UUTISET

Punamustien välitilinpäätös

3.6.2022

Punamustien välitilinpäätös

Kansallisen Liigan runkosarja saavutti viime viikonloppuna puolivälinsä. Yhdeksän pelatun ottelukierroksen jälkeen PK-35 Vantaa majailee sarjassa toisena. Ainoastaan kaksi pistettä enemmän kerännyt KuPS onnistui kevätkierroksella Punamustia paremmin. Lisäksi savolaiset ovat ehtineet pelata jo yhden syyskierroksen ottelun.

Punamustien kevätkierros hipoi täydellisyyttä, sillä joukkue keräsi 22 mahdollisesta 27 pisteestä. Kausi alkoi peräti seitsemällä peräkkäisellä voitolla, mikä oli PK-35 Vantaan liigahistorian uusi voittoputkiennätys. Kahdessa kevätkierroksen viimeisessä ottelussa PK-35 Vantaa jäi kuitenkin voitoitta ja maaleitta. Kokonaisuudessaan alkukausi on kuitenkin ollut erinomainen.

Punamustien välitilinpäätöksessä pureudutaan alkukauden tilastoihin, kevään vahvimpiin pelillisiin kulmakiviin ja yksilötason suurimpiin onnistujiin.

Alkukausi numeroina

PK-35 Vantaa on kerännyt alkukauden ajan pisteitä vakuuttavalla 2,44 pisteen keskiarvolla ottelua kohden. Pistemenetyksiä joukkue on kokenut vasta kaksi – yhden tasapelin ja yhden tappion.

PK-35 Vantaa on laukonut keskimäärin 13,6 kertaa ottelua kohden. Alle kymmenen laukauksen se on jäänyt vain otteluissa KuPSia ja Åland Unitedia vastaa. Maalia kohti PK-35 Vantaa on laukonut keskimäärin seitsemän kertaa ottelua kohden. Kaikista laukauksista 51 % on suuntautunut maalia kohti, mikä kertoo siitä, että PK-35 Vantaa on malttanut rakentaa laadukkaita tilanteita ja päässyt laukomaan hyviltä maalintekopaikoilta. Prosenttiosuus oli pitkään jopa lähes kymmenen prosenttiyksikköä parempi, mutta kevätkierroksen kaksi viimeisintä ottelua laskivat lukemaa huomattavasti.

Vastustajat sen sijaan ovat laukoneet Punamustien maalia kohti yhteensä 22 kertaa eli 2,44 kertaa ottelua kohden. Maalia kohti suuntautuneista laukauksista lähes kolmasosa nähtiin kevätkierroksen päätösottelussa Pallokerho-35:ttä vastaan. Muut vastustajajoukkueet eivät ole yltäneet yli kolmeen maalia kohti suuntautuneeseen laukaukseen.

Maalipaikkojen määrään ja laatuun perustuva maaliodottama vastaa hyvin Punamustien alkukauden tuloksia. PK-35 Vantaan maaliodottama on ollut keskimäärin 1,92 maalia ottelua kohden. Lukema putosi alle kahden maalin kevätkierroksen kahden viimeisen ottelun myötä. Vastustajien maaliodottama on ollut 0,91 eli alle maalin ottelua kohden. PK-35 Vantaan toteutunut maalimäärä on noin yhden maalin odottamaa pienempi. Päästettyjä maaleja joukkueella on kaksi osumaa odottamaa vähemmän.

Vaikka PK-35 Vantaa on joiltain osin suoraviivaistanut pelaamistaan ja tuonut siihen uusia elementtejä, pallonhallinta on ollut yhä yksi joukkueen tutuista kulmakivistä. PK-35 Vantaa on pitänyt pelivälinettä hallussaan keskimäärin 58 % peliajasta. Suurimmillaan lukema on ollut sarja-avauksessa ONSia vastaan, kun pallo oli Punamustien hallussa peräti 71-prosenttisesti.

Tuttujen vahvuuksien lisäksi PK-35 Vantaa on pärjännyt kuluvalla kaudella myös kaksinkamppailutilastoissa aiempaa paremmin. Joukkue on voittanut alkukauden aikana 51 % kamppailutilanteistaan. Vaikka lukema on tasainen ja neljässä viimeisimmässä ottelussaan PK-35 Vantaa on hävinnyt kaksinkamppailutilaston, on joukkue onnistunut voittamaan nimenomaan otteluiden kannalta tärkeimpiä tilanteita ja pärjännyt kriittisten alueiden vääntötilanteissa hyvin.  Kauden toistaiseksi väkevin kaksinkamppailusuoritus nähtiin huhtikuun kotiottelussa Ilvestä vastaan, kun PK-35 Vantaa voitti peräti 63 % kamppailutilanteista.

Alkukauden vahvimmat pelilliset trendit

Kenties silmiinpistävin asia PK-35 Vantaan vahvan alkukauden taustalla on ollut toimiva puolustuspeli. Punamustien verkkoon on tehty alkukauden aikana vain seitsemän maalia. Takaiskuomista kolme on tullut erikoistilanteista, joten pelitilannemaaleja PK-35 Vantaa on päästänyt sarjapeleissä vain neljä.

 – Yksilöt ovat ottaneet enemmän vastuuta, ja kun yksilöt puolustavat hyvin, myös linja toimii paremmin. Hyvä puolustuspeli on seurausta yksittäisten pelaajien, linjojen ja koko joukkueen kollektiivisesta toiminnasta, päävalmentaja Jari Väisänen sanoo.

Toimivan prässipelin ja tiiviissä puolustusmuodossa puolustamisen lisäksi PK-35 Vantaa on onnistunut myös kitkemään vastustajiensa nopeita vastahyökkäyksiä pois pelistä.

 – Usein olemme onnistuneet hidastamaan vastustajan hyökkäyksiä ja asettuneet sen jälkeen tiiviiseen puolustusmuotoon. Tässä onnistuimme hyvin esimerkiksi KuPS- ja HJK-peleissä. Puolustamisessa pitää olla uskallusta ja rohkeutta, mutta samalla pitää pelata tilanteen mukaan järkevästi.

Väisäsen mukaan yksi suuri syy parantuneeseen puolustuspeliin on pelaajien fyysinen kunto. Punamustien joukkue on viime kautta paremmassa kunnossa, minkä ansiosta pelaajat jaksavat tehdä myös puolustustyötä aiempaa paremmin.

 – Olemme keskittyneet fysiikkapuolella enemmän myös voimaharjoitteluun, mikä on näkynyt kentällä. Tilannekovuus on noussut tällä kaudella harjoituksissa uudelle tasolle. Olemme korostaneet sitä talvella tosi paljon, mikä on näkynyt nyt myös peleissä. Jalkapallossa sallitaan nykyään yhä enemmän fyysisyyttä ja käsien käyttöä. Nyt olemme ehkä itsekin siihen valmiimpia kuin aikaisemmin.

Toinen hyvin toiminut pelin osa-alue on ollut tilanteenvaihtopelaaminen eli se, miten joukkue toimii pallonriistojen tai –menetysten jälkeen. Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa on reagoinut tilanteisiin hienosti.

 – Kaksi viimeisintä peliä eivät olleet yhtä hyviä, mutta kokonaisuutena olemme saaneet tänä vuonna enemmän myös nopeita hyökkäyksiä ja niistä jopa maaleja. Lisäksi olen ollut tyytyväinen siihen, että meillä on ollut aina useampia pelaajia tekemässä juoksuja ylöspäin, sillä se tuottaa aina vastustajalle ongelmia.

Väisäsen mukaan joukkue lukee hyvin pelin rytmiä ja tunnistaa eri tilanteissa, onko nopean vai hitaan hyökkäyksen aika.

 – On tärkeää, että pelaajat osaavat tunnistaa, milloin kannattaa mennä kovaa eteenpäin ja milloin taas riski pallon menettämiseen on liian suuri. Siinä olemme parantaneet paljon. Puhuimme koko talven siitä, mitä tarkoittaa pitää pallosta huolta. Siitä aiheesta olemme käyneet läpi kymmeniä ja taas kymmeniä videoklippejä, Väisänen kertoo.

Erikoistilanteet eivät ole aikaisempina vuosina lukeutuneet Punamustien vahvuuksiin. Joukkue ei ole kyennyt luomaan niissä itse riittävästi uhkaa hyökkäyspäähän ja vastaavasti sen oma verkko on heilunut erikoistilanteissa liian usein. Tällä kaudella myös erikoistilannepelaaminen on ollut molempiin suuntiin parempaa.

 – Emme ole harjoitelleet erikoistilanteita enempää kuin aikaisemmin, mutta olemme saaneet niihin tilanteisiin lisää tahtoa ja päättäväisyyttä. Pääpeliä olemme sen sijaan harjoitelleet paljon. Roosa Toivanen ja Rebecca Kindstedt ovat vahvoja erikoistilannepelaajia ja tuovat paljon pääpelivoimaa myös hyökkäyspäähän.

Yksilötasolla lukuisia onnistujia

Punamustien riveistä on löytynyt mallikkaan alkukauden aikana runsaasti yksilötason onnistujia. Koko puolustuslinja on toiminut mallikkaasti ja keskikenttäpelaajien yhteispelillä on ollut suuri merkitys joukkueen menestyksessä. Pitkään PK-35 Vantaan runkopelaajiin lukeutuneet Sanna Saarinen ja Roosa Bröijer ovat jälleen olleet joukkueen näkyvimpiä hahmoja. Tolppien välissä Velma Oikarinen ja Irea Virtanen Espejo ovat jakaneet vastuuta. Kaksikosta jälkimmäinen on pelannut uransa ensimmäisellä liigakaudella jo kolme nollapeliä.

Lukuisten onnistujien joukosta päävalmentaja Jari Väisänen nostaa esiin muutamia nimiä.

Roosa Toivanen & Rebecca Kindstedt

”Topparipari on pelannut hyvin yhteen ja tukenut toisiaan. Molemmat ovat vahvoja maalin edessä, mutta he ovat myös pystyneet tukemaan hyvin pelanneita laitapuolustajia. Alakerran pelaajat ovat meillä aina tärkeässä roolissa myös pelin avaamisessa, rakentamisessa ja jopa murtautumisessa. Ei siis ole ihme, että molemmilla toppareilla on kovat syöttömäärät ja –prosentit. Topparit pystyvät liikkumaan laajasti jopa ympäri kenttää, kun muut pelaajat ympärillä ymmärtävät paikanvaihtojen ja paikkaamisen merkityksen.”

Karoliina Autio

”Nostin jo kausiennakossa ”Karkin” yhdeksi pelaajaksi, jota kannattaa seurata. Hän on saanut tällä kaudella ison mahdollisuuden ja vastannut huutoon hyvin. Karkki on erittäin vahva boxipelaaja ja hän johtaa joukkueen sisäistä maalipörssiä. Sen lisäksi hän on kuitenkin ollut tärkeässä roolissa myös muiden maaleissa syöttäjänä tai tilantekijänä. Karkki on hyvässä kunnossa ja jaksaa tehdä hyökkäyksessä myös paljon näkymätöntä työtä.”

Reetta Suomela

”Reetta on pystynyt tosi tasaiseen suorittamiseen pelien aikana. Hän tekee- ja jaksaa tehdä – joka pelissä ison työmäärän. Reetta ymmärtää tosi hyvin molempiin suuntiin pelaamisen ja hän on koko ajan vahvasti pelin sisällä.”

KESÄKUUN PUNAMUSTAT PERJANTAIT

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat vielä kahdella ottelulla ennen juhannusta.

Pe 10.6. klo 19.00 PK-35 Vantaa – NJS  – OSTA LIPUT

Pe 17.6. klo 19.00 PK-35 Vantaa – FC Honka  – OSTA LIPUT

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.