UUTISET

Perjantaina huippuottelu kotiyleisön edessä

14.9.2022

Perjantaina huippuottelu kotiyleisön edessä

Punamustien pelit jatkuvat perjantaina kotiyleisön edessä todellisella huippuottelulla. Sarjakolmonen PK-35 Vantaa saa silloin vieraakseen sarjaa johtavan Kuopion Palloseuran. Ottelu pelataan perjantaina 16.9. klo 18.30 Myyrmäen stadionilla.

Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut PK-35 Vantaa säilytti asemansa mestaruussarjan ensimmäisellä kierroksella. Joukkue päätyi viime perjantaina kotonaan 0-0-pistejakoon Pallokerho-35:ttä vastaan. Myös neljäntenä oleva Åland United pelasi kuitenkin oman ottelunsa tasan, joten piste-ero säilyi kolmessa pisteessä.

KuPS sen sijaan onnistui kasvattamaan sarjajohtoaan. Savolaiset kaatoivat HPS:n lukemin 3-0. Osumista vastasivat Lavdije Begolli, Oona Siren ja omaan verkkoon osunut HPS-pelaaja. Täyden pistepotin myötä KuPS venytti piste-eronsa sarjakakkoseen kuuteen pisteeseen. Kuopiolaiset tarvitsevat siis vielä seitsemän pistettä sinetöidäkseen mestaruutensa.

Perjantai-illan kohtaaminen on joukkueille jo kauden kolmas keskinäinen ottelu. Toukokuussa PK-35 Vantaa vei siihen asti puhtaalla pelillä edenneiden joukkueiden kohtaamisen nimiinsä lukemin 2-1. Punamustien osumista vastasivat Elina Mankki ja Karoliina Autio. KuPSin osumasta sen sijaan vastasi Aino Kröger. Elokuussa Kuopiossa avausjakso edettiin maalittomasti tasatahtiin, mutta jälkimmäisellä jaksolla KuPS rokotti Punamustia peräti seitsemän kertaa. Tuosta kohtaamisesta on jäänyt Punamustien pelaajille varmasti paljon hampaankoloon.

PK-35 Vantaan tämän kauden paras maalintekijä on ollut 11 osumaa tehtaillut Autio. Taustatukea on antanut etenkin yhdeksän kertaa osunut Wilma Forsblom. KuPSin ykköstykkejä ovat sen sijaan olleet 24 maalia laukonut Begolli ja 21 kertaa osunut Gentjana Rochi.

Kokoonpanosta varmuudella sivussa Emma Korkalainen, Rebecca Kindstedt, Velma Oikarinen, Tia-Maria Jaakonsaari, Autio ja Sanna Porali. Lisäksi Vilma Hakalan, Sinna Suuriniemen ja Jenna Rantasen pelikunto on vielä epävarmaa. Myös Roosa Bröijerin tilannetta seurataan vielä. Viime ottelusta sivussa olleet Reetta Suomela ja Anna Vlasoff sen sijaan palaavat jälleen kokoonpanoon.

Pidempiä pallonhallintajaksoja

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa pyrkii jatkamaan viime perjantain kaltaisia nousujohteisia otteitaan. Maalittomassa Pallokerho-35 -tasapelissä avausjakso oli Punamustilta nihkeä, mutta toisella jaksolla joukkue otti kenttätapahtumat komentoonsa.

– Viime pelissä pystyimme parantamaan peliämme toiselle jaksolle. Paremmasta peli-ilmeestä huolimatta meille jäi kuitenkin vielä parannettavaa ihan huippupaikkojen luomisessa ja viimeistelyssä. Sairastelujen ja loukkaantumisten vuoksi olemme pelanneet viime pelit pienellä ryhmällä, mutta toivottavasti saamme hiljalleen pelaajia taas takaisin sairastuvalta, Väisänen sanoo.

Sarjakärki KuPS on Punamustille tuttu vastustaja, sillä joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa on esiintynyt kuopiolaisia vastaan yhtä 45-minuuttista lukuun ottamatta hyvin.

– Olemme pelanneet KuPSia vastaan kolme hyvää jaksoa ja yhden erittäin huonon jakson. Tunnemme KuPSin vahvuudet hyvin, ja meidän pitää pystyä vastaamaan heidän kovuuteensa etenkin kaksinkamppailuissa. Sen kautta saamme myös rohkeutta olla pelissä mukana ja uskaltaa pelata sitä peliä, johon pelaajamme pystyvät, Väisänen linjaa.

– Meidän pitää pystyä pidempiin hyökkäyksiin ja pallonhallintajaksoihin kuin edellisissä KuPS-peleissä. Olemme pystyneet avaamaan ja rakentamaan peliä, mutta meidän pitää olla parempia pelin viemisessä hyökkäyspuoliskolle.

Kentällä on perjantai-iltana kaksi joukkueellista Kansallisen Liigan huippupelaajia. Vierasjoukkueesta Väisänen nostaa esiin syyskuussa Helmarien mukana olleet Emma Peuhkurisen ja Sirenin sisarukset Oonan ja Emmin.

– KuPS on joka osa-alueella vahva joukkue, ja muutama heidän pelaajistaan pääsi ansaitusti myös A-maajoukkueeseen. Se osoittaa, että kotimaisesta sarjastakin voi ponnistaa maajoukkueeseen. Lisäksi molemmilla joukkueilla on riveissään myös U23-maajoukkuepelaajia, joten luvassa o tasokas kohtaaminen.

PK-35 Vantaa – KuPS pelataan perjantaina 16.9. klo 18.30 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat etukäteen ostettuina aikuisille 10 euroa ja lapsille (12-17-vuotiaat) sekä alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 5 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

ENNAKKOLIPUNMYYNTIIN PÄÄSET TÄSTÄ

Portilta ostettaessa liput maksavat aikuisille 12 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 7 euroa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot