UUTISET

Punamustat lauantaina HPS:n vieraaksi

14.10.2022

Punamustat lauantaina HPS:n vieraaksi

Taistelu Kansallisen Liigan pronssimitaleista huipentuu kauden viimeisillä kierroksilla. Takaisin mitalikantaan mielivä PK-35 Vantaa jatkaa kolmossijan jahtaamista vierasottelussa Helsingin Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan lauantaina 15.10. klo 15.00 Paloheinän tekonurmella.

PK-35 Vantaa on sarjassa neljäntenä, kun pelaamatta on vielä kaksi ottelua. Eroa kolmantena olevaan Åland Unitediin on kaksi pistettä. Pronssimitalit ovat kuitenkin täysin Punamustien omissa jaloissa, sillä viimeisistä mitaleista taistelevat joukkueet kohtaavat toisensa sarjakauden päätöskierroksella Myyrmäessä. Näin ollen kuusi pistettä toisi Punamustille varmuudella mitalit kaulaan.

Runkosarja päättyi PK-35 Vantaan osalta voitokkaasti, mutta mestaruussarja on ollut joukkueelle vaikeampi. Kolmen pelatun ottelun jälkeen PK-35 Vantaa jahtaa yhä ensimmäistä täyttä pistepottiaan. Edellisestä ottelusta jäi tosin joukkueelle yhdestä sarjapisteestä huolimatta hyvä maku, kun Ella Koivu nosti lisäajan tasoituksellaan Punamustat tasoihin HJK:n vieraana.

HPS sen sijaan majailee sarjataulukossa kuudentena. Toisin kuin Punamustilla, HPS:llä ei ole enää viimeisissä otteluissaan panosta. Teoriassa vihreäpaidoilla olisi vielä mahdollisuus nousta viidenneksi, mutta se vaatisi selkeästi heikomman maalieron vuoksi kahta epärealistisen suurinumeroista voittoa. HPS voi siis lähteä kahteen viimeiseen otteluunsa panoksetta vapautunein mielin.

HPS on hävinnyt kaikki tähän mennessä pelaamansa kolme mestaruussarjan ottelua lukemin 03. Edellisessä ottelussaan syyskuun loppupuolella helsinkiläiset kärsivät tappion Åland Unitedin vieraana Ahvenanmaalla.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti tällä kaudella. Huhtikuun lopussa PK-35 Vantaa oli Myyrmäessä Sanna Saarisen ja Reetta Suomelan osumilla vahvempi lukemin 21. Vihreiden jääkärien ainokaisesta vastasi tuolloin Oona Jääskeläinen. Heinäkuussa PK-35 Vantaa painoi Paloheinässä päälle täydet 90 minuuttia, mutta ei kyennyt murtamaan kotijoukkueen puolustusta. Aino Lehtinen sen sijaan onnistui maalinteossa rangaistuspotkun jälkitilanteessa, ja HPS vei voiton lukemin 10.

PK-35 Vantaan tämän kauden paras maalintekijä on ollut 11 liigamaalia tehtaillut Karoliina Autio. Taustatukea on antanut etenkin yhdeksän kertaa osunut Wilma Forsblom. HPS:n tehokkain pelaaja on sen sijaan ollut Oona Jääskeläinen, joka on onnistunut maalinteossa seitsemän kertaa.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat lauantaina varmuudella Emma Korkalainen, Velma Oikarinen ja Rebecca Kindstedt. Tia-Maria Jaakonsaaren pelaaminen on vielä epävarmaa. Viime ottelusta sivussa ollut Elina Mankki sen sijaan palaa jälleen kokoonpanoon.

Hyvät lähtökohdat mitalitaistoon

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa pääsee kauden ratkaisupeleihin hyvistä lähtökohdista. Mitali on omissa jaloissa ja joukkueen terveystilanne on hyvä.

Olemme saaneet parsittua joukkueen kasaan ja päässeet taas harjoittelemaan isommalla ryhmällä. Pelaajat ovat olleet harjoituksissa tosi aktiivisia ja joukkueessa on hyvä fiilis. Se näkyy kaikessa tekemisessä, että viimeisissä peleissä on vielä panosta, Väisänen sanoo.

Lauantai-iltapäivän vastustaja HPS on Punamustille tältä ja viime kaudelta tuttu vastustaja. Väisäsen mukaan helsinkiläisten mestaruussarjan peliesitykset ovat olleet parempia kuin tulokset antavat ymmärtää.

 – HPS on ollut kotonaan vahva. HJK:ta vastaan he pelasivat hyvän aktiivisen pelin, vaikka hävisivät lopulta 03. He näyttivät myös Ahvenanmaalla, että he pyrkivät edistämään peliä, pitämään palloa ja prässäämään kovaa. He ovat saaneet keskittyä syksyllä rauhassa pelin kehittämiseen, joten he varmasti jatkavat samalla tavalla.

PK-35 Vantaan ja HPS:n runkosarjakohtaamisessa pisteet menivät tasan 33. Punamustille on jäänyt hampaankoloon etenkin heinäkuussa Paloheinässä pelatusta vierasottelusta.

Olimme silloin liikkeellä tosi vajaalla ryhmällä – olin itsekin sairaana kotona – joten nyt lähtökohdat ovat hieman erilaiset, Väisänen toteaa.

Edellisessä keskinäisessä ottelussa pääsimme yli 50 kertaa murtautumisalueille ja saimme 18 kulmapotkua, mutta taululle jäi silti nolla maalia. Olemme käyneet sitä paljon läpi, joten toivottavasti pääsemme nyt selvästi paremmin murtautumaan ja päättämään hyökkäyksiä.

Yksittäisistä pelaajista Väisänen nostaa esiin HPS:n kokeneen kapteenin, viime vuosikymmenen alkuvuosina myös PK-35 Vantaata edustaneen Aino Lehtisen.

Aino on ollut heille tärkeä pelaaja keskikentällä. Hän tuo peliin paljon vahvuutta ja kokemusta. Lisäksi Aino näyttää hyvää mallia nuoremmille pelaajille. Kuten edellisessä kohtaamisessa näimme, kova puolustaminen ja oman maalin suojeleminen ovat HPS:llä muutenkin hyvällä tasolla.

HPS–PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 15.10. klo 15.00 Paloheinän tekonurmella.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot