UUTISET

Tilastopoiminnat: PK-35 Vantaa – KuPS 2-1 (0-0)

16.5.2022

Tilastoyhtiö InStat julkaisee jokaisesta Kansallisen Liigan ottelusta kattavan tilastopaketin. PK-35 Vantaa julkaisee otteluiden jälkeen kiinnostavimmat tilastopoiminnat.

Myyrmäen lauantai-iltapäivässä nähtiin tasokas ja tasainen kärkiottelu, kun voitosta voittoon edenneet PK-35 Vantaa ja Kuopion Palloseura iskivät yhteen. KuPS vei monta määrällistä tilastoa nimiinsä, mutta PK-35 Vantaa onnistui keskeisissä asioissa. Tärkeimpien suoritusten määrään ja onnistumisiin perustava kokonaisluku InStat-indeksi meni ottelussa täysin tasan.

PK-35 Vantaa on päässyt tällä kaudella laukomaan paljon vastustajan maalia kohti, mutta kärkiottelussa maalintekoyritykset jäivät vähiin. Kotijoukkueelle kirjattiin ottelussa vain kolme laukausta, joista kaksi suuntautui maalia kohti – ja molemmat siis päättyivät maaliin. Huomion arvoista oli se, että PK-35 Vantaa iski molemmat maalinsa huippupaikoista lähietäisyydeltä. Maalipaikkoja oli siis vähän, mutta ne olivat todella laadukkaita ja kontrolloidusti rakennettuja.

KuPSille laukauksia kirjattiin 12, mutta niistä vain kolme suuntautui maalia kohti. PK-35 Vantaa onnistui siis pitämään kuopiolaiset poissa aivan vaarallisimmilta alueilta. Rangaistusalueen sisältä KuPS laukoi maalia kohti vain kerran. Punamustien maalipaikat olivat laadukkaita, mutta paikkojen määrä käänsi maaliodottaman niukasti KuPSin eduksi lukemin 0,82 – 1,08.

Molemmat joukkueet ovat olleet tällä kaudella vaarallisia erikoistilanteissa, mutta lauantaina niitä ei juuri nähty. Kulmapotkuja nähtiin ottelussa vain yksi. PK-35 Vantaa pääsi yrittämään kulmalipulta kertaalleen, KuPS ei kertaakaan.

Pallonhallinta kirjattiin Myyrmäessä KuPSille prosentein 41 % – 59 %. Avausjaksolla ero oli vielä selkeämpi savolaisten eduksi, mutta ottelun jälkimmäisellä jaksolla se tasoittui selvästi (44 % – 56 %). Sama ilmiö näkyy myös kaksinkamppailutilastossa, jossa vierasjoukkue oli vahvempi voittaen 55 % kamppailutilanteita. Avausjaksolla KuPS vei kamppailut peräti 60-prosenttisesti, mutta PK-35 Vantaa paransi tässäkin tilastossa suorittamistaan ottelun ratkaisuhetkillä. Toisella jaksolla kotijoukkue voitti vain kolme kamppailua vieraitaan vähemmän (49 % – 51 %).

Yksi ottelun erikoisimmista yksityiskohdista löytyy syöttötilastoista. Maalivahti Velma Oikariselle nimittäin kirjattiin lauantaina Punamustien pelaajista eniten syöttöjä. Oikarinen antoi 49 syöttöä, joista 42 tavoitti oman pelaajan. Myös 86% syöttötarkkuus oli koko ottelun pelanneista joukkueen paras.  Lukemat kertovat Oikarisen vahvasta osallistumisesta jalalla pelaamiseen ja KuPSin prässin purkamiseen. Syöttötarkkuus sen sijaan on maalivahdilta mainio työnäyte, sillä etenkin toisen jakson syötöistä suuri osa oli pitkiä avauksia.

Koko kamppailun pelanneista kenttäpelaajista PK-35 Vantaan parhaaseen syöttötarkkuuteen ylsi kapteeni Sanna Saarinen (81 %). Myös tauon jälkeen kentälle tullut Roosa Bröijer kunnostautui syöttötilastoissa 85-prosenttisella suorituksellaan. Hyökkäyskolmannekselle pelattujen syöttöjen laadussa edukseen erottuivat etenkin Saarinen (8/8) ja Anna Vlasoff (15/19).

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot