellä on hyvä jalka. Laitapuolustajana hän on päässyt hyvin hyödyntämään ominaisuuksiaan ja tuomaan lisäarvoa myös hyökkäyspelaamiseemme.

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat viikon kuluttua lauantaina 22.4. vierasottelulla ONSia vastaan. Kotikentällään Myyrmäessä PK-35 Vantaa pelaa seuraavan kerran perjantaina 28.4., jolloin vieraaksi saapuu FC Honka.

PK-35 Vantaa – Ilves 0–0

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot