UUTISET

Tilastopoiminnat: PK-35 Vantaa – Pallokerho-35 0-0

30.5.2022

Tilastoyhtiö InStat tuottaa Kansallisen Liigan seuroille jokaisesta ottelusta kattavan tilastopaketin. PK-35 Vantaa julkaisee otteluiden jälkeen kiinnostavimmat tilastopoiminnat.

PK-35 Vantaa päätyi perjantai-iltana ensimmäistä kertaa tällä kaudella tasapeliin, kun pisteet tasattiin Pallokerho-35:n kanssa lukemin 0-0. Myyrmäessä nähtiin lukemien mukaisesti tasainen ottelu, jossa pistejako kuvasti hyvin kenttätapahtumia.

Laukauksia ottelussa nähtiin varsin paljon, sillä PK-35 Vantaalta nähtiin 13 ja vierailta 14 maalintekoyritystä. Todella vaaralliset maalipaikat olivat kuitenkin harvassa ja ratkaisuja haettiin tavallista enemmän myös kaukaa. Se näkyi myös maalia kohti suuntautuneiden laukauksien määrässä. PK-35 Vantaan yrityksistä vain kaksi suuntautui maalia kohti, kun taas Pallokerho-35:lle niitä kirjattiin seitsemän. Myös rangaistusalueelta lähteneet maalintekoyritykset kääntyivät selvästi (1 – 6) vieraille. PK-35 Vantaa ei laukonut rangaistusalueen sisältä kertaakaan maalia kohti. Vieraat onnistuivat siinä kahdesti.

Vaikka Pallokerho-35 laukoi ottelussa enemmän maalia kohti, oli kotijoukkueen maaliodottama hieman vieraitaan korkeampi. Myös maaliodottamien (0,79 – 0,69) valossa 0-0 oli kuitenkin oikeutettu lopputulos. Ero Punamustien eduksi syntyi suurelta osin Reetta Suomela ottelun lopussa nähdystä huippupaikasta, jossa viimeistely-yritys lipui kuitenkin aavistuksen taka-alakulman ohi.

Suomela lukeutui muutenkin Punamustien onnistujiin, mistä merkkinä kotijoukkue loi selvästi enemmän vaaraa vasemman kuin oikean laidan kautta. Vasemmalta PK-35 Vantaa rakensi kaikkiaan seitsemän laukaukseen päättynyttä hyökkäystä, kun taas oikealta laidalta niitä syntyi vain yksi. Lisäksi Suomela onnistui pallollisena 1v1-haastoissaan täydellisesti (4/4).

Kulmapotkuja Myyrmäen illassa nähtiin joukkueilta yhteensä kahdeksan, mutta yksikään ei päättynyt maalintekoyritykseen. PK-35 Vantaa on ollut tällä kaudella vahva hyökkäyspään erikoistilanteissa, mutta tällä kertaa niistä puuttui tarvittava terävyys.

Kaksinkamppailut kirjattiin Myyrmäessä Pallokerho-35:n eduksi lukemin 46 % – 54 %. Prosentuaalisesti ero on suuri, mutta määrällisesti vieraat voittivat vain 12 kaksinkamppailua kotijoukkuetta enemmän. Maan tasalla käydyt kaksinkamppailutilanteet olivat tasaisia, mutta pääpallotilanteissa vieraat olivat perjantai-iltana selvästi edellä.

Pallonhallinta oli ottelussa selvästi kotijoukkueella, sillä PK-35 Vantaa piti pelivälinettä hallussaan 65 % peliajasta. Syöttöjä Punamustille kertyi 619, mikä oli 245 syöttöä enemmän kuin vierailla. Etenkin topparipari Rebecca Kindstedt ja Roosa Toivanen jakoi ottelussa huiman määrän syöttöjä. Kindstedtille kirjattiin peräti 113 syöttöä, joista 105 (93 %) päätyi omille pelaajille. Toivasen lukemat olivat 95/109 eli 87  %.

Syöttötarkkuudessa kunnostautuivat myös Ira Virtanen Espejo (93 %), Anna Vlasoff (91 %), Roosa Bröijer (91 %) ja Eerika Appelqvist (88 %). PK-35 Vantaan koko joukkueen syöttöprosentiksi kirjattiin 86 %, kun taas vieraiden lukema oli 75 %.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot