UUTISET

Tilastopoiminnat: Åland United – PK-35 Vantaa 1-0 (0-0)

24.5.2022

InStat tuottaa Kansallisen Liigan seuroille jokaisesta ottelusta kattavan tilastopaketin, josta PK-35 Vantaa tarjoaa seuraajilleen kiinnostavimpia poimintoja.

Punamustien seitsemän ottelun mittaiseksi venynyt voittoputki tuli päätökseensä lauantaina Ahvenanmaalla, kun Åland United oli vahvempi lukemin 1-0. Todella tasaisessa ottelussa molemmat pyrkivät riisumaan vastustajansa aseista ja pääosin myös onnistuivat siinä varsin hyvin.

Maalipaikat olivat ottelussa todella tiukassa, mistä kertovat joukkueiden maaliodottamat. Åland United loi maalintekouhkaa 0,7 maalin edestä, kun taas Punamustien lukemaksi jäi 0,27. Maalidottamat alleviivaavat sitä, miten vähissä todella vaaralliset maalintekopaikat olivat. Åland United loi ottelun ainoan maalin lisäksi kaksi huippupaikkaa, mutta PK-35 Vantaa ei päässyt Ahvenanmaalla aivan parhaille maalintekosektoreille.

Punamustien hyökkäykset päätyivät Åland Unitedia useammin vastustajan kenttäpuoliskolle, hyökkäysalueelle ja jopa rangaistusalueelle asti, mutta ratkaisutilanteissa ahvenanmaalaiset olivat terävämpiä. PK-35 Vantaa pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä neljästi – Åland United kolmesti – mutta ne lauottiin pääasiassa alueen rajan tuntumasta ja niistä vain yksi suuntautui maalia kohti.

PK-35 Vantaa on jättänyt kahdessa peräkkäisessä ottelussa vastustajansa ilman kulmapotkuja. Vierasjoukkue sen sijaan sai Ahvenanmaalla seitsemän kulmapotkua, joista kaksi päättyi maalintekoyritykseen. Erikoistilanteet ovat olleet tällä kaudella yksi Punamustien vaarallisista aseista, mutta Åland Unitedia vastaan niistä ei syntynyt yhtä suurta uhkaa kuin monessa muussa ottelussa.

Pallonhallinta oli ottelussa selvästi peräti 60-prosenttisesti Punamustilla. Avausjaksolla PK-35 Vantaa piti palloa peräti 65 % peliajasta, mutta toisella jaksolla pallonhallinta tasoittui hieman. Pallonhallintaa edesauttoi se, että vieraiden syöttötarkkuus (82 %) oli selvästi parempi kuin kotijoukkueella (68%).

Yksittäisistä pelaajista syöttötarkkuudellaan kunnostautui etenkin Reetta Suomela, joka pelasi pallot peräti 92-prosenttisesti omille pelaajille. Suomela esiintyi edukseen myös muissa tilastoissa, sillä hän onnistui pallollisena ohitusyrityksissään 75-prosenttisesti ja taklauksissaan 80-prosenttisesti. Mallikasta syöttötyöskentelyä nähtiin myös Anna Vlasoffilta (90 %), Roosa Bröijeriltä (87 %) ja Eerika Appelqvistilta (86 %).

Kaksinkamppailut kääntyivät Ahvenanmaalla niukasti (52 % – 48 %) kotijoukkueelle. Ero oli kuitenkin todella pieni, sillä Åland United voitti vain kuusi kaksinkamppailutilannetta Punamustia enemmän. PK-35 Vantaan pelaajista kamppailutilanteissa kunnostautuivat etenkin keskuspuolustajat. Rebecca Kindstedt voitti kaksinkamppailuistaan 86 % ja Roosa Toivanen 82 %.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot