UUTISET

PK-35 Vantaa vahvempi punamustien kohtaamisessa

28.8.2022

PK-35 Vantaa vahvempi punamustien kohtaamisessa

Kansallisen Liigan runkosarja päättyi PK-35 Vantaan osalta voitokkaasti. Punamustien kohtaamisessa nähtiin useampia käänteitä ja viisi maalia. PK-35 Vantaa oli kuitenkin lopulta vahvempi ja varmisti kotietunsa yläloppusarjaan.

Ottelu päästiin pelaamaan hienossa loppukesän säässä, kun aurinkoisessa Pihlajamäessä hätyyteltiin lähes hellelukemia. Kentän puolella kamppailun käsikirjoitus oli varsin selkeä, kun PK-35 Vantaa otti pallonhallintaa alusta lähtien itselleen. Kotijoukkue Pallokerho-35 sen sijaan tyytyi suosiolla vetäytymään asemiinsa ja odotti tilaisuuksia pallonriistojen jälkeisiin nopeisiin hyökkäyksiin.

Ottelun maalihanat aukesivat 14. minuutilla sivuvapaapotkutilanteessa. PK-35 Vantaa pelasi vapaapotkun lyhyenä ja Wilma Forsblom pääsi tarjoilemaan keskityksen rangaistusalueelle. Keskitys tavoitti taka-alueelta Roosa Toivasen, joka puski lähietäisyydeltä tolppaan. Toivanen ehti kuitenkin ensimmäisenä irtopalloon ja tuikkasi pelivälineen maalin edustalta verkon perukoille.

Avausjakson puolivälissä vieraat hyökkäsivät oikealta laidalta. Ella Koivu pääsi tarjoilemaan matalan keskityksen maalille ja Reetta Suomela pääsi yrittämään takatolpalta, mutta Pallokerho-35:n maalia vartioinut Tanja Kotoaro onnistui vangitsemaan pelivälineen.

Pelin painopiste oli pääasiassa keskialueella ja todella vaaralliset maalintekopaikat olivat avausjaksolla harvassa. Harvat paikat kuitenkin hyödynnettiin tehokkaasti molemmissa päissä. 41. minuutilla PK-35 Vantaa pääsi onnistuneen prässin jälkeen riistämän pallon vastustajan kenttäpuoliskolla ja Roosa Bröijer yritti maalintekoa noin 25 metristä. Kotoaro torjui laukauksen alakulmasta, mutta irtopallo jäi maalin edustalle. Tia Painilainen oli tilanteessa hyvin hereillä ja siirsi pelivälineen lähietäisyydeltä maaliin. Osuma oli Painilaiselle kauden ensimmäinen.

Pallokerho-35 nousi kuitenkin heti minuuttia myöhemmin jälleen maalin päähän. Olivia Kåhre pääsi nousemaan oikealta laidalta ja pelasi lopulta poikittaissyötön rangaistusalueen rajalla. Syöttö tavoitti Krista Hakalan, joka sai ensimmäisen kosketuksensa turvin jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan pallon takakulmaan. Kavennusmaalin myötä tauolle lähdettiin siis PK-35 Vantaan 1-2-johtolukemissa.

Toinen jakso käynnistyi varsin rauhallisissa merkeissä, kunnes kotijoukkue sai kulmapotkun 51. minuutilla. Kulmapotku tavoitti maalinedusruuhkasta Kåhren, joka pääsi puskemaan pallon puolustavien pelaajien yli verkon perukoille. Vieraiden vahva aloitus ja kahden maali johto kuivui siis kokoon vajaassa kymmenessä minuutissa.

Toisen takaiskumaalin jälkeen Pallokerho-35 sai hieman otetta kenttätapahtumista, mutta selkeille maalintekopaikoille pääseminen oli kotijoukkueelle vaikeaa. Pihlajamäen kesäillassa nähtiinkin lopulta enemmän hyödynnettyjä kuin hukattuja maalipaikkoja.

Pelin jälkimmäisen jakson saavuttaessa puolivälinsä ote alkoi siirtyä jälleen vahvemmin vieraille. Pelaajavaihtojen myötä PK-35 Vantaa sai kentälle lisää virtaa. Sen myötä myös pelin painopiste alkoi valua hiljalleen Pallokerho-35:n kenttäpuoliskolle.

Loppua kohden kasvanut paine tuotti lopulta tulosta 88. minuutilla. Toivanen antoi keskiviivalta pitkän pystypallon, jonka Forsblom jatkoi päällään eteenpäin. Jatko tavoitti lopulta päätyrajalta Sinna Suuriniemen, joka nosti pallon ensimmäisellä kosketuksellaan maalille.  Pallokerho-35:n maalivahti Kotoaro ei kyennyt vangitsemaan palloa vaan pudotti sen käsistään lähes maaliviivalle. Tilanteeseen ehti ensimmäisenä Reetta Suomela, joka pääsi ohjaamaan pelivälineen maaliviivan yli. Osuma oli Suomelalle kauden neljäs.

Kamppailun lisäajalla nähtiin vielä ikävä tilanne, kun vieraiden Bröijer sai törmäystilanteessa rajun iskun päähänsä. Ottelu päättyi törmäyksestä seuranneeseen pelikatkoon ja Bröijer kuljetettiin ambulanssilla jatkotutkimuksiin. Myöhemmin illalla saatiin onneksi huojentavia uutisia, että rajun näköisessä tilanteessa vältyttiin suuremmilta vammoilta.

Pihlajamäessä päädyttiin siis PK-35 Vantaan 2-3-vierasvoittoon. Kolmen pisteen myötä PK-35 Vantaa piti kiinni runkosarjan kolmossijastaan ja varmisti kotiedun yläloppusarjaan. Pallokerho-35 sen sijaan sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja jatkaa pelejään niin ikään yläloppusarjassa.

Hyvät lähtökohdat yläloppusarjaan

PK-35 Vantaan päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan runkosarjan päätösottelusta muodostui lopulta melko odotetunlainen. Etenkin avausjaksolla vierasjoukkueella oli hyvä ote kenttätapahtumista.

 – Saimme pallonhallintaa ja pystyimme kontrolloimaan peliä. Tavoitteenamme oli rakentaa rauhassa tilanteita ja löytää ylivoimia. 1-2-maaliin johtanut tilanne sen sijaan oli oikeastaan vastustajan ainoa paikka avausjaksolla, Väisänen sanoi.

 – Keskialueen prässimme ei kuitenkaan ollut avausjaksolla riittävän hyvää ja hävisimme liian paljon tilanteita Puhuimme siitä myös tauolla kopissa.

Pallokerho-35 onnistu iskemään kavennusosuman vielä ennen taukoa ja nousi toisen jakson alussa tasoihin. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaalla oli muuten hyvä kontrolli kenttätapahtumiin, mutta toisen jakson alkuun osui heikompi vaihe. Vierasjoukkue osoitti kuitenkin henkistä kanttiaan ottamalla ottelun loppua kohden uudelleen hallintaansa.

 – Tauon jälkeen olimme vähän liikaa odottavalla kannalla ja peli alkoi kääntyä kotijoukkueelle. Kun Pallokerho-35 sai vielä tasoituksestaan energiapiikin, oli meillä sen jälkeen hetken aikaa vaikeaa rakentaa järkeviä hyökkäyksiä. Jouduimme pelaamaan vähän suoraviivaisia palloja pystyyn. Niitäkin pitää joskus pelata, ja tähän peliin ne sopivat hyvin, Väisänen totesi.

 – Vaikeamman vaiheen jälkeen maltoimme luoda ylivoimia alakertaan ja saimme pelin taas haltuumme. Kaikki pelaajamme pelasivat tänään hyvin, mutta vaihtojen myötä saimme kentälle vielä lisää energiaa. Sen myötä saimme taas tilanteita ja lopussa tarvitun voittomaalin.

Väisäsen mukaan oli tärkeää päättää runkosarja voittoon. Se takaa Punamustille hyvät lähtöasetelmat jatkopeleihin ja syksyn mitalitaistoon.

 – Meillä oli kesätauon jälkeen haastava jakso, jonka aikana meillä oli paljon loukkaantumisia ja sairastelua. Siihen nähden voimme olla tämän hetken kolmanteen sijaan tyytyväisiä. Voiton myötä pääsemme nyt mukavista asemista taistelemaan mitaleista.

Punamustien pelit jatkuvat Kansallisen Liigan yläloppusarjassa, joka potkaistaan käyntiin syyskuussa. Yläloppusarjan otteluohjelma julkaistaan heti sen valmistuttua.

Pallokerho-35 – PK-35 Vantaa 2-3 (1-2)

14´ 0-1 Roosa Toivanen

41´ 0-2 Tia Painilainen

42´ 1-2 Krista Hakala

52´ 2-2 Olivia Kåhre

88´ 2-3 Reetta Suomela

Avauskokoonpano:

5 Eerika Appelqvist

8 Reetta Suomela

10 Wilma Forsblom (90´ Vilma Hakala)

12 Irea Virtanen Espejo

13 Sanna Saarinen

14 Sinna Suuriniemi

18 Jenni Huttunen (66´ Tia-Maria Jaakonsaari) (88´ Tuulia Mikkola)

25 Tia Painilainen

26 Roosa Toivanen

28 Roosa Bröijer

29 Ella Koivu (66´ Elina Mankki)

Vaihtopelaajat:

7 Vilma Hakala

11 Elina Mankki

21 Tia-Maria Jaakonsaari

23 Tuulia Mikkola

96 Jenna Rantanen

PK-35 TV: Punamustien Reetta Suomelan ja Tia Painilaisen mietteet Pihlajamäestä haetusta vierasvoitosta

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot