UUTISET

Tilastopoiminnat: HJK – PK-35 Vantaa 0-1 (0-0)

10.5.2022

InStat tuottaa Kansallisen Liigan joukkueille kattavan tilastopaketin jokaisesta sarjaottelusta. PK-35 Vantaa julkaisee raporteista kiinnostavimmat tilastopoiminnat.

HJK – PK-35 Vantaa kohtasivat sunnuntai-iltapäivänä Töölössä. Äitienpäivänä pelattu ottelu oli myös tilastojen valossa tasainen. PK-35 Vantaa oli lopulta Ella Koivun uran ensimmäisen liigamaalin turvin parempi maalin erolla lukemin 0-1.

Punamustien hyökkäyspeli on tuottanut tämän kauden liigaotteluissa tasaisesti maalipaikkoja ja myös Töölössä vieraille kirjattiin 12 laukausta. Maalintekoa päästiin yrittämään kelpo paikoista, sillä laukauksista kahdeksan suuntautui maalia kohti. Punamustien pelaajat laukoivat viidesti rangaistusalueen sisältä maalia kohti, kun taas HJK:lle ei kirjattu kuudentoista metrin alueelta yhtäkään maalia kohti suuntautunutta laukausta. Yhden maalin lisäksi PK-35 Vantaa osui sunnuntai-iltapäivänä kertaalleen myös tolppaan. Joukkue väläytti vaarallisuuttaan myös kulmapotkuissa. PK-35 Vantaa sai niitä sunnuntain ottelussa vain kaksi, mutta molemmat päättyivät maalintekoyritykseen.

Laukauksia nähtiin myös toisessa päässä, sillä HJK yritti maalintekoa peräti 14 kertaa. Helsinkiläisten yrityksistä kuitenkin vain yksi suuntautui maalia kohti, mikä kertoo Punamustien onnistuneesta puolustuspelistä. Vastustajaa ei päästetty vaarallisimmille alueille ja lisäksi PK-35 Vantaa onnistui peittämään peräti kahdeksan kotijoukkueen laukausta. Ottelun maaliodottama kirjattiin kuitenkin niukasti HJK:n eduksi (1,41 – 1,25).

Myös ottelun pallonhallintatilasto alleviivaa kamppailun tasaisuutta. HJK piti pelivälinettä hallussaan hieman enemmän ja vei tilaston niukasti 52 % – 48 %. Laukaukseen päättyneet hitaat hyökkäykset menivät Töölön iltapäivässä tasan. Sen sijaan PK-35 Vantaa onnistui Töölössä hyvin tavoitteessaan estää vastustajan vaaralliset vastahyökkäykset. HJK:lle kirjattiin ottelussa vain kuusi vastahyökkäystä, joista yksikään ei päättynyt maalintekoyritykseen.

Kaksinkamppailutilanteissa HJK oli niukasti vahvempi lukemin 52 % – 48 %. Kyseessä oli tällä kaudella ensimmäinen liigaottelu, jossa PK-35 Vantaa hävisi kamppailutilaston. Pääpallotilanteissa Punamustien pelaajat olivat kuitenkin vahvoja, sillä niistä vierasjoukkue voitti peräti 57 %. Myös 1v1-tilanteissa PK-35 Vantaa onnistui hyvin, sillä pallollisena suoritetut haastot onnistuivat 67-prosenttisesti.

Katkoja Punamustilla oli peräti 46 % enemmän kuin HJK:lla. Sillä osa-alueella kunnostautuivat etenkin Punamustien alakerran ja keskikentän pelaajat, sillä Roosa Toivaselle, Rebecca Kindstedtille, Eerika Appelqvistille, Sanna Saariselle ja Wilma Forsblomille kirjattiin kullekin yli kymmenen syötönkatkoa. Helsinkiläisten riveistä yksikään pelaajat ei yltänyt kaksinumeroiseen katkomäärään.

Syöttötarkkuudessa kunnostautui etenkin Kindstedt, jonka syötöt löysivät oman pelaajan peräti 91-prosenttisesti. Karoliina Autio jäi hyökkäyksessä vähille palloille, mutta syötti ne 88 % tarkkuudella omille pelaajille. Myös Sanna Saarinen erottui edukseen 85 % syöttötarkkuudellaan.

Hyökkäysten edistämisessä etenkin Reetta Suomela oli näkyvässä roolissa, sillä hän antoi Punamustien pelaajista eniten syöttöjä sekä hyökkäyskolmannekselle että rangaistusalueelle. Niistä yksi tuotti myös tulosta, kun Suomela teki esityön Koivun viimeistelemään voittomaaliin. Punamustien keskitykset ja rangaistusalueelle pelatut pallot tavoittivat oman pelaajan selvästi useammin kuin vastapuolen yritykset, mikä on osoitus hyvin ja maltillisesti rakennetuista hyökkäyksistä.

Yhteistyössä Creature AD:n kanssa.

Arkistot