UUTISET

Punamustien sarjapelit jatkuvat sunnuntaina Oulussa

16.7.2022

Punamustien sarjapelit jatkuvat sunnuntaina Oulussa

Kansallisen Liigan poikkeuksellisen pitkä kesätauko on vihdoin ohi ja taistelu sarjapisteistä jatkuu sunnuntaina. PK-35 Vantaa palaa tauolta kauden pisimmän pelimatkan merkeissä, kun edessä on vierasottelu Oulu Nice Socceria vastaan. Ottelu pelataan sunnuntaina 17.7. klo 13.00 Raatin stadionilla.

PK-35 Vantaa jatkaa pistejahtiaan sarjataulukon toiselta sijalta. Joukkue pelasi vahvan kevätkauden ja alkukesän, sillä se on kärsinyt tämän kauden Kansallisessa Liigassa vain kaksi pistemenetystä. Piste-eroa sarjakärkeen on kahdeksan pistettä, mutta piikkipaikalla oleva KuPS on pelannut kaksi ottelua Punamustia enemmän.

Kesätaukoa edeltävissä otteluissaan PK-35 Vantaa otti Myyrmäessä kotivoitot FC Hongasta ja NJS:stä. Punamustien toukokuu päättyi kahteen maalittomaan otteluun, mutta kesäkuussa myös maalihanat aukesivat. NJS kaatui maalein 5-0 ja FC Honka jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 3-2.

Sarjanousija ONSin on sen sijaan ollut haastava. Joukkue majailee sarjataulukossa toiseksi viimeisenä vain neljä pistettä keränneenä. Oululaisten sarjapisteet ovat tulleet toukokuun lopun peräkkäisistä otteluista. Ensin ONS tasasi kotonaan pisteet HPS:n kanssa maalittomin tasalukemin ja viikkoa myöhemmin se haki todella arvokkaan 0-1-vierasvoiton NJS:stä. Päävastustajaa vastaan napattu kolmen pisteen potti nosti samalla ONSin pois suoran putoajan paikalta.

Oululaisjoukkueella on ollut vaikeaa molemmissa päissä kenttää. Maalinteossa ONS on onnistunut tällä kaudella vasta viidesti, mutta sen oma verkko on heilunut 39 kertaa. Jälkimmäistä tilastoa rumentavat etenkin kahden viime ottelun tylyt tappiolukemat. ONS taipui ensin HJK:n vieraana lukemin 6-0 ja hävisi sitten kotonaan KuPSille maalein 1-9.

PK-35 Vantaa ja ONS kohtasivat jo sarjakauden avauskierroksella maaliskuun lopussa. Tuolloin kotijoukkue oli Myyrmäessä vahvempi lukemin 2-1. Ottelu eteni alusta lähtien vahvasti Punamustien komennossa ja kotijoukkue karkasi Netta Koson ja Karoliina Aution osumille kahden maalin karkumatkalle. ONS sai kuitenkin ottelun ainoan vaarallisen hyökkäyksensä seurauksena rangaistuspotkun, josta Tiia Pohjanen laukoi oululaisten kavennusosuman.

PK-35 Vantaan tämän sarjakauden paras maalintekijä on ollut seitsemän kertaa osunut Autio. Maalimäärä oikeuttaa Kansallisen Liigan maalipörssissä jaettuun kolmanteen sijaan. ONSin tämän kauden sarjaosumista ovat vastanneet kolmesti osunut Sara Sievistö ja kaksi maalia tehtaillut Pohjanen.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat sunnuntaina varmuudella Emma Korkalainen, Irea Virtanen Espejo, Ella Koivu ja Elina Mankki. Rebecca Kindstedt on palannut jo harjoituksiin, mutta hän ei matkaa joukkueen mukana vielä Ouluun. Lisäksi Tuulia Mikkolan pelaaminen on vielä epävarmaa. Punamustien tuorein sopimuspelaaja Tia-Maria Jaakonsaari sen sijaan on heti edustuskelpoinen ja mukana ONS-vieraspelissä.

Innolla takaisin tosipeleihin

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan joukkue on jo odottanut sarjapelien jatkumista. Kesäkuulta siirretyn ONS-ottelun myötä PK-35 Vantaa palaa tosipeleihin viikkoa muita aikaisemmin.

 – On mukavaa jatkaa pelejä viikkoa muita aikaisemmin. Tämä on ollut tosi pitkä pelaamaton jakso sarjakauden keskellä. Pieni tauko teki totta kai hyvää ja sen jälkeen olemme saaneet alla kaksi hyvää harjoitusviikkoa, mutta yhtään tätä pidempää taukoa emme olisi kaivanneet. Toivottavasti joukkue on henkisesti latautunut ja myös fyysisesti valmiina tähän peliin, Väisänen sanoo.

Oululaisten sarjakausi on ollut vaikea ja etenkin kahden viime ottelun rumat tappiolukemat ovat varmasti olleet joukkueelle raskaita. Väisäsen mukaan ONSilla on kuitenkin yhä edellytyksiä parempaan.

– ONS pelasi ennen kesätaukoa kaksi kovaa peliä. He haluavat tehdä asioita tietyllä tavalla ja joukkue hakee vielä identiteettiään. Kaikki asiat eivät ole vielä loksahtaneet paikoilleen, mutta ONS ei varmasti ole vielä näyttänyt parasta osaamistaan. Joukkueessa on paljon potentiaalisia nuoria pelaajia, Väisänen muistuttaa.

 – ONS on joutunut puolustamaan peleissään tosi paljon, minkä myötä he ovat varmasti myös kehittyneet siinä kauden edetessä. He puolustavat syvällä ja tukkivat rangaistusaluetta tiukasti. Vaikka heille on mennyt paljon maaleja omiin, he ovat myös pystyneet estämään joidenkin tilanteiden syntymistä.

Joukkueet majailevat eri päissä sarjataulukkoa, mutta Väisänen muistuttaa ONSin pitäneen loppulukemat maltillisia Myyrmäessä. Punamustien leirissä ei voida tuudittautua helppoon Oulun-reissuun.

 – Emme voi missään tapauksessa tuijottaa ONSin viime pelien tuloksia. Sarja-avauksessa veimme peliä, mutta loppulukemat olivat vain 2-1. Molemmat joukkueet ovat varmasti kehittyneet sen jälkeen. Meidän pitää pystyä parempaan suoritukseen kuin viimeksi ONSia vastaan.

ONS – PK-35 Vantaa pelataan sunnuntaina 17.7. klo 13.00 Raatin stadionilla Oulussa.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot