UUTISET

Tammikuun harjoitusottelut selvillä

28.12.2022

Tammikuun harjoitusottelut selvillä

Punamustien joukkue viettää loppuvuoden ajan taukoa joukkueharjoituksista, mutta harjoittelu jatkuu täydellä vauhdilla heti tammikuun alussa. Myös vuoden ensimmäiset harjoitusottelut lähestyvät jo hyvää vauhtia. Tammikuussa ohjelmassa on kaksi ottelua.

PK-35 Vantaa avaa kauden 2023 harjoitusottelunsa kiinnostavalla kotiottelulla hallitsevaa Suomen mestaria Kuopion Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan perjantaina 20.1. klo 15.00 Myyrmäki-hallissa.

– On hienoa päästä pelaamaan vuoden ensimmäinen peli viime kauden mestaria vastaan. Joukkueiden harjoituskaudet ovat vasta käynnissä ja molemmilla on uusia pelaajia, mutta vastassa on varmasti laadukas joukkue. Pääsemme ajamaan uusia pelaajiamme sisään heti todennäköisesti vauhdikkaassa pelissä, Väisänen sanoo.

– Kyseessä on siinäkin mielessä tärkeä peli, että olemme yleensä pelanneet talvella vain muutaman harjoituspelin naisjoukkueita vastaan.

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna vastassa ovat GrIFK:n 08-pojat. Ottelu pelataan sunnuntaina 29.1. klo 15.30 FA Solutions Arenalla Kauniaisissa. Varsinaisten harjoituspelien lisäksi PK-35 Vantaa pelaa lähes viikoittain harjoitusvuoroillaan eri poikajoukkueita vastaan. Sparrausvuoroja on sovittu useampia jo tammikuulle.

– Meillä on poikajoukkueita vastaan pelaamisesta pitkältä ajalta hyviä kokemuksia. Olemme pelanneet näitä pelejä jo vuodesta 2014 lähtien. Olemme hakeneet poikajoukkueita vastaan nopeampaa pelaamista ja nopeampaa reagointia. Pelit ovat olleet molemmin puolin tosi kehittäviä ja olemme todenneet ne hyväksi tavaksi valmistautua kauteen, Väisänen taustoittaa.

– Pelaamalla viikolla poikajoukkueiden kanssa saamme samalla hyvätempoisen harjoituksen. Nuo ovatkin pääsääntöisesti viikon kovimpia harjoituksia.

Talvikauden ottelukalenteri täydentyy edelleen tulevien kuukausien osalta. Punamustien tavoitteena on pelata talvikauden aikana myös yksi tai useampi kansainvälinen ottelu. Tällä hetkellä PK-35 Vantaalla on keskusteluyhteys useamman ulkomaalaisen joukkueen kanssa, mutta vielä tammikuulle ei onnistuttu löytämään molemmille osapuolille sopivia pelipäiviä.

Kaudella 2023 kilpailukalenterissa on myös uusi kahden ylimmän sarjatason joukkueille tarkoitettu Kansallisen Cup. Kilpailuun osallistui yhteensä 11 joukkuetta, mutta PK-35 Vantaa oli yksi kolmesta liigajoukkueesta, jotka päättivät jäädä kilpailusta sivuun.

– Emme nähneet kilpailun tänä vuonna palvelevan kauteen valmistautumistamme parhaalla mahdollisella tavalla. Pelkillä liigajoukkueilla tilanne olisi voinut erilainen, mutta tällä toteutuksella päädyimme pitäytymään aiempina vuosina hyväksi havaitussa tavassa pelata poikia vastaan.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot