UUTISET

Jenna Rantaselle jatkosopimus

20.12.2022

Jenna Rantaselle jatkosopimus

PK-35 Vantaa ja Jenna Rantanen ovat solmineet kauden 2023 kattavan jatkosopimuksen. Tuleva kausi on maalivahdin toinen Punamustissa. Rantasen sopimus sisältää myös option kaudesta 2024.

Rantanen on lahtelaisen FC Kuusysin kasvatti, joka kävi läpi seuran eri juniori-ikäluokat ja nousi lopulta Kakkosta pelanneeseen edustusjoukkueeseen vuonna 2020. Seuraavalla kaudella hän pelasi FC Kuusysin riveissä niin naisten Kakkosta kuin B-tyttöjen SM-sarjaa. Loppukaudesta Rantaselle avautui kuitenkin mahdollisuus siirtyä Tikkurilan Palloseuraan, jonka paidassa hän teki lokakuussa 2021 ensiesiintymisensä Kansallisessa Liigassa – paikallisottelussa PK-35 Vantaata vastaan.

Punamustiin Rantanen siirtyi viime keväänä. Hän kirjautti heinäkuussa tililleen uransa kolmannet pääsarjaminuutit, kun hän pääsi loppuhetkillä tolppien väliin vierasottelussa ONSia vastaan. Lisäksi Rantanen pelasi kauden aikana kaksi Ykkösen ottelua PK-35 Vantaan farmijoukkueen EBK:n riveissä.

Punamustien maalivahtivalmentaja Jouni Puttosen mukaan Rantasella on hyvältä maalivahdilta vaaditut ominaisuudet. Vaikka liigavastuu jäi viime kaudella vähäiseksi, on Rantanen jättänyt itsestään harjoituksissa hyvän kuvan.

– Jennan viime kausi oli todella rikkonainen, joten emme ole varmasti vielä saaneet hänen koko potentiaaliaan esiin. Jenna on tosi urheilullinen maalivahti ja tunnollinen harjoittelija. Hän on kimmoisa, hyvä lähitorjunnoissa ja pystyy pelaamaan hyvin myös jalalla. Jenna on tasaisen varma suorittaja, jolla ei ole mitään selkeitä puutteita. Toivottavasti hän saa nyt ehjän kauden, Puttonen sanoo.

Rantanen valmistautuu uuteen kauteen odottavaisin mielin. Tavoitteena on päästä heti talvikaudella jälleen hyvään harjoittelurytmiin.

– Odotan uutta kautta hyvillä mielin ja innokkaana. Toivon ja odotan saavani ehjän kauden, jotta pääsen taas treenaamaan ja pelaamaan täysillä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.