UUTISET

Kausi huipentuu mitalitaistoon Myyrmäessä

21.10.2022

Kausi huipentuu mitalitaistoon Myyrmäessä

Kansallisen Liigan sarjakausi huipentuu lauantai-iltana. Kierroksen panoksellisin ottelu pelataan Myyrmäessä, kun PK-35 Vantaa ja Åland United ratkaisevat keskinäisessä ottelussaan pronssimitalien kohtalon. Ottelu pelataan lauantaina 22.10. klo 18.15 Myyrmäen stadionilla.

PK-35 Vantaa lähtee ratkaisuotteluun takaa-ajoasemasta, sillä joukkue majailee sarjataulukossa neljäntenä. Piste-eroa kolmantena olevaan Åland Unitediin on kaksi pistettä, joten pelin henki on selvä. PK-35 Vantaa tarvitsee mitaleille noustakseen voiton, kun taas ahvenanmaalaisille riittäisi pronssimitaleihin pistejakokin.

Viime viikonloppuna PK-35 Vantaa avasi voittotilinsä mestaruussarjassa, kun HPS kaatui vieraskentällä selvin numeroin 0–4. Punamustien osumista vastasivat Wilma Forsblom, Netta Koso ja Ella Koivu. Neljäs osuma kirjattiin HPS:n omaksi maaliksi.

Åland United lähtee päätöskierroksella siis sarjan kolmannelta sijalta ja kahden pisteen etumatkalta takaa-ajajiinsa nähden. Ahvenanmaalaisten kausi on ollut kaksijakoinen, sillä kevät oli joukkueelle vaikea. Kesällä Åland United yltyi kuitenkin huimaan tulosvireeseen, joka on kantanut myös koko syksyn. Viimeksi kesäkuussa hävinnyt joukkue on ollut viime kuukausina Kansallisen Liigan kovavireisin ryhmä.

Myyrmäkeen Äland United saapuu neljän ottelun voittoputkessa. Mestaruussarjassa saarelaiset ovat voittaneet kolmesti ja pelanneet kerran tasan. Lisäksi väliin mahtuu voitokas Suomen Cupin loppuottelu, jossa Åland United kaatoi syyskuun puolivälissä HJK:n. Viime viikonlopun liigaottelussaan ahvenanmaalaiset voittivat kotonaan KuPSin lukemin 2–0. Saarelaisten osumista vastasivat Riikka Lilja ja Katherine Loferski.

PK-35 Vantaa ja Åland United ovat kohdanneet tänä vuonna jo kolmesti. Tammikuussa PK-35 Vantaa oli vahvempi Myyrmäki-hallissa pelatussa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa. 3–2-voitossa Punamustien maaleista vastasivat Karoliina Autio, Wilma Forsblom ja Vilma Hakala. Saarelaisilta osuivat Signy Aarna ja Monica Hagström. Toukokuussa ensimmäisessä liigakohtaamisessa Åland United sen sijaan katkaisi Punamustien seitsemän ottelun voittoputken 1–0-kotivoitollaan. Ottelun ainoan maalin viimeisteli Dana Leskinen. Kolmas kohtaaminen nähtiin elokuussa, jolloin PK-35 Vantaa piti 2-2-tasapelin turvin kiinni mestaruussarjan kotiedustaan. Punamustien maalintekijöinä kunnostautuivat Reetta Suomela ja Forsblom. Ahvenanmaalaisten maaleista sen sijaan vastasivat Olivia Ulenius ja Loferski.

Punamustien tämän kauden paras maalintekijä on ollut 11 osumaa viimeistellyt Autio. Forsblom on onnistunut maalinteossa kymmenen kertaa. Åland Unitedin tehokkain pelaaja on sen sijaan ollut Loferski 11 osumallaan.

PK-35 Vantaan kokoonpanosta puuttuvat ratkaisuottelussa varmuudella Rebecca Kindstedt, Emma Korkalainen, TIa-Maria Jaakonsaari ja aktiiviuransa tähän kauteen päättävä Velma Oikarinen. Viime otteluista sivussa ollut Autio sen sijaan palaa jälleen kokoonpanoon.

Hieno loppuhuipennus

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan on hienoa, että kausi huipentuu panokselliseen otteluun. Hän uskoo kauden saavan tunnelmallisen päätöksen.

– On tosi hienoa, että viimeisessä pelissä on vielä panosta. Se on selkeästi näkynyt myös harjoittelussa ja pelaajien tekemisessä. Uskon, että olemme valmiita tähän peliin. Myös kokoonpanotilanne on hyvä, sillä saamme näillä näkymin jalkeille täyden pöytäkirjallisen pelaajia, Väisänen sanoo.

– Pääsemme pelaamaan vielä kotikentällä iltavalaistuksessa, joten mikäs sen parempaa. Uskon, että tunnelmakin tulee olemaan hyvä.

PK-35 Vantaa pääsee ratkaisuotteluun viime viikonlopun HPS-voiton myötä hyvällä itseluottamuksella. Väisäsen mukaan pelissä oli paljon positiivisia asioita.

– HPS-pelissä pystyimme toteuttamaan haluttuja asioita. Olimme hyökkäyspäähän aktiivisia, mutta omaan päähän aukesi välillä vähän liikaa tilaa. Siitä pelistä haluamme ottaa mukaan peli-ilmeen ja taistelutahdon. Lisäksi tavoitteenamme on tuoda hyökkäyspelini vielä vähän lisää mausteita.

Åland United on tämän kauden kohtaamisten myötä Punamustille tuttu vastustaja. Molemmat joukkueet tuntevat toisensa vahvuudet hyvin.

– Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa saimme hyviä paikkoja. Teimme kaksi maalia, mutta meillä olisi ollut tilaisuutemme myös lisäosumiin. Sen sijaan meidän pitää siihen peliin nähden välttää yhä paremmin pallonmenetyksiä ja vastustajan vastahyökkäyksiä. Tarvittaessa meidän pitää olla nöyriä myös puolustamaan, Väisänen kertaa edellistä kohtaamista.

– Loferski on todella nopea pelaaja, joka on päässyt nyt hyvään vireeseen. Heidän maalivahtinsa Elaine Burdett on pelannut hyviä pelejä. Vahva puolustus on ehdottomasti heidän vahvuutensa. Åland Unitedille riittää tasapelikin, joten on kiinnostavaa nähdä, miten se vaikuttaa pelin luonteeseen. He ovat usein luottaneet vahvaan puolustamiseen, vastaiskuihin ja erikoistilanteisiin.

Väisänen peräänkuuluttaa etenkin kontrolloituja hyökkäyksiä. Etenkin Åland Unitedin keskuspuolustus on vahva, joten sitä ei hätiköidyillä ratkaisuilla murreta.

– Åland Unitedia vastaan pitää rakentaa laadukkaita maalintekopaikkoja. Kaikki perustuu laatuun ja selkeään ajatukseen siitä, mitä haetaan. Tärkeä asia on esimerkiksi se, milloin ja mihin pelaamme keskityksiä.

PK-35 Vantaa – Åland United pelataan lauantaina 22.10. klo 18.15 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettuina aikuisille 10 euroa ja lapsille (12–17-vuotiaat) sekä alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 5 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

ENNAKKOLIPUNMYYNTIIN TÄSTÄ

Portilta ostettaessa lipun hinta on aikuisille 12 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 7 euroa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot